^^No juuri näin, jaro!
Iso juttu on juuri se, että se "heijastinliivimies" tai "univormumies" esimerkiksi kaivettaessa ketjukolarin uhreja peltimurskasta on (tai anakin antaa vaikutelman, että on) juuri siinä tilanteessa se asiantuntija. Useinhan näin onkin. Taipumus uskoa asiantuntijaa on näin ollen sama siinä liikeneuvottelussa kuin tilanteen ollessa päällä. Asiantuntija ja auktoriteetti, jonka puoleen voidaan kääntyä, tunnistetaan vaistomaisesti ulkoisista merkeistä ja asiaa ajattelematta, ja tilanteissa toimitaan sen mukaan, luovuttaen tilanteen hallinta asiantuntijalle. Käyttäytyminen vain ilmenee eri tilanteissa hyvin eri tavoin, koska esimerkeistä toinen on kriittinen ja akuutti ja aikaansaa stressireaktioita, joissa ihmiset toimivat irrationaalsiesti ja jopa vaarallisesti. Ihmiset saavat turvaa ammattilaisesta. Sen univormumiehen tai "heijastinliivimiehen" on peräti mokattava kunnolla, ennen kuin luotto häneen vaarantuu.
Jos sama kaveri tulee paikalle siviileissä, vauhkoontunut lauma tarkastelee hänen toimintaansa ja luottaa häneen toiminnan ja johtajuuden perusteella. (Tilannetta voidaan parantaa toteamalla oman asiantuntemuksen perusta, mutta sekään ei toimi asiantuntijuuden ulkoisten merkkien veroisesti.) Tilanne on tällöin hyvin erilainen, mutta toki ammattilaisen mahdollisuudet purkaa tilanne järkvästi kokemuksensa perusteella on yleensä aika vankka. Peruste auktoriteetille on kuitenkin erilainen, enemmän henkilökohtainen, jos kohta mahdollisesti nimenomaan sen asiantuntijuuden tukema.
Puku ei tuossa kontekstissa herätä luottamusta. Toisessa kontekstissa kyllä, mutta puku ei ole mikään yleismaailmallinen auktoriteetiksi tunnistettava merkki. "Pukumies" voi toki omalla toiminnallaan päästä "univormumiehen" kanssa samaan lopputulokseen, mutta puku ei tässä kontekstissa auta. Siinä tarvitaan ihan henkilökohtaista auktoriteettia - sitä, jonka jokainen aito pukumies kuvittelee tihkuvansa ihohuokosistaan. Aito pukumieshän muuten on sitten tottunut omassa työssään olemaan uskottava, ja kun häntä kuunnellaan, hän kasvattaa egoonsa uskon siitä, että hän onkin kaikkien alojen asiantuntija. Tyyppiesimerkin dynaaminen moniosaaja muuttuu keski-ikäistyttyään monialajohtaja-asiantuntijaneuvokseksi eli eräänlaiseksi yleisneroksi, joka kavereidensa kanssa saunassa ratkoo maailman kaikki ongelmat oman ylivertaisen osaamisensa turvin. Mikään johtopäätös ei ole liian äkkijyrkkä, mikään perustelu liian ohut ja mikään fakta liian hatara, kun tämä luonnonvoima pönkittää omaa egoaan seitinohuen osaamisensa luomien harhakuvitelmien turvin. Omaan viitekehykseen kuuluvien kanssa toimimaan ja luovimaan tottunut sankarimme uskoo omaan osaamiseensa vankkumattomasti ja uskoo oikeastaan kaikkien muiden olevan vähän tyhmiä. Se ego ei yksinkertaisesti kestä eriäviä mielipiteitä, tappaa luovan ajattelun jota kuvittelee edustavansa ja on myrkkyä kaikille yhteisöille, joissa se saa vapaasti rellestää.
Auktoriteettirooleja ajatellen yksi mielenkiintoinen teema löytyy peruskoulusta. Joukko peruskouluikäisiä, joille esitellään uusi opettaja, käyttäytyy hyvin erilaisesti kuin sama joukko, jolle esitellään sijainen. Jo hyvin nuorena opitaan tekemään täysin asiaa ajattelematta pitkiä johtopäätöksiä auktoriteetin suhteen ja muokkaamaan omaa käytöstä sen mukaisesti.
Melkein oksettaa tämä pukumiehen käyttö. Pitäisikö tasapuolisuuden nimissä puhua pukunaisista välillä, jos vaikka olisi vähemmän vastenmielistä?