Kirjoittaja Aihe: Samppanja  (Luettu 69420 kertaa)

Sami

  • Eleganssin esitaistelija
  • ***
  • Viestejä: 364
    • Profiili
Samppanja
« : 04.06.09 - klo:19:21 »
Ajattelin, että olisi paikallaan aloittaa keskustelu Champagnen maakunnan ylpeydestä. Kaikki samppanjathan ovat kuohuviinejä, mutta kaikki kuohuviinit eivät ole samppanjaa, nimike on nykyään lailla/direktiivillä(?) suojattu. Samppanja herättää luksusmaisia mielikuvia; James Bond, hienostopiirit, huippuravintolat. Onko juoma maineensa arvoinen? Nykyään juomasta ei tarvitse maksaa huippusummia, samppanjaa tuotetaan melkoisella volyymilla. Jotain kertoo sekin, että pelkästään huippusamppanja Dom Perignoniakin (Suomessa hinta 141€) tuotetaan vuodessa miljoonia pulloa. Suomessa edullisimmat normaalikokoiset vakiosamppanjapullot valtion alkoholimonopoliliikkeestä lähtevät noin 30 eurolla.

Alkuun olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia mm. kuohuviinin ja samppanjan eroista. Onko niitä todella? Onko samppanjan hinta peräisin ainoastaan työläästä valmistusmenetelmästä (methode champenoise) ja kalliimmista rypäleistä (vain kolme lajia hyväksytään samppanjaan: Pinot Noir, Chardonnay ja Pinot Meunier)? Onko ainutlaatuiseksi sanotusta Champagnen maaperästä hyötyä? Itse vastaisin kahteen ensimmäiseen, että ehkä/kyllä, jälkimmäiseen en osaa sanoa. Makunystyröideni kouliintuminen on vielä kaukana sommelierin kyvyistä, en voi ottaa maaperäasioihin minkäänlaista kantaa. Perinteinen pullokäyminen taas tekee sen, että kuplat ovat intensiivisiä, pieniä ja kestäviä ja tässä tulee eroa varsinkin halpoihin kuohuviineihin. Rypälelajikkeissa on toki eroja, ja Pinot Noir ja Chardonnay eritoten ovat arvostettuja muissakin viineissä. Mutta uuden maailman kuohuviinikin voidaan tehdä esim. pelkästään Chardonnaysta, jolloin sen luonne voi lähennellä hyvinkin arvostettua Blanc de Blancs -samppanjaa.

Väitän siis, että nykykokemuksellani erotan lähes aina halvan, tankkikypsytys- ja siirtokäymismenetelmällä valmistetun kuohuviinin ja samppanjan toisistaan sokkotestissäkin. En taas voi väittää onnistuvani, jos vieräkkäin ovat samppanja ja laadukas perinteisellä pullokypsytysmenetelmällä valmistettu kuohuviini (kuten espanjalaiset cavat tai italialainen Franciacorta).

Mikä on teidän suhteenne kuohujuomaan, herrat?

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9273
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Re: Samppanja
« Vastaus #1 : 04.06.09 - klo:22:01 »
Maaperällä on pakko olla suuri merkitys, sillä lukemani perusteella juuri maaperä voi saada vaikkapa Pinot Noirin maistumaan Bordeux'lta, ja sama muillakin lajikkeilla. Tietysti ilmasto ja jokaisen vuoden sääolosuhteet tuovat oman lisänsä. Kenties aiheesta voi kirjailla enemmän joku foorumin viiniasiantuntijoista.

Mitä samppanjaan tulee, kaikki maistamani pullot ovat olleet pettymyksiä. Toisaalta olen maistanut vain yleisimpiä Alkosta saatavia laatuja, ja nekin miltei poikkeuksetta ovat olleet erittäin kuivia tai kuivia. Iloinen poikkeus oli uutevuonna 2008 tyttöystävän seurassa nautittu Veuve Clicquot Sec (http://www.alko.fi/tuotteet/fi/008611). Tämä puteli tarjosi kovan hintansa vastineeksi mieluisia elämyksiä. Muutoin joudun toteamaan, että samppanja ei ole hintansa arvoinen hankinta. Esimerkiksi cavojen maailmasta voi tehdä huimia löytöjä järkevämmällä hinnalla.

