Keikari > Kaunis elämä

Herrasmies ja fyysinen kunto

<< < (2/127) > >>

DandyAndy:
Ehdottomasti yhdyn edellisten kirjoittajien näkemykseen siinä, että hyvä fyysinen kunto kuuluu herrasmiehen ominaisuuksiin. Itse pidän kuntoani yllä lenkkeilemällä ja toisessa ketjussa vihjaamallani Savate-harrastuksella. Minun kohdallani liikunta vaatii nimenomaan sitä itsekuria, koska en ole koskaan ollut erityisen urheilullinen. Nykyinen kuntoilubuumini lähti myös AlecLewainin tapaan kuntoon kolmekymppiseksi projektista. Projektin alusta on jo pari vuotta kulunut ja välillä projekti on unohtunutkin. Ensimmäinen etappini projektissa oli juosta maraton ennen kuin täytän kolmekymmentä ja sen saavutin aikataulussa. Päätavoitteen saavuttamisen jälkeen liikunta kuitenkin tahtoi jäädä. Nyt tavoitteet ovat myös minulla enemmän esteettisellä puolella. Vuosien saatossa on kertynyt hieman ylimääräistä kannettavaa joista haluaisin päästä eroon. Tuohon vain ei pelkkä liikunta riitä.

Ville:
Totisesti: atleetti on kotleettia komeampi näky!

Sami:
Hyvä fyysinen kunto kuuluu mielestäni osaksi herrasmiestä, vaikka en sitä tärkeimpänä miehen mittana pidäkään. Myös Bernhard Roetzel otti sen esiin yhtenä klassisen herrasmiehen ominaisuutena.

Äärimmäinen lihavuus tai laihuus (vaan ei hoikkuus) tekee hallaa parhaimminkin puetulle miehelle. Räätälöidyt vaatteetkaan eivät pysty peittämään todellista ongelmavartaloa.

AlecLewain:

--- Lainaus käyttäjältä: "Sami" ---Äärimmäinen lihavuus tai laihuus (vaan ei hoikkuus) tekee hallaa parhaimminkin puetulle miehelle. Räätälöidyt vaatteetkaan eivät pysty peittämään todellista ongelmavartaloa.
--- Lainaus päättyy ---

Toisaalta urheilulla saa aikaan sellaisen "ongelmavartalon", ettei siitä selvitä ilman vaatturia.

Voland:

--- Lainaus käyttäjältä: "AlecLewain" ---
--- Lainaus käyttäjältä: "Sami" ---Äärimmäinen lihavuus tai laihuus (vaan ei hoikkuus) tekee hallaa parhaimminkin puetulle miehelle. Räätälöidyt vaatteetkaan eivät pysty peittämään todellista ongelmavartaloa.
--- Lainaus päättyy ---

Toisaalta urheilulla saa aikaan sellaisen "ongelmavartalon", ettei siitä selvitä ilman vaatturia.
--- Lainaus päättyy ---

Rajansa kaikella tietysti, myös urheilulla.

Täytyy myöntää, että tietoni pukeutumiseen liittyvistä etiketeistä eivät ole päätä huimaavalla tasolla, mutta kaikkihan sen tietävät että vaatteet istuvat paremmin jos kroppa ei näytä kolmiolta jossa on terävä kärki ylhäällä.
Mielestäni myös jokainen voi parantaa omaa fyysistä kuntoa mielettömän helposti, en ymmärrä miksi asiasta tehdään kaikkialla näin isoa numeroa. Joka aamu kun heräätte, punnertakaa semmoiset 40-60 kertaa, tehkää vähän vatsoja... Lisäksi voimapyörä joka maksaa kaupassa sen 10-20 € tekee ihmeitä keskivartalolle. Näillä pääsee helposti alkuun, ja uskokaa pois, kun te joku kaunis aamu satutte peilin edessä näkemään vatsalihasten alkuja, niin siitä kyllä saa mukavasti lisää motivaatiota.
Itse en missään tapauksessa halua isoa haukkaa proteiinin ja kreatiinin avulla, joten välttelen punttisaleja kaikin keinoin, toisaalta haluan että fyysinen kuntoni riittää siihen, että pystyn juoksemaan vähän pidemmänkin matkan jos olen myöhässä bussista tai voin vaivatta auttaa kaveria muutossa.

Tämä kaikki tietenkin vain sitä varten että kunnioitus itseään kohtaan nousisi, sillä kaikki tietävät myös sen että naiset rakastavat korvilla, joten loppupeleissä hartijoiden leveydellä ei ole sen suurempaa merkitystä (ensivaikutusta lukuunottamatta).

P.S. Joku aika sitten tehtiin tutkimus. 2 Ryhmää, toinen kävi juoksemassa 30 minuuttia 4 kertaa viikossa ja toinen uimassa myös 4 kertaa viikossa 30 minuutina ajan. Tutkimus kesti 6 viikkoa. Tutkimuksen jälkeen selvisi että niillä jotka kävivät lenkillä hapenottokyky parani säälittävät 1,5 % kun taas niillä jotka kävivät uimassa 11 %. Niinpä rakkaat ystävät, suosittelen uintia lenkkeilyn sijasta, varsinkin niille joilla on uimahalli kävelymatkan päässä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta