Ihminen on visuaalinen olento, tärkein aistimme on näköaisti ja muodostamme edelleen ensivaikutelmamme näkemämme perusteella. Ihmiselle asiat ovat siten miltä ne näyttävät.
Ulkonäöllämme ja olemuksellamme viestitämme lajitovereillemme mitä olemme, mitä ajattelemme itsestämme ja muista, mitä meiltä voi odottaa. Me luemme kaiken aikaa näitä viestejä toisistamme mutta myös itsestämme, ulospäin viestitämme visuaalisella ilmeellämme joko tiedostaen tai tiedostamattamme tarinaa itsestämme mutta samaan aikaan käymme myös itsemme kanssa dialogia siitä onko pukeutumisemme ja olemuksemme tasapainossa sen kanssa mitä tunnemme itse olevamme. Ja jos näiden kahden välillä on ristiriitaa, onko se ristiriita meitä vahvistava vai horjuttava.
Olen antanut kertoa itselleni että Friedrich Nietzsche olisi kirjoituksissaan ihmetellyt pappisseminaarista vastavalmistuneitten sielunpaimenten tekopyhyyttä. Vaikka olemus, maneerit, puheet ja tavat olivat täsmälleen odotusten mukaisia, heitä ei voinut pitää uskottavina. Ajan kuluessa heissä kuitenkin tapahtuu muutos jolloin pappia larppaavasta nuorukaisesta kuoriutuukin ”oikea” pappi, rooli muuttuu osaksi persoonallisuutta.
Businessmaailman pukeutumiskoulutuksissa puhutaan usein voimapukeutumisesta. Kehotetaan etsimään oma voimapuku jossa voit esiintyä parhaana versiona itsestäsi. Voimapuvun idea hukataan jos ei ymmärretä että sen vaikutus sisäänpäin tulisi olla vähintään yhtä voimakas kuin ulospäin, sinun tulisi tuntea itsesi voimapuvussa varmaksi, valppaaksi ja osaavaksi. Sen tulisi vahvistaa sinua, sinun persoonallisuuttasi, viestiäsi.
Tavallaan me pukeudumme kaikki univormuihin tai roolipukuihin, me kaikki larppaamme, eikä tässä mitään moitittavaa. Viranomaisilla on univormunsa joiden tarkoitus on vahvistaa kantajansa auktoriteettia mutta yhtä lailla valkoiseen laboratoriotakkiin pukeutunut näyttelijä on uskottava kertoessaan tv-mainoksessa että tämä pesuaine on kliinisesti testattu. Matkustajakoneen ohjaamoon vasemmalle penkille kömpivä virttyneeseen AC/DC paitaan ja pieruverkkareihin sonnustautunut menninkäinen taas saa matkustajat hamuamaan hätäuloskäytävän kahvaa pakomielessä.
Ihminen peilaa alitajuisesti koko ajan itseään lajitovereihinsa selvittääkseen oman asemansa sosiaalisessa hierarkiassa suhteessa läsnäolijoihin, eli raadollisesti sanoen kuka on ylempi, kuka on alempi, kuka on uhka ja kuka on hyväksikäytettävissä. Pukeutuminen sisältää mahdollisuuksia hyvin vahvoihin signaaleihin siitä, mikä onkaan tuntemattoman asema ravintoketjussa. Tässä juuri piileekin yksi juurisyy sille miksi lähipiiristä voi tulla hämmentävää palautetta jos muutat pukeutumistyyliäsi totutusta: Jos olemuksesi muuttuu yhtäkkiä huolitellummaksi, se tulkitaan helposti statuksen kohotusyritykseksi joka uhkaa vakiintunutta nokkimisjärjestystä ja sen vuoksi sinua aletaan painaa alas.
Pukeutuminen on kieli jolla on oma sanastonsa sekä kielioppinsa ja kielitaitoinen herättää kielitaidottomassa helposti alemmuudentunteita joita pitää sitten pyrkiä lääkitsemään ilkeämielisyydellä. Suomalaisen sielunmaiseman pimeällä puolella kun elää edelleen rajallisen hyvän periaate jossa toisen onni on itseltä pois sekä ositusmyytti jonka mukaan ihmisen positiivisten ja negatiivisten ominaisuuksien summa on aina vakio. Tämän johdosta esimerkiksi BMW merkkisen henkilöauton hankkiminen aiheuttaa välitöntä surkastumista genitaalialueilla. Nollasummapelin eetoksessa elävä ei voi sietää merkkejä menestyksestä, onnellisuudesta tai ilosta.
Jokainen voi puntaroida itse tykönään pukeutumisen suurta symboliarvoa suomalaisille siitä miten luontevasti jokainen meistä yhdistää saunan lauteiden alastomuuden yhdenvertaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Jos ainoa ero lauteilla alasti rentoutuvan ja johtokunnan kokoustilassa puku päällä puurtavan miehen välillä on vain vaatteet, niin eikö tämä jo kerro suomalaisten pitävän pukeutumista arvostuksen mittarina vaikka kuinka muuta väittäisivät?
