"Isommat diilit ja neuvottelut käydään farkuissa ja pikeepaidoissa, eikä paluuta Etelä-Euroopan vanhanaikaiseen formaaliin pukeutumiseen enää ole.”
Tällaisen väitteen esittäjältä voisi kysyä: Mistä sinä sen tiedät?
Tiedän kyllä mihin tämä kuvitelma perustuu: Mark Zuckerberg ja viihdemedia.
Kaikkihan tietävät sen urbaanin legendan pilkkihaalareihin pukeutuneesta ukosta joka heitettiin ulos autokaupasta ja joka osti viereisestä kaupasta uuden mersun käteisellä. Tämä tarina tuntuu olevan yleismaailmallinen ja mielestäni todistaa käänteisellä tavalla pukeutumisen voiman ja vaikutuksen ihmisten käyttäytymiseen. Jos tätä voimaa ei ymmärrä, sitä pelätään ja sen huomiotta jättämistä, kiistämistä tai uhmaamista pidetään vapauttavana ja ehkäpä sankarillisenakin tekona. Se, että formaalisti pukeutumista pidetään provosoitumisen ja verbaalin hyökkäyksen arvoisena kertoo että tässä on jotain suurta ja merkityksellistä.
Viihdemediahan tykkää painella ihmisten tunnenappuloita kassavirran toivossa ja totta kai hupparihemmo-miljonäärit saavat medianäkyvyyttä koska pers’aukiset hupparihemmot voivat hetken aikaa fantasioida sillä että pukeutumalla kuin Mark Zuckerberg, heistäkin tulee yhtä menestyneitä kuin Mark Zuckerberg. Ja viihdemediahan elää vahvistusvinoumien pönkittämisestä.
”Isommat diilit ja neuvottelut käydään farkuissa ja pikeepaidoissa.”
Ei todellakaan käydä, paitsi Hollywoodin hupparihemmoille suunnatuissa fiktiofilmeissä ja hupparihemmojen mielikuvituksessa.
Ai mistäkö tiedän?
Siitä, että maailmaa eivät pyöritä kolmekymppiset hupparihemmot, vaan kuusikymppiset pukumiehet. Joku Mark Zuckerberg on anomalia ja myös sen vuoksi mediaseksikäs. Enkä ole ollenkaan varma siitä etteikö Mark Zuckerberg pukeutuisi tarvittaessa tilanteen mukaisesti konventionaaliseen business-pukuun. Toisaalta Mark Zuckerbergilla on varaa pukeutua ihan niin kuin häntä itseään huvittaa koska hän on Mark Zuckerberg ja kaikki hänen kanssaan tekemisissä olevat tietävät kuka Mark Zuckerberg on. Nimetön hupparihemmo taas on vain nimetön hupparihemmo, nobody joka ei todennäköisesti pääse edes rahoittaja aulavahtimestarin ohi tekemään niitä ”isompia diilejä”.
Hupparihemmot menevät businessmaailmassa metsään kuvitellessaan että heillä on varaa ottaa erivapauksia pukeutumisen suhteen ennen kuin he ovat osoittaneet arvonsa, ja sen arvon osoittaminen on vaikeaa jos viestitän pukeutumisellasi ettet kunnioita yhteisön ääneensanomattomia sääntöjä etkä näinollen osoita kiinnostusta kuulua yhteisöön.
Tässä ei ole kysymys mistään salaliitosta tai pahantahtoisuudesta vaan silkasta psykologiasta: Suostumme alttiimmin sellaisten ihmisten pyyntöihin, jotka ovat samanlaisia kuin me, jotka osoittavat meitä kohtaan myönteistä huomiota ja kohteliaisuuksia tavalla jotka me koemme kohteliaisuuksiksi ja kunnioituksen osoituksiksi. Kun komekymppinen hupparihemmo pyrkii luomaan keskusteluyhteyden kuusikymppisen pukumiehen kanssa niin homma voi olla melkoisen haastava jos se kuusikymppinen on tehnyt jo ensivilkaisulla päätöksen, ettei tämä kaveri ole vakavasti otettava koska tällä ei selvästikään ole minkäänlaista tilannetajua. Jos et osaa edes pukeutua tilanteen mukaan, miten voin luottaa muuhunkaan osaamiseesi?
Tilannetajusta puheenollen, vaihdetaanpas toiseen alipukeutuvaan tilannetajun mestariin, Steve Jobsiin.
Steve Jobsin legendaariset tuotelanseeraukset iPodista iPadiin ovat täydellisyydessään mestarillisia ja kertovat miten asiansa osaava markkinamies pystyy vaikuttamaan ja ohjailemaan kohderyhmänsä asenteita ja mielialaa painelemalla kaikkia oikeita tunnenappuloita käyttäen työkalunaan myös pukeutumistaan.
Jobsin temppuhan oli naamioitua asiakkaakseen. Yleisö katseli lavalla hahmoa joka ei yrittänyt erottautua asiakkaistaan vaan pyrki tietoisesti ja menestyksekkäästi luomaan mielikuvaa että lavalla ei seiso multimiljonääri myymässä yhtiönsä tuotetta vaan että siellä esiintyy ihan tavallinen farkkuhemmo johon yleisön on helppo samaistua. Applehan loi tietoisesti itsestään jo alkuvuosinaaan mielikuvan kapinallisuudesta, vastavoimasta, vastakulttuurista ja irtiotosta ”systeemistä”. Tähän kun vielä lisättiin asiakkaiden imartelu markkinoimalla applea fiksun, luovan ja itsenäisesti ajattelevan valintana niin positiivinen kierre saatiin synnytettyä.
Ei tämä temppu ole mikään uusi, eikä menettänyt tehoaan. Kun tähdet ovat oikeissa asennoissa niin väitteellä ”minä olen niin kuin te, minä ymmärrän teitä” –viestillä voi vaikka kultalusikka suussa syntynyt monimiljonääri päästä köyhien äänillä USA:n pressaksi.
Ei minulla ole mitään hupparihemmoja vastaan, päinvastoin. Minusta on vaan hyvä jos ihminen on löytänyt itseään tyydyttävän pukeutumistavan ja –tyylin jossa tuntee olonsa mukavaksi ja jossa pystyy olemaan paras versio itsestään. Liike-elämässä säännöt vaan ovat pikkuisen toiset ja siellä luetaan sanattomia signaaleja hieman erilaisella pistelaskusysteemillä kuin indie-baarissa. Jos liiketoimintasi idea on myydä tuotettasi hupparihemmoille, silloin saavutat etua luomalla itsellesi hupparihemmon julkisuuskuvan. Mutta jos liiketoimintasi menestys riippuu kuusikymppisten pukumiesten suopeudesta, silloin sinä et enää aseta sääntöjä. Tietysti sääntöjä voi rikkoa, menestyksellisestikin, mutta silloin pitää tuntea nämä säännöt ja ymmärtää mitä rikkoa, miten rikkoa ja mitkä ovat mahdolliset seuraukset.
Jos nimesi on Mark Zuckerberg, niin sinulla on varaa kantaa seuraukset mutta toisaalta sinulla on myös varaa palkata parhaat mahdolliset ihmiset tekemään ”isoja diilejä ja sopimuksia” puolestasi niillä säännöillä, pukeutumiskoodi mukaanluettuna, joita liikemaailmassa noudatetaan.