Tietyissä piireissä ilmaisena tarjottava samppanja puolestaan on aina upea elämys.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #2 : 04.06.09 - klo:23:41 »
Alkon halvimmat samppanjat ovat ihan 'mukiin meneviä'. Blondel Brut Carte d'Or ja Bonnaire Brut Tradition maksavat 23e ja esim. Codorniu Non Plus Ultra Cava kustantaa 17e. Sanoisinkin, etteivät parhaat halvat samppanjat tarjoa juurikaan huonompaa hintalaatusuhdetta kuin parhaat cavat. Näin ainakin Alkon valikoiman osalta. Vähän kalliimmissa samppanjoissa 29e Cuvee Victoire Brut on maistunut niin hyvin, etten oikein ole nähnyt tarvetta kalliimmalle.

Noista mainitsemistani kahdesta edullisesta samppanjasta pidän enemmän Bonnairesta, joka sopii paremmin aperitiiviksi ja juhlajuomaksi. Blondel on enemmän kotonaan ruuan kanssa.  Non Plus Ultra Cava menee sellaisenaan ja myös ruuan kanssa. Victoirekin uppoaa sellaisenaan ja ruuan kanssa. Samppanjan yhdistäminen ruokaan on ehdottomasti kokeilun arvoinen juttu, koska silloin kuplivaa kehtaa hankkia pienemmällekin joukolle ja jopa kahdelle. Vähän ronskimman makuiset samppanjat eivät edes ole kovin nirsoja ruuan suhteen, eli yhdistäminen on helppoa. Aperitiivi, alkukeitto ja kalaruoka: tuossa on pöytä katettu kahden ihmisen samppanjaillalliselle.

Tuukka

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1127
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #3 : 05.06.09 - klo:13:24 »
Samppanja on ylivoimainen suosikkijuomani. Mikään muu juoma ei ole läheskään yhtä monikäyttöinen, maukas ja samaan aikaan mieltä ylentävä. Itse pyrin juomaan samppanjaa viikoittain. Itseasiassa aikoinaan kun lopetin tupakoinnin, oli motivointikeinonani sijoittaa säästyneet rahat joka viikko samppanjapulloon. Puoli vuotta toimin näin, ja edelleen lakko pitää (6 vuotta takana).

Samppanjaa on periaatteessa kolmea tyyppiä, vuosikerrattomia (ns. arkisamppanjat), vuosikerrallisia ja prestiisiskumpat.  Näistä ensimmäiseen tyyppiin löytyy kilpailijoita muista maista (mainittujen cavan ja franciacortan lisäksi myös USA:ssa ja Tasmaniassa tehdään erittäin kelvollisia kuohuviinejä).  Mutta kun mennään kahteen seuraavaan luokkaan, alkavat kilpailijan olla hyvin vähissä. Vasta kun laatu kipuaa samppanjassa tarpeeksi, alkaa tulla Champagnen maakunnan ominaisuudet esiin. Maaperä on yksi, kuten Sami mainitsi jo, mutta ilmasto ja osaaminen ovat isossa roolissa. Ja näiden kopioiminen on aika hankalaa luonnollisesti.  

Maaperä. Karkeasti yleistäen alueen maaperä on kalkkipitoista. Tästä tulee viiniin mineraalisuutta ja happorakennetta. Tämänkaltainen maaperä löytyy on mm. sherryn tuotantoalueelta Etelä-Espanjasta ja Chablista (näiden molempien alueiden viinit ovat samankaltaisella hapokkuudella varustettuja).

Ilmasto. Champagne sijaitsee viiniköynnösten kannalta miltei niin pohjoisessa kuin mahdollista. Tästä seuraa se, että viinit saavat tästäkin lisää happorakennetta.

Osaaminen. Alueella on tehty kuohuviinejä kauemmin kuin muualla, mutta tämä osaaminen on toki nykyaikana hyvin kopioitavissa. Mutta se fakta, että alueen viineistä saa huimasti paremman hinnan kuluttajilta kuin muualta ei. Kun tuotteesta saa koko investointinsa takaisin, on tuottajilla mahdollisuus tehdä viiniä oikomatta mitään kulmia.

