Polvihousut(breeks)
« : 10.01.09 - klo:20:56 »
Ajattelin ihan vain tiedottaa ihmisiä ja muistuttaa tällaisen vääjäämättömän tärkeän vaatekappaleen olemassaolosta. Polvihousut eli breeksit, nuo jahti- ja countryside-miehen pökät joita voittanutta ei ole vielä keksitty. Kyseessä on siis periaatteeltaan housut joiden lahje ulottuu hieman polven alle ja kiristyy siihen erilaisilla vempeleillä kuten solki, tarra tai kumminauha. Näiden housujen kanssa pidetään pitkiä villaisia polvisukkia ja sukat taasen pitää ylhäällä nykymiestä hiukkasen oudoksuttava sukkanauha, eli kapea villakangassoiro joka sidotaan pohkeen yläpuolelle sukan päälle ja sitten sukka taitetaan narun päälle niin,että sukkanauhojen tupsut(päät) jäävät mukavasti killumaan säären ulkosyrjän tuntumaan. Sukat pysynevät ylhäällä muutenkin mutta pisemmillä patikoilla Skotlannin nummilla(deerstalking yms) sukat tuppaavat valumaan alas ilman nauhoja. On valinnaista laitatko sukat lahkeen alle vai päälle mutta itse pidän niitä housun allan, sillä näin vältyn sukan yläpään "makkaralle" menemiseltä.

 Perinteinen metsästysasun osa briteiltä ja Manner-Euroopan puoleltakin, brittien breeksit ovat perinteisesti tweediä ja eri tiloilla oli omat kuosinsa(estate tweed) josta tunnisti eri tilojen työntekijät jne. Polvihousuja on breeksien ohella myös golf-piireistä tutummat +2.t ja +4.t jossa numero tarkoittaa ylimääräistä lahkeen mittaa tuumissa, joka aiheuttaa lahkeen pussiutumisen. Itse pidän breeks-tyyppistä oikean mittaista lahjetta kaikkein jämäkämmän yleisvaikutelman luovana tyyppinä ja itse ainakin tunnen breekseissä oloni hitusen atleettisemmaksi kuin +2.ssa jotka sopivat paremmin pienessä viskihuurussa hortoiluun ja illan istumiseen kuin ulkoiluun.

Polvihousut ovat muutakin kuin perinne, ne ovat uskomattoman mukavat päällä ja sukat korostavat miehekkäästi pohkeittesi muotoja(en tosin tiedä kiihottaako tämä muita kuin itseäni). Niillä on myös käytännön syitä, kuten liikunnan helppous, kun housusi eivät ulotu alas nilkkaan asti, jalkojen liikuttelu muuttuu vallan helpoksi verrattuna pitkään housuun. Sen lisäksi ne näyttävät hyvältä ja ovat tweedistä valmistettuna lämpimät.

Polvihousujen kanssa on ulkourheilussa(countrysport) soveliasta pitää esim. nahkaista vaelluskenkää tahi nokialaista hiukan tyylikkäämpää kumisaapasta, vaikkapa LeChameu.ta, nahkasaapat sopii myös, mutta muistathan valita nahkasaappaasi värin sopivaksi tweed-asusi kuosiin, äläkä unohda saman värisiä nahkahansikkaita, sillä herrasmies pitää aina ulkona hansikkaita eikä eri väriset nahkatuotteet tuo kokonaisuudelle ulkonäöllistä etua. Perinteinen kenkä on kuitenkin nilkan ylle ulottuva nahkakenkä, itse pidän yleensä kotimaista Umberton nilkkapituista ruskeaa kenkää ja samansävyisiä peurannahka hanskoja, myös ruskea nahkavyöni sopii kokonaisuuteen, jolloin tulee huoliteltu yleisvaikutelma. Voin laittaa vaikkapa kuvan joistakin omista pökistäni jalassani jos joku ei tiedä mistä puhutaan.

Onko täällä muita polvihousufaneja? Itse on myönnettävä että olen lähes rakastunut polvihousuihin, pidän niitä kotona illalla ja pienessä viskissä haaveilen olevani nummiriekkojahdissa ylämailla.

Katso: http://www.tweed-jacket.com/

*

Ville

  • Satraappi
  • *****
  • 9242
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Re: Polvihousut(breeks)
« Vastaus #1 : 10.01.09 - klo:21:41 »
Lainaus käyttäjältä: "Gamekeeper"

Onko täällä muita polvihousufaneja? Itse on myönnettävä että olen lähes rakastunut polvihousuihin, pidän niitä kotona illalla ja pienessä viskissä haaveilen olevani nummiriekkojahdissa ylämailla.

