Työpaikallani tai siis yhteistyökumppanin työpaikalla minulta kysytään usein mistä vaatteeni ovat peräisin, suoria kehujakin saan, enkä koskaan ole poikkipuolista sanaa kuullut. Silkkiset neulekravaatit saavat osakseen eniten kehuja.Teen toki samoin, ja minusta on mukavaa kehua jonkun uusia kenkiä, käsilaukkua tai muuta vastaavaa.
Harvat asiakkaani ovat liituraitahirvityksistäni huolimatta keskityneet kenkiini ja sukkiini. Mieleeni tulee eräs arvokkaan vanhemman rouvan toteamus: "Teilläpä on hyvin hoidetut kengät. Mieheni tapasi aina kiillottaa kenkänsä joka ilta. Muistan sen kuin eilisen. Hän oli hyvä mies."
Joskus olen joutunut tahattomasti tekemisiin nuorehkojen naisihmisten kanssa, vieläpä paitahihasillani. Punaiset henkselit näyttävät keräävän potin aina kotiin.
Taskuliinoja olen käyttänyt koko työurani ajan, joten kukaan tuskin niitä irrallisina elementteinä huomaakaan.
Ainoa hetki kun minulle on aikaisemmassa työpaikassani tullut "sanomista" vaatteista, oli joitakin pikkujouluja takaperin, kun ensimmäisessä rahoitusalan työpaikassani oli illallistilaisuus. (Pukeutumisemme oli vapaahkoa, kaikilla oli päällänsä pikkutakki ja irtohousut, sekä solmio.) Olimme pari konjakkia nauttineena suunnittelemassa lähtöä kartanoravintolan suuressa eteisaulassa. Jutustelin alakerran neitien kanssa. Työpaikkani erittäin korkean johtotason mieshenkilö lähestyi minua. Tervehdittyämme hän ojensi kätensä takkini rintataskua kohden ja painoi taskussa olleen liinan kevyesti piiloon, sanoen hieman halveksuvaan sävyyn "Mitäs sinulla täällä on..." -- Olen ihminen, johon todellakaan ei oteta fyysistä kontaktia ilman syytä. Minuun ei todellakaan koske kukaan muu kuin lääkärini, vaatturini, vaimoni ja rakastajattareni. Otin saman tien määrätietoisen, lyhyen askeleen kohti häntä. Säilytin katsekontaktini häneen, samalla liinaani tarttuen ja siihen katsomatta sen oikealle paikalleen korjaten. Ympärillämme olleet nuorehkot naishenkilöt, jotka olivat mukana välikohtauksessamme, avasivat suunsa välittömästi: "Ompa se kyllä hieno...", "Onko se silkkiä?", "Sinulla on aina joku hieno liina taskussasi..." Myhäilin hiljaa pääni sisällä sitä uloispäin näyttämättä ja vilkaisin taskuliinaani. Vaihdoin asentoani (käänsin toisen jalkateräni hienoisesti osoittamaan kehujia, eristäen vaivihkaa miehen ulkopuoliseksi) samalla siirtäen katseeni neiteihin. "- Kiitos. Pitäähän taskussa jotain olla.." Mies tuli silmiinnähden vaivaantuneeksi, ja lähti samantien mutisten "hakemaan viimeisen"
--------
Mitä tulee omaan rouvaani, hän on siunaus. Hän on maltti päässäni ja innoittajani hulluuteen!