Mielestäni nämä kolme seikkaa tekevät sen, miksi samppanja on mitä se on. Ja jotta nuo tulevat kunnolla esiin, on valittava hieman tarkemmin mitä hankkii ja ennen kaikkea antaa sen kypsyä pullossa (joko ennen ostoa tai oston jälkeen).  Jos joku on maistanut ikääntynyttä kuohuviiniä muualta kuin Champagnesta, tietää kuinka huonosti niille käy (vastaus: viineistä puuttuu tarvittava rakenne, maku lässähtää ja muuttuu katkeraksi).
Valitettavasti alueella on luonnollisesti myös niitä, jotka tekevät supermarket-samppanjaa massana ja ratsastavat maineella, mutta hieman asioihin perehtymällä oppii nuo välttämään. Ja lisäksi kun hieman miettii mistä samppanjansa ostaa, niin ei siinä köyhdykkään liikaa. Lisäksi on hyvä oppia hankkimaan eri pullokokoja, pikkolopullo (n. 2dl) riittää mukavasti kahdelle, puolikas (0,375 l) sopii reilusta kahdelle tai aperitiiviksi neljälle jne. Ei siis kannata säilöä ainoastaan niitä normaalinkokoisia pulloja.

Joten vastaus alkuperäiseen kysymykseen: kyllä, samppanja on aina hintansa arvoinen, ainakin jos se on ostettu hyvällä hinnalla (ei siis Alkosta).
Great minds think alike - fools never differ.

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #4 : 05.06.09 - klo:16:34 »
Lainaus käyttäjältä: "Tuukka"
Joten vastaus alkuperäiseen kysymykseen: kyllä, samppanja on aina hintansa arvoinen, ainakin jos se on ostettu hyvällä hinnalla (ei siis Alkosta).

onko noin? Olin siinä uskossa, että nimenomaan kalliimmissa premium-tuotteissa alko tarjoaisi enemmän vastinetta on  katerakenteen takia. Samppanjoita ei kyllä ole kyllä vertaillut, mutta jotain single malttia on tullut ostettua ulkomailta alkon hintaa kalliimmalla.

JPK

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 301
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #5 : 05.06.09 - klo:20:58 »
Helppo komppaa Tuukkaa. Ylipään halvemmissa viineissä Ranskalaiset eivät ole kilpailukykyisiä, uusi maailma jopa Italia ja Espanja hakkaavat ranskikset mennen tullen hinta-laatusuhteessa. Kun mennään yläluokkaan, perusviineissä 20+  saa ranskiksissa jo aika kivoja ja vivahteikkaita viinejä -suosittelen välillä palaamaan näihin, monet uuden maailman punkut ovat kovin tammitettuja vailla nyansseja. Toki huipullakin esim. Italian huippu Solaia maksaa noin 100€, kun Ranskan 1-kategorialaiset 150-250€. Samppajoissa hintasuhde on vielä karumpi; 10€ saa jo ihan kivoja kuohuviinejä, jotka pärjäävät 20+ samppanjoille. Nekin on tehty perinteisellä menetelmällä. Samppanjoiden etu alkaa tulla esiin vasta vuosikerroissa ja silloin hinta on korkea, mutta hieno.

Ranskalaisten Terroir eli maaperän vaikutus on vähän kiistanalainen, kun alkuperäiset maa(kunta)alueet ovat laajentuneet kummasti. Samppanjan maakunnassa on ollut käynnissä rajojen uudelleen määrittely, jossa joillekin on luvassa lottovoittoja ja joitain voipi mennä oikeus nimen käyttöön eli maan arvo romahtaa.Samppanjan kysyntä kasvoi nousukaudella aika hurjasti, saas nähdä mitä laskukausi vaiktuttaa - jos vaikka karsisi kokiksella domppaa lantraavat jenkit. Domppa on muuten hienosti brändätty, hieno samppanja, mutta samalla rahalla saa parempaa. Vähän kuin Chivas Regal, jonka hinnalla saa kelvollisia Islay:n viskejä.
Nemo propheta in patria

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #6 : 05.06.09 - klo:22:04 »
Lainaus käyttäjältä: "JPK"
10€ saa jo ihan kivoja kuohuviinejä, jotka pärjäävät 20+ samppanjoille.

Mielestäni parhaat kympin kuoharit ovat kutakuinkin tasoissa huonoimpien halpojen samppanmjoiden kanssa, mutta en keksi ainuttakaan alle kympin kuoharia, jota voisi verrata samppanjoissa esim. Bonnaireen. Ainakin Alkosta saatavat kympin espanjalaiset ja italialaiset ovat kovin yksiulotteisia.

