Kirjoittaja Aihe: Suomalaisesta kateudesta  (Luettu 38437 kertaa)

Co-re

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3760
  • Insinööri
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #60 : 05.11.12 - klo:15:35 »
Tällaiselle virallisesti kai hyvätuloiseksi lukeutuvallekin on melkoinen kynnys palkata vaikka seinämaalari kun työn hinta on kuluineen sitä luokkaa, että miettii itsekin maalariksi ryhtymistä.

Ei nyt liity aiheeseen, mutta miksi ihmeessä?

Meillä on ollut syksyllä parhaimmillaan (pahimmillaan) samanaikaisesti kolme äijää kämppäämme remppaamassa ja mielelläni minä siitä maksan. Kaikki tykkäävät pankkitilin saldoa lukuun ottamatta.

Ketjun aiheeseenhan tämä ei liity oikeastaan mitenkään, mutta eipä ole eka kerta.


No liittyi lähinnä tuloerokysymykseen. Eli jos ei ole tuloeroja tai merkittäviä sellaisia, ei yksittäinen ihminen voi työllistää toista jolloin jää paljon sellaista perusduunia ja palvelutyötä teettämättä, jolla aikoinaan monet kouluja käymättömät eli. Tarjouspyyntö kolmen huoneen seinien maalaamisesta? Vastaus oli, että ei paljoa alle kahden tonnin jakseta edes lähteä katsomaan. Teetä siinä sitten hommia.

Franck Gaultier

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1072
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #61 : 05.11.12 - klo:15:39 »
^Lähtisitkö itse?

Ron Burgundy

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1030
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #62 : 05.11.12 - klo:15:40 »
Vastaus oli, että ei paljoa alle kahden tonnin jakseta edes lähteä katsomaan. Teetä siinä sitten hommia.

Tuohan vain tarkoittaa, että ko. remppajannuilla nimenomaan riittää keikkaa noillakin hinnoilla.
Kaulahuivi on tarpeen aina kylmemmillä ilmoilla, kun kaula jää paljaaksi. -Ylellinen Elämä
Ihan nyt ystävällisesti sanon että unohda tän foorumin aivopesu ja astu pois siitä muotista mihin sut on näemmä hakattu. -konda

_ a m _

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1682
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #63 : 05.11.12 - klo:15:50 »
Tarjouspyyntö kolmen huoneen seinien maalaamisesta? Vastaus oli, että ei paljoa alle kahden tonnin jakseta edes lähteä katsomaan. Teetä siinä sitten hommia.

Laitapa yhteystiedot jos tuohon hintaan tekevät, tai älä enää...

Ja kyllä ainakin meillä on ollut varaa teettää iso remontti omakotitaloon, vaikka tässä ihan julkisen sektorin palkoilla elellään. Pitää nääs priorisoida

[spoiler](tyhjentää lastenkin tilit ja ottaa lainaa).[/spoiler]
« Viimeksi muokattu: 05.11.12 - klo:15:52 kirjoittanut _ a m _ »

starsailor

  • Eleganssin esitaistelija
  • ***
  • Viestejä: 353
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #64 : 05.11.12 - klo:15:57 »
Suomessa on nykyjään täysin vääristynyt tulotaso, koska julkisilla aloilla olevat ovat pystyneet hilaamaan eroa umpeen yksityissektorin normaalipalkkaisten kanssa. Nykyjään ei ole suurta merkitystä teetkö perusduunia julkisella vai yksityisellä puolella. Vasta asiantuntijatittelillä olevilla alkaa yksityinensektori näkymään palkkatasossa. Tämä on siitä syystä väärin, koska julkisen puolen menot rahoitetaan yksityisen puolen verotuksella. Lisäksi nyt yt-neuvottelujen käydessä ympäri maata kuumana, voidaan huomata miten yritys se ja se irtisanoo, mutta julkisella puolella on rauhallista. Projektit pyörivät ja kahvihuoneet täyttyvät entiseen malliin. Rahoitus kun on saatu pidemmäksi aikaväliksi kuntoon ja/tai päättävät tietävät miten suuri haloo nostetaan jos jostain yritetään laittaa väkeä pihalle. Poliittisen päättäjänkin on helpompi antaa yksityisen puolen yrittäjien rikkoa yt-lain henkeä, kuin lähteä sotajalalle julkisen sektorin väen kanssa. Jälkimmäisessä ei voita mitään, korkeintaan häviää kannatusta, mutta ensimmäisiä myötäilemällä voi saada hallituspaikkoja ja pestin poliittisen viran jälkeen.

