Kirjoittaja Aihe: Iron Sky  (Luettu 17658 kertaa)

Falcon Crest

  • Kisälli
  • Viestejä: 28
    • Profiili
Iron Sky
« : 08.03.12 - klo:15:15 »
Pitkään ja hartaasti väännetty, ja kai jo itseni lisäksi monen muunkin iäksi kuopatuksi luulema elokuvahanke Iron Sky on valmis. Ensinnäkin täytyy suoda vilpitöntä kunnioitusta tekijöiden sissimentaliteetille ja pitkäjänteisyydelle. Hienoa on myös se, että potentiaalinen yleisö on uskonut hankkeeseen jopa siinä määrin, että on osallistunut itse rahoitukseen.

Elokuvaa luonnehditaan scifi-komediaksi, mitä se sitten tarkoittaakaan. Natsithan ovat jo sinällään runsaasti komediallisia elementtejä tarjoava ryhmä, joten odotan innolla. Keikari-foorumia Iron Sky tietysti sivuaa siten, että elokuvassa nähdään paljon univormupukuista väkeä. Ja kuten kaikki asioista vähänkään ymmärtävät tahot tietävät, oli Kolmannessa valtakunnassa aikansa komeimmat sotilaspuvut. Sinänsä se ei ole ihme, sillä valmistihan esim. SS-miesten mustat puvut sellainenkin vähäpätöinen vaatehtija kuin Hugo Boss. Natsit jos ketkä siis ymmärsivät estetiikan päälle, olkoonkin että heidän suosimansa tyyli oli varsinkin arkkitehtuurin osalta melkoisen pompöösiä. Hyvin samankaltaista tyyliähän suosittiin sosialismin toista laitaa edustaneessa Neuvostoliitossa, joskaan omaa silmääni se ei samassa määrin miellytä. Ilmeisesti muuten elokuvan puvustuksesta on vastannut laajalti helsinkiläinen Varusteleka, jonka valikoimasta löytyy joitain ihan varteenotettavia vaatteita ihan siviilikäyttöön.
 
Onko joku jo onnistunut näkemään Iron Skyn esimerkiksi ulkomaisilla festivaaleilla?

Jälkiviisas

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 3735
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #1 : 08.03.12 - klo:16:06 »
Natsit kuussa, Ja!
Star Wreck-porukka tekemässä muuta kuin tehosteita, Nein!

Niin ja Hugo Boss oli 1940-luvulla vähäpätöinen vaatehtija.
Tämä viesti ei sisällä satunnaista huutelua tai ylläpidon kritisoimista.

Falcon Crest

  • Kisälli
  • Viestejä: 28
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #2 : 08.03.12 - klo:17:26 »
No jaa. Itse en edes oikeastaan muistanut, että Star Wreck ja tämä liittyvät toisiinsa. Ihan oikeita näyttelijöitä tällä kertaa. Lisäpisteitä tietysti täytyy antaa myös saksan kielen käytöstä.

Barbarossa

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2613
  • Beta as fuck!
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #3 : 08.03.12 - klo:18:35 »
-Kaasunaamareita...Check
-Natseja...Check
-Avaruusaluksia...Check
-Aseita...Check
-Slapstick-huumoria...Check

Epäonnistuminen ei ole mahdollista.
Oscareita ei ehkä tule ropisemaan, mutta...*shrug*
There ain't no rest for the wicked...

Quijote

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1673
  • Esq.
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #4 : 08.03.12 - klo:18:39 »
Epäonnistuminen ei ole mahdollista.
Oscareita ei ehkä tule ropisemaan, mutta...*shrug*

Elokuvan ei ole pakko olla hyvä jotta se voi olla viihdyttävä.

Arska

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4716
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #5 : 08.03.12 - klo:18:46 »
Starship trooperskin oli ihan katsottava - lähinnä uutiskatsauksien vuoksi.
Suositellaan täysraittiutta.

Barbarossa

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2613
  • Beta as fuck!
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #6 : 08.03.12 - klo:18:49 »
^Yksi kaikkien aikojen hienoimmista filmeistä!
Olen tämän genren suurkuluttaja, eikä ranskalainen/puolalainen/dagestanilainen taide-elokuva noin yleisesti ottaen iske.
Jokaiselle jotain.
There ain't no rest for the wicked...

bowtiepasta

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2071
  • champion, undefeated
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #7 : 08.03.12 - klo:19:53 »
Natsit kuussa, Ja!
Star Wreck-porukka tekemässä muuta kuin tehosteita, Nein!

Näin. Kavereiden aiempi tuotanto ei oikein vala uskoa tyyppien komediantajuun. Myönnettäköön toki et noin hyviä lähtökohtia on kohtuullisen hankala sössiä.

Starship Troopers sen sijaan on genren mestariteoksia.
« Viimeksi muokattu: 08.03.12 - klo:20:14 kirjoittanut BowtiePasta »
Suurinta kaikessa...Miehuudessa...On olla Jumalan rakastaja!

Barbarossa

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2613
  • Beta as fuck!
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #8 : 08.03.12 - klo:20:12 »
Ei tästä varmasti mitään Starship Troopersiin verrattavaa mestariteosta varmasti aikaan saatu, mutta menee salettiin jonkun koistislauantain viihteenä, varsinkin kun ei ole riskiä härmäläisen "rallienglannin" aiheuttamasta tärykalvon tuhoutumisesta.
Minulle tämä riittää.
There ain't no rest for the wicked...

Falcon Crest

  • Kisälli
  • Viestejä: 28
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #9 : 08.03.12 - klo:20:20 »
No mutta aivan mahtavaa, että täällä ymmärretään Starship Troopersin hienous. Jotenkin tuntuu, että monet ovat ottaneet kyseisen elokuvan liian tosissaan. Sehän on varsin humoristinen pätkä, eikä lainkaan huonossa mielessä. Lisäksi jotkut löytävät siitä jopa yhteiskuntakritiikkiä. Itsekin sen toki havaitsen, mutta se ei ole tässä tapauksessa sitä mitä elokuvalta haen.

Riki Sorsan veli

  • Vieras
Vs: Iron Sky
« Vastaus #10 : 08.03.12 - klo:20:27 »
Kyllä se ensin on RoboCop, sitten Total Recall ja Starship Troopers vasta sitten.

bowtiepasta

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2071
  • champion, undefeated
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #11 : 08.03.12 - klo:20:29 »
En vastaankaan väitä. Verhoeven \o/
Suurinta kaikessa...Miehuudessa...On olla Jumalan rakastaja!

Barbarossa

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2613
  • Beta as fuck!
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #12 : 08.03.12 - klo:20:35 »
Kyllä se ensin on RoboCop, sitten Total Recall ja Starship Troopers vasta sitten.
In no particular order, mind!
There ain't no rest for the wicked...

konda

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 8975
    • Profiili
Vs: Re: Iron Sky
« Vastaus #13 : 08.03.12 - klo:21:41 »
Tämä on vuoden elokuva. Ainakin itselleni. Vaikka paatuneena trekkienä toivonkin lisää star wreckiä.

Cdos

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 597
  • turhin postaaja 2013
    • Profiili
Vs: Iron Sky
« Vastaus #14 : 09.03.12 - klo:00:01 »
eikä ranskalainen/puolalainen/dagestanilainen taide-elokuva noin yleisesti ottaen iske.

Eihän tuollaista paskaa kukaan katso edes pahimmissa LSD-MDMA tripeissä
Saatana mitä paskaa tämä nykyään on
Kiitos asiallisesta viestistä, jatka samaan malliin niin saadaan foorumin taso pysymään korkealla.