Tervetuloa foorumille, Gamekeeper. Eksentrinen rakkautesi polvihousuihin on löytänyt totisesti oikean osoitteen, joskin jatkossa pitänet pohjekiihotuksesi omana tietonasi ;)

Laitahan mailiini kuvia tulemaan. Esittelen mieluusti housut blogissa.
Minulla on Huutonetissä vaatteita, jotka sinä haluat.

*

Mikke

  • *
  • 118
    • Profiili
Re: Polvihousut(breeks)
« Vastaus #2 : 11.01.09 - klo:10:17 »
Gamekeeper, kiitos mielenkiintoisesta postista. Bookster-hankkeeni yhteydessä olen katsellut ja miettinyt polvihousuja. Niissä on jotain, varsinkin kun ne vahvasti kuuluvat eurooppalaiseen klassiseen pukeutumiskulttuuriin. En ole kuitenkaan keksinyt luontevaa tapaa jolla niitä käyttäisin. Joten ilmeisesti jäävät tilaamatta, varsinkin kun vaimon kommentti niistä oli lyhyen tyly. Olen ulkoilmaihmisiä, joten sikäli kyllä voisin. Patikoinnissa olen kuitenkin turvautunut teknisiin vaatteisiin. Eivätkö sukat ole heikko kohta kylmällä ja märällä säällä? Missä tilanteissa itse käytät breeksejä - muulloin kuin tunnelmoidessa takan ääressä?

Re: Polvihousut(breeks)
« Vastaus #3 : 12.01.09 - klo:22:22 »
Itse pidän polvihousuja metsästys-&kalastustapahtumissa, tapahtuma on huono sana, mutta siis jahdeissa ja vavan päässä. Sukka toki kastuu jos ihan valtoimenaan sataa, mutta esimerkiksi pellolla käpsytellessä pidän syksyisin säärystimiä jotka suojaavat sukkia esim takiaisilta jne. Tuulta ne päästävät läpi yllättävän vähän ja laadun huomaa kyllä näissäkin sukissa. Tuntumassa ja venymisessä ja juuri tuulen pitokyvyssä esimerkiksi, katsoppas vaikkapa shootingsocks.co.uk

*

hpa11451

Re: Polvihousut(breeks)
« Vastaus #4 : 18.01.09 - klo:17:44 »
Tiedoksi saatettakoon, että pankkiiri Björn Wahlroos käyttää kartanollaan ko housuja on ystäväni havaintojen mukaan liikkunut ne pällä lähikylissäkin. Ja kansa kuulema pyörittelee tuulitakeissaan silmiään. :-)

*

Ville

  • Satraappi
  • *****
  • 9242
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Re: Polvihousut(breeks)
« Vastaus #5 : 18.01.09 - klo:19:54 »
Lainaus käyttäjältä: "hpa11451"
Tiedoksi saatettakoon, että pankkiiri Björn Wahlroos käyttää kartanollaan ko housuja on ystäväni havaintojen mukaan liikkunut ne pällä lähikylissäkin. Ja kansa kuulema pyörittelee tuulitakeissaan silmiään. :-)

Björn on edelleen Suomen tyylikkäin mies. Bravo!
Minulla on Huutonetissä vaatteita, jotka sinä haluat.

Re: Polvihousut(breeks)
« Vastaus #6 : 19.01.09 - klo:22:52 »
Kaikki kunnon countryside-herrasmiehet pitävät polvihousuja eikä siinä ole mitään ihmeellistä muutakuin tällaisessa takapajula-Suomessa jossa pitäisi kulkea tosiaan tuulipuvussa että ei herättäisi ihmisten paheksuntaa. Itsekin liikun usein polvihousuissa esim kaupoille ihan vain pöyristääkseni kylän tuulipukukansaa.


*

Calle

  • ****
  • 804
    • Profiili
Re: Polvihousut(breeks)
« Vastaus #7 : 04.02.09 - klo:18:56 »
Myös golfiin tuo outfit sopisi vallan mainiosti. Takin voisi toki antaa caddylle swingin ajaksi.

Re: Polvihousut(breeks)
« Vastaus #8 : 05.02.09 - klo:09:06 »


Tässäpä herra Goldfinger golf-pukineissa, kuten huomaatte, ovat polvihousut hitusen erilaiset, ns, +4.t joissa on ylimääräistä kangasta lahkeessa numeron osoittama tuumamitta. Omani ovat kuvassa breeksit, mutta jos oikein tiukkaa seulaa käyttää niin +2.t. 60-luvun herrasmies saattoi vielä käyttää kuvan kaltaista golf-asustetta, mutta uskoisinpa että polvihousuissa golffaavia setiä ei enää löydä kuin joltain perinteitä kunnioittavilta yksityiskentiltä brittein saarilla. Jos itse golffaisin, olisi valintani ehdottomasti spencer- merkkiset mittapöksyt Englannista.