Kun nämä autoilutarinat ovat nyt kovasti pop, kerronpa erään isoisästäni. Mies oli temperamenttinen turjake, kuten minäkin, ja vaarallinen riittävästi ärsytettynä.
Tapahtuipa 60-luvun alussa, kun suomen maantiet olivat vielä mutkaisia pikkuteitä eivätkä euro-stradoja: keski-ikäinen herra Raumalta ajeli työpaikkansa Fordilla (Zephyr) kotikaupungistaan iloista Poria kohti. Vauhti oli sen mukainen, minkä mutkainen tie salli. Eipä aikaakaan, kun taustapeiliin ilmaantui nuoren jolpin ohjastama Triumph Herald, joka hetkessä liimaantui lähes Fordin takapuskuriin kiinni. Pojat on poikia, ajatteli vanheneva herra ja väistäen niin lähelle piennarta kuin mahdollista päästi Triumphin ohi. Kuinka ollakaan, ohi päästyään tämä teiden ritari alkoi hidastella, jarrutella, mutkitella ja kaikin tavoin pelleillä. Arvata saattaa, vanhemman herran käämit paloivat karrelle. Usean kerran turhaan yiritettyään mies kuitenkin pääsi ohi. Ajettuaan mutkan taakse herra veti autonsa tielle poikittain. Yllätysvedosta säikähtynyt kloppi kaahasi neitoineen lähes kylkeen kiinni. Hepun ihmetellessä vanhempi herra tuli autostaan, otti klopin klyyvarin etu- ja keskisormensa väliin, väänsi niin että nenä murtui ja totesi rauhallisella äänellä: opetteles saatanan juippi ajamaan. Tämän jälkeen hän poistui, jättäen nuoren kutaleen vuotamaan ja neitonsa kirkumaan.
Tarinan on kertonut isoäitini, isoisäni kuoltua. Tiedä häntä, onko totta, mutta hyvä tarina joka tapauksessa.