Tänään pöydässä oli kuoharipuolelta saksalaiseen Fürst Von Mitternich, joka tarjoili samaa monipuolisuutta kuin samppanjat. Suosittelen, Puolikas pullo maksoi 8 ja risat, eli koko pullon hinta olisi on n. 17-18e.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9273
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Re: Samppanja
« Vastaus #7 : 05.06.09 - klo:22:47 »
Kysymys foorumin asiantuntijoille: lukuisia ruoka- ja viinilehtiä selailleena olen saanut sen käsityksen, että Alkosta saatava Billecart-Salmonin samppanja olisi erinomainen satsaus useamman vuoden varastointina. Muistanko väärin, vai paraneeko tämän valmistajan noin 60 euron  juoma merkittävästi iän myötä?
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

Sami

  • Eleganssin esitaistelija
  • ***
  • Viestejä: 364
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #8 : 06.06.09 - klo:03:03 »
Lainaus käyttäjältä: "Ville"
Kysymys foorumin asiantuntijoille: lukuisia ruoka- ja viinilehtiä selailleena olen saanut sen käsityksen, että Alkosta saatava Billecart-Salmonin samppanja olisi erinomainen satsaus useamman vuoden varastointina. Muistanko väärin, vai paraneeko tämän valmistajan noin 60 euron  juoma merkittävästi iän myötä?

Vintage-samppanjana Cuveé Nicolas Francois Billecart kuuluu siihen luokkaan, jota voi huoletta pitää kellarissaan kypsymässä vuosikausia. Suomen johtaviin viiniasiantuntijoihin kuuluvan MW Essi Avellanin kirjan mukaan vuoden 1998 Billecart olisi parhaimmillaan 2012-2018.

Käsitykseni mukaan jopa vuosikerrattomat vakiosamppanjat säilyvät yleensä kevyesti 10 vuotta, mikäli säilytyspaikka on asiallinen. Säilyvyydessä samppanjat hakkaavat useimmat skumpat mennen tullen, kuten edellä olevissakin kirjoituksissa on todettu.

Lainaus käyttäjältä: "Ville"
Toisaalta olen maistanut vain yleisimpiä Alkosta saatavia laatuja, ja nekin miltei poikkeuksetta ovat olleet erittäin kuivia tai kuivia. Iloinen poikkeus oli uutevuonna 2008 tyttöystävän seurassa nautittu Veuve Clicquot Sec. Tämä puteli tarjosi kovan hintansa vastineeksi mieluisia elämyksiä.

Sattumoisin itsekin aivan hiljattain nautin Veuve Clicquot Sec'ia, ja voin yhtyä kehuihin. Hieman perinteistä brutia makeampana se on erinomainen malja- tai nautiskelujuoma. Kuplien pirteys ja terhakka kuohu veti väkisinkin suupielet hymyyn. Veuve Clicquotiin voi luottaa, isolla samppanjatalolla jos millä pysyy vakiosamppanjan laatu vuodesta toiseen samana.

Valtaosa samppanjoistahan on tosiaan erittäin kuivia (brut), ja ruoan kanssa nautittuna pidän nimenomaan parhaana valintana kuivaa ja hapokasta kuohujuomaa.

Tuukka

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1127
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #9 : 06.06.09 - klo:11:36 »
Alkon hintatasosta:
Poikkeuksia on tietenkin, mutta pääsääntöisesti Alko on kallis paikka.

Tässä muutamia esimerkkejä:

Pol Roger Brut Réserve NV
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/518647 (40,90 €)
http://www.1855.com/champagne/vin/10000 ... oger-brut/ (31,95 €)

Joseph Perrier Cuvée Royale Brut
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/938637 (29,90 €)
Finnairn netissä tehtävällä ennakkotilauksella 18 euroa
Finnairin taxfee 4,90 € pikkolopullo

Sitten hieman prestiisimpään tavaraan:
Laurent-Perrier Grand Siècle
http://www.alko.fi/tuotteet/fi/580067 (130,20 €)
Englannin yksi kalleimmista kaupoista myy samaa £85,09
http://www.bbr.com/product-49847B-laure ... rices_F=RE
Ja itse join tätä viimeksi Saksassa hotellin ravintolassa, listahinnalla 75 euroa.

Nuo ovat siis listahintoja, maissa missä valtio ei määrää viinien hintoja on myös tarjouksia, niistä samppanjaa on saatavilla vielä noista listahinnoista noin kolmannes halvemmalla. Tähän vaikuttanee käynnissä oleva lama, sillä muutama kuukausi sitten kun viimeksi olin ostoksilla olivat hinnat aika erinomaiset (mm. Perrier Jouet Belle Epoque 1999 n. 54 euroa, Alkossa hinta olisi varmaankin siinä reilu 100 euroa)

Sivusto www.wine-searcher.com on näppärä viinien hinnan tarkistamiseen.