Kreikan tietä mennään ja kovalla vauhdilla.

bowtiepasta

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2071
  • champion, undefeated
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #65 : 05.11.12 - klo:15:59 »
Tuloerojen vaikutus terveyseroihin on non sequitur.

Jos olisi sellainen tilanne, että kaikki tienaisivat saman verran, niin edelleen olisi terveyseroja. Hyvät elämäntavat omaavilla olisi edelleen hyvä terveys ja huonot elämäntavat omaavilla vieläkin huono terveys. Asia ei ole tuota monimutkaisempi. Se, että keskivertohuono-osaisella on huonot elämäntavat ei liity tuloeroihin. Kuka käski vetää röökiä, viinaa ja syödä mäkissä ja olla harrastamatta liikuntaa? Minun puolestani näitä kaikkea saa tehdä jos huvittaa, mutta omien valintojen jälkeen on turha mussuttaa jostain _terveyseroista_.

Niin, no. Asiahan nyt ei kuitenkaan varsinaisesti ole näin. Esimerkiksi nuo aiheesta kirjoittavat ns. vassaritutkijat osaavat kyllä tilastollisin menetelmin ottaa huomioon vaikkapa työväenluokan keskuudessa yleisemmän tupakoinnin. Elämäntapaerot eivät selitä terveyseroja eri tuloluokkien välillä (läheskään kokonaan, toki niilläkin roolinsa on).

Nämä asiat nyt ovat vain vähän moninmutkaisempia.
Suurinta kaikessa...Miehuudessa...On olla Jumalan rakastaja!

_ a m _

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1682
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #66 : 05.11.12 - klo:16:04 »
ja kyllä ainakin meillä on ollut varaa teettää iso remontti omakotitaloon, vaikka tässä ihan julkisen sektorin palkoilla elellään.

Lainaus käyttäjältä: starsailor
Suomessa on nykyjään täysin vääristynyt tulotaso, koska julkisilla aloilla olevat ovat pystyneet hilaamaan eroa umpeen yksityissektorin normaalipalkkaisten kanssa.

No siinäpä ei kauaa mennyt!

Keitä muuten ovat nämä yksityisen sektorin normaalipalkkaiset? Ja mitä hemmettiä tuo edes tarkoittaa?

MJ

  • Vieras
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #67 : 05.11.12 - klo:16:05 »
Jotkut asiat ovat yksinkertaisia. Kuten se, että terveyserot eivät liity tuloeroihin. Vassarit voivat minun puolesta tutkia asiaa niin kauan kunnes saavat tutkimustulokset vastaamaan omia mielipiteitä. Lähtöoletus noissa tutkimuksissa on kuitenkin se, että tuloerot vaikuttavat terveyseroihin.

Suomessa julkista sektoria on paisutettu koko viime vuosikymmenet. Kakun jakajien määrä on kasvanut siinä missä kakun tuottajien määrä on vähentynyt.

Co-re

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3760
  • Insinööri
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #68 : 05.11.12 - klo:16:06 »
^Lähtisitkö itse?


Lähdin tai siis oikeastaan maalasin. Kolme iltaa siinä meni ja paikat oli kipeinä mutta vaikka kokeneen ja koulutetun miehen palkkani tuolta ajalta summasin ylityölisineen ja tarvikkeet mukaan laskien, en tullut lähellekään tuota muutamaa tonnia. Mutta eihän homman niin pitäisi mennä, että kokeneiden ja koulutettujen ihmisten hyvissä tehtävissä - yleistän nyt, en välttämättä itseäni tarkoita - ei ole mitään järkeä tai välttämättä edes mahdollisuutta käyttää palveluita, joiden pitäisi kai olla olemassa juuri heitä varten. Mitä järkeä siinä on, että johtajatason tyypit tuolla pimeässä vaihtaa itse renkaita autoihinsa, maalaa seiniään, siivoaa pitkän päivän jälkeen kotejaan ja toisaalla sitten ihmetellään kun ei ole oikein enää mitään työpaikkoja, joihin pääsisi ilman hienoja titteleitä ja koulutuksia. Toimistoapulaisia, sekatyömiehiä ja laudankantajia ei saada takaisin mutta palveluille nyt luulisi kysyntää löytyvän ellei niiden kustannukset olisi niin järjettömiä.

