Hienoa nähdä että pieni tökkäykseni onkin kirvoittanut kiivaan keskustelun!
Joskus kuulin taiteen hyvyyden insinöörimääritelmäksi tälläisen: vaikutus jaettuna vaivannäöllä. Eli parasta taidetta olisi sellainen, joka saavuttaa suuren vaikutuksen mahdollisimman pienellä vaivannäöllä. En ole ihan varma, kannatanko tätä määritelmää. Lisäisin siihen ainakin jonkun muuttujan kuvaamaan myös teknistä osaamista. Ehkäpä vaikka niin, että taide koostuu
sanomasta
siitä, miten hyvin se sanotaan
teknisestä osaamisesta
En tiedä.
Ehkäpä suurin kiistakysymys minun ja modernin taiteen välillä ei liity ollenkaan itse taiteeseen, vaan taustalla oleviin arvoihin. Itsehän kryptokonservatiivina olen sitä mieltä, että esimerkiksi länsimaisessa kulttuurissa on, olosuhteet huomioonottaen, suunnattomasti asioita, joista tulisi olla ylpeä. (Samoin kuin hyvin paljon asioita, jotka tulee muistaa ja välttää niitä uusimasta.) Koen, että suuri osa modernista taiteesta keskittyy patologisesti kulttuurimme huonojen puolien korostamiseen ja niillä mässäilyyn. Siksi suosin taidetta, jota on inspiroinut jokin hyvin vaikeasti määriteltävä "suurempi;" jokin lupaus siitä, millaisia ihmiset voisivat parhaimmillaan olla, eikä niinkään inhorealismi siitä, millaisia ihmiset pahimmillaan ovat. Pelkään varsin paljon olevani epämiellyttävän lähellä natseja ja sosialistista realismia tässä ajatuksessani, mutten voi sille mitään.
Muotoilun ja taiteen ero lienee siinä, että ensiksimainitulla on käyttötarkoitus. Mikä sitten on "korkeaa" ja mikä "alhaista" muotoilua on periaatteessa arvostelukysymys. Paitsi, että kaikki mitä meidän toimistomme tekee, on tietenkin korkeaa muotoilua, ja kaikki mitä kilpailijat tekevät on alhaista, rumaa ja väärin.
Itse laskisin osan muotoiluakin taideteoksiksi, mutta toisaalta, pidän myös insinöörityön taidonnäytteitä likimain taideteoksina. (Yksi vaikuttavimmista koskaan näkemistäni esineistä oli noin nelimetrinen, kolmessa ulottuvuudessa orgaanisen kauniisti kaareutuva ruostumattomasta teräksestä valettu ja peilikiiltoon rakastavasti kiillotettu vesivoimalan turbiinin siipi.) Onhan aksiomaattista, että yksi hyvän ratkaisun tuntomerkkejä on se, että se on myös kaunis.
Sinänsä tietysti insinööritaidon huippukohtien pitämisessä taiteena ei pitäisi olla mitään ihmeellistä - pidetäänhän arkkitehtuuriakin taiteena. Ja, jos ylläolevan nojalla ajatellaan, insinööritaito kuitenkin - parhaimmillaan - edustaa juuri tuota toivoa paremmasta, joka minulle on tärkeää:
kun lähtökiihdytys painaa minut lentokoneen istuimeen, en voi koskaan olla liikuttumatta liki kyyneliin ajatellessani niitä satoja tuhansia ihmisiä, joiden miljoonien tuntien koordinoitua työtä on vaadittu siihen, että 150 tonnia alumiinia, komposiitteja, lentopetrolia ja matkustajia kiitää pian stratosfäärissä - puhumattakaan niistä sadoista vuosista pikkutarkkaa työtä kaiken tämän mahdollistavien luonnonlakien ja nyrkkisääntöjen selvittämiseen...
tai se tunne, kun ensimmäistä kertaa laskeuduin CERN:in ATLAS-kammioon; 8-kerroksiseen luolaan 150 metriä maanpinnan alapuolella, yhteen pieneen osaan maailmanhistorian suurimmasta koneesta, joka on rakennettu vain ja ainoastaan siksi, että yhden kädellisten lajin yksi poliittinen yhteenliittymä yhdellä pienellä ja mitättömällä pölyhiukkasella haluaa täysin puhtaasta uteliaisuudesta selvittää, mitä sellaiset käsitteet kuin "aine" tai "massa" oikeastaan ovat...
Tämän yhden pienen insinöörin mielestä nämäkin asiat ovat taidetta.