Tuo Villen mainitsema Billecart-Salmonin Cuvée Nicolas François   on Alkon niitä harvoja poikkeuksia. Tuo on erinomainen samppanja ja aika maailmanmarkkinahintaan. Ja kestää hyvin säilömistä.
Great minds think alike - fools never differ.

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #10 : 06.06.09 - klo:13:53 »
Lainaus käyttäjältä: "Tuukka"
Poikkeuksia on tietenkin, mutta pääsääntöisesti Alko on kallis paikka.

Tuon linkkaamasi viinihakukoneen mukaan esim. mainitsemani 30e Victoire maksaa muualla halvimmillaan 25e. Eli vaivanpalkkaa saa 5e tai 20%. Tuollaisen 5e hyödyn takia harva jaksaa nähdä suurempaa vaivaa hankinnassa. Eli en pitäisi alkoa automaattisesti kalliina hankinnan vaivan huomioiden.

Tässä eräs esimerkki:
Dom Pérignon Brut Oenotheque 1995

Viinhaun halvin 229e (hinta ei ilmeisesti sisällä ALVia, joten ostohinta olisi korkeampi)
Alko 246e

http://http://www.wine-searcher.com/find/dom+p%E9rignon+brut+oenotheque+1995/2
http://http://www.alko.fi/tuotteet/fi/523097

Tuukka

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1127
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #11 : 06.06.09 - klo:16:04 »
Hieman hiustenhalkomista, mutta jostain syystä tuolla sinun domppahaulla tulee vain Italian linkit. Italia on pääsääntöisesti Euroopan kalleimpia maita viinien ostoon, tiedä sitten miksi.

Laitoin uuden haun:
http://www.wine-searcher.com/find/dom+p ... notheque/2
Sieltä löytyy vsk 1995 halvimmillaan 136,80 euron hintaan. Siinä on jo eroa Alkon hintaan.
Great minds think alike - fools never differ.

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #12 : 06.06.09 - klo:21:40 »
Lainaus käyttäjältä: "Tuukka"
Hieman hiustenhalkomista, mutta jostain syystä tuolla sinun domppahaulla tulee vain Italian linkit.

Kiitos! Tein useammankin haun heikoin tuloksin. Pitänee kokeilla vaihtaa selainta.

Pchan

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2133
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #13 : 06.06.09 - klo:22:08 »
Kuinka paljon teillä on kokemusta viinien tilaamisesta ulkomailta? Jos olen oikein ymmärtänyt, niin samppanjasta maksetaan suomeen tilattuna yhteensä n. 3e vero, jolloin tilaaminen tulee aika edulliseksi noiden kalliimpien kohdalla, varsinkin kun alkon hinnat alkavat vaikuttaa kovilta. Jos yhdistää viinilehtien vinkit ja tuon viinihakukoneen, niin siinähän alkaa olla laiskan miehen paketti kasassa.

Sami

  • Eleganssin esitaistelija
  • ***
  • Viestejä: 364
    • Profiili
Re: Samppanja
« Vastaus #14 : 06.06.09 - klo:23:45 »
Lainaus käyttäjältä: "Pchan"
Lainaus käyttäjältä: "Tuukka"
Poikkeuksia on tietenkin, mutta pääsääntöisesti Alko on kallis paikka.

Tuon linkkaamasi viinihakukoneen mukaan esim. mainitsemani 30e Victoire maksaa muualla halvimmillaan 25e. Eli vaivanpalkkaa saa 5e tai 20%. Tuollaisen 5e hyödyn takia harva jaksaa nähdä suurempaa vaivaa hankinnassa. Eli en pitäisi alkoa automaattisesti kalliina hankinnan vaivan huomioiden.

Samaa mieltä, ei Alko niin kauhean kallis ole, varsinkin kun ottaa huomioon että liikeen halvimmatkin samppanjat ovat laatutavaraa. Sisäänostajilla on ilman muuta ollut silmää järkeville tuotteille. On aivan hyvä, että Alko on blokannut kaikkein edullisimmat samppanjat listaltaan, koska on tiedossa että Champagnesta löytyy viinitaloja jotka ratsastavat maakunnan maineella ja pyrkivät suureen volyymiin laadun kustannuksella.