Noin kärjistäen, täytyy olla aika kovan tason pamppu ennenkuin on mahdollisuus henkilökohtaisesti työllistää ihminen.
« Viimeksi muokattu: 05.11.12 - klo:16:09 kirjoittanut Co-re »

Franck Gaultier

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1072
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #69 : 05.11.12 - klo:16:10 »
Suomessa on nykyjään täysin vääristynyt tulotaso, koska julkisilla aloilla olevat ovat pystyneet hilaamaan eroa umpeen yksityissektorin normaalipalkkaisten kanssa jne...

Ei nyt ihan noin, vaikka onhan vakituisessa virassa olevan henkilön irtisanominen huomattavan vaikeaa verrattuna yksityissektoriin.

TJEU tuottavuusohjelma (nyk. vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjelma)
« Viimeksi muokattu: 05.11.12 - klo:16:14 kirjoittanut Franck Gaultier »

_ a m _

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1682
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #70 : 05.11.12 - klo:16:12 »
Jätkät on kateellisia julkiselle sektorille!

Team-building mönkijäajelut peruutettu, mjötööh?

salaryman

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3734
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #71 : 05.11.12 - klo:16:21 »
Työn hinta on eri asia kuin palkkataso. Palveluliiketoimintaa ei saada kannattavaksi tuloeroja kasvattamalla vaan parantamalla työn vaihtosuhdetta. Jos tämän päivän vaihtisuhde on luokkaa 1:5, eli ostaakseen yhden työpäivän verran keskituloisen duunarin palveluja keskituloisen duunarin on tehtävä viikon verran töitä, homma ei pelitä millään. Työn hintaan on ladattu viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana massiivisesti erilaisia veroja ja veroluonteisia maksuja joiden takia yksityisten ihmisten on hyvin vaikea ostaa toisiltaan työsuorituksia.

Työn teettämistä ei tee kalliiksi duunareitten vaan verottajan ahneus. Siksipä tuolla työmailla näkeekin entistä enemmän duunareita maista joissa työn sivukulut ovat murto osan siitä mitä suomalainen systeemi vaatii. Työnantaja - kuten henkilöstövuokrausfirmat - maksavat työnantajalle määräytyvät maksut kotimaahansa, suomalsiset Suomeen suomalaisten tariffien mukaan ja puolalaiset Puolaan omien tariffiensa mukaan.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

MJ

  • Vieras
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #72 : 05.11.12 - klo:16:29 »
Hyvinvointivaltio toimii kun talous kasvaa 5 % vuodessa. Nyt mennään lainamiljardeilla.

Sinänsä näin yksilötasolla ajatellen, että mikäs siinä jos löytää hyväpalkkaisen suojatyöpaikan naurettavalla irtisanomisajalla. Kansantaloudellisesti ajatellen kusessa ollaan. Mutta vielä menee liian hyvin, että mitään tapahtuisi, saatika jos nykyhallitusmeininki jatkuu niin tuollaisella hallituskokoonpanolla mitään leikkauksia pystytä suorittamaan...

Franck Gaultier

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1072
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #73 : 05.11.12 - klo:16:31 »
--Työn hintaan on ladattu viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana massiivisesti erilaisia veroja ja veroluonteisia maksuja joiden takia yksityisten ihmisten on hyvin vaikea ostaa toisiltaan työsuorituksia.--

Tämän takia kannattaa muistaa tälläkin foorumilla tutuksi tullut tein itse ja säästin.

Elias

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 553
    • Profiili
Vs: Suomalaisesta kateudesta
« Vastaus #74 : 05.11.12 - klo:17:07 »
Lukkoon, kiitos.
« Viimeksi muokattu: 05.11.12 - klo:17:25 kirjoittanut Elias »
Vaatekaapin tyhjennys
Sokeet johdattaa sokeita. Ne, jotka vetää edel on vain syvemmäl skutas.