Johnny Cash - American Recordings.

Eittämättä yksi maailman kovimmista mies ja akustinen kitara -albumeista.

^Hyviä bisejä.. tulee nuoruus mieleen.

Itsellä on viime aikoina ollut Durutti Column - Echo and the Bunnymen - Skip James - Lännen Jukka - Hank Williams - Robert Johnson -vaihe. Eli joko 70-80-lukujen taitteen post punkia tai mies ja kitara -juurimusaa. Se on varmaan se syksy joka tällaista teettää.

Anything goes - Cole Porter
http://www.youtube.com/watch?v=3aeQ3DmKU7A&feature=related

Tubby Hayes - Down in the village
http://www.youtube.com/watch?v=AK_X1vCwnyY&feature=fvw

Levysoittimessa on nyt Marty Friedmanin Dragon's Kiss, jolta löytyy mm. seuraava:
http://www.youtube.com/watch?v=4WBjyWurcG4

�,,sken pyöri levylautasella Billy Joelin 52nd Street ja nyt Linda Ronstadt.

Siirryttiin 80-luvun puolelle: The Alan Parsons Project: Eye In The Sky

Mammagamma kuulostaa aina yhtä hyvältä:
http://www.youtube.com/watch?v=d8ofvkKGdbo

Juuri nyt kuuntelen Yle Radio Suomelta Nousevan auringon taloa.

Mikäli herroja kiinnostaa niin Metallican legendaarinen Master of Puppets rokkaa taustalla. Poistaa hyvin univelan aiheuttavan väsymyksen :)

Loistovalinta, niin univelan poistamiseen kuin muutenkin!

Juuri tällä hetkellä ei täällä soi mikään, mutta mainitsemisen arvoinen kipale on äsken Spotifystä kuuntelemani, minulle nostalginen ZZ Topin Sharp Dressed Man. "They come a runnin' just as fast as they can, cause every girl's crazy 'bout a sharp dressed man"...

Spotifyta on itsekin tullut käytettyä viime aikoina. Nuo Kraftwerkin remasteroidut ovat soineet useasti.

Spotifyta on itsekin tullut käytettyä viime aikoina. Nuo Kraftwerkin remasteroidut ovat soineet useasti.

Thumbs up Kraftwerkillekin!

Toisaalta pidän Spotifystä ideana, mutta olen huolissani kuullessani turhan usein: "Hieno ohjelma - nyt voin kuunnella levyjä, joita ei tulisi ostettua" -tyyppisiä kommentteja. Vaikka digitaalinen musiikki onkin hieno asia jakelun ja musiikin mobilisoitumisen kannalta, en soisi sen koskaan korvaavan täysin konkreettista äänitettä - olkoon se sitten CD, vinyyli, kasetti, savikiekko tai jokin muu. Voi olla kyse omasta puolittaisesta konservatiivisuudestakin, mutta minun mielestäni oikea levy on aina oikea levy - sitä ei korvaa kymmenen mp3:a ja jpg levyn kansista. Toisaalta, olen myös sitä mieltä, ettei musiikin nauhoittaminen tai mobilisointi voi koskaan korvata hienoa live-tunnelmaa, samoin kuin sähköpostikaan ei voi korvata aitoa ihmisten välistä keskustelua.

Vielä vähemmän pidän kuitenkin siitä trendistä, että musiikin ajatellaan ehkä nykyään enenevissä määrin olevan jotenkin yleistä omaisuutta ja ettei siitä pitäisi joutua maksamaan. Mielestäni musiikin suhteen pätee sama asia kuin vaatteidenkin: laadusta ja (käsi)työstä haluan maksaa työn tekijälle. Itse näen Spotifyn yhtenä päätöksentekokanavana jolla voin esikuunnella musiikkia, jota mahdollisesti haluaisin ostaa. Se ei kuitenkaan missään nimessä ole ainoa kanava tälle, ja toisaalta jollakin perverssillä tavalla kaipaan myös aikoja, joina ostin levyn pelkästään yhtyeen, levyn, tai kappaleiden nimen, levy-yhtiön suuntauksen ja kansitaiteen perusteella. :)

No, lauantai-illan heikko filosofointi jääköön tähän. "Spotify" sanana on kenties sellainen, että se minussa nostattaa tunteita esiin.

Spotifyta on itsekin tullut käytettyä viime aikoina. Nuo Kraftwerkin remasteroidut ovat soineet useasti.

Nämä himottavat kovasti - jopa enemmän kuin mikään vaatekappale. Harmittaa kovasti, ettei tule vinyyli-boksia vaan joutuu yksitellen ne ostamaan. Halb Mensch, halb Überding.

Omissa kuunteluvempeleissäni on soinut viime aikoina Davis - Coleman - Coltrane -kolmiyhteyden erinäisiä mestariteoksia, Mewiä ja valittuja paloja BPitch Control -konemusalevymerkin katalogista, pääasiassa Ellen Allienia.

Erilazin mietintöihin: Olen osin samoilla linjoilla: Fyysinen äänite tullee säilymään, jos ei muuten niin harrastajien toimesta. Tästä merkkinä esimerkiksi voimakkaassa kasvussa oleva vinyylimyynti.
Digitaaliseen musiikkiin ja lataamiseen en tällä erää halua ottaa kantaa, mutta sanon sen verran, että nykyisten suurien levy-yhtiöiden suhde tuotteisiinsa on usein kuvottava. Eikä "nettipiratismi" