Tuli tuosta Villen sedästä mieleen tapaus Puolimatka ajalta ennen useimpien forumilaisten syntymää: Kun yhtiön perustaja Armas Puolimatka myi elämäntyönsä, yle:n toimittaja Hannu Taanila purki radiossa (tuolloin ei ollut muita radioasemia kuin ylen kanavat) katkeruuttaan ainakin viikon verran yhteen putkeen. Saimme ad nausem kuulla Taanilan laskelmia siitä miten paljon Armas Puolimatka, tuolloin jo kuolemensairas mies, oli tienannut elämänsä aikana per kuukausi, viikko, päivä, tunti, minuutti... Ei pihaustakaan niistä tuhansista duunareista jotka olivat pystyneet Puolimatkan yrityksen turvin elättämään perheensä ja elämään ihmisarvoista hyvää elämää. Ei, ainoastaan vain katkeraa, suorasaan rikolliseksi leimaavaa tilitystä siitä miten VÄÄRIN on että joku kehtaa rahastaa elämäntyönsä hedelmät.
Kateuden kaveri on vahingonilo; Mikäänhän ei hivele suomalaista yhtä paljon kuin menestyjän vastoinkäymiset.
En tiedä onko mulla päässä vikaa mutta en kerta kaikkiaan pysty ymmärtämäään sitä vahingonilon ja ilkkumisen määrää mitä on saanut seurata nokian vaikeuksien ympärillä. Talousmedian keskustelupalstat ovat turvoksissa kommentteja joissa toivotaan vesi kielellä nokian konkurssia, häipymistä Suomesta tai ainakin ajautumista microsoftin hallintaan. Ei pysty ymmärtämään.
Suomalaiset ovat kummaa porukkaa. Tämä jengi kestää sotia, katovuosia, ruttoa, vilua ja nälkää mutta yhtä se ei kestä: Sitä että naapuri menestyy. Kaverin menestyminen on tälle jengille kuin kryptoniitti teräsmiehelle. Jos naapurin parkkipaikalle ilmestyy jokin muu auto kuin se sosiaalisen normin mukainen geneerinen riisipussi, suomalainen murenee täysin, prkl.
Ikävä juttu tässä on sitten se, että suomalaiset eivät tämän vuoksi uskalla menestyä. Ihan oikein: Suomalaiset eivät uskalla menestyä. Maaliviiva kun maailmanmarkkinoilla lähestyy niin poljetaan paniikissa jarru pohjaan ja päästetän kalkkiviivoilla kilpailija - yleensä ruotsalainen - viemään kaupat. Käykää katsomassa Ruotsi-Suomi maaottelua ja katsokaa varsinkin urheilijoitten haastatteluja; Kun ruotsalaiset oikein hehkuvat että hei, täähän on kivaa niin suomalaisen urheilijan on oltava kuin olisi eilen äitinsä hautaan kantanut ja oikein alleviivattava miten kivulla ja kärsimyksillä tässä urheillaan. Kaikkeni annoin, ihan kaiken mutta onhan se pronssikin mitali...
Otsasi hiessä sinun on leipäsi syötävä. Itku pitkästä ilosta. Hetken kestää elämää, sekin synkkää ja ikävää.
Hoh-hoijaa.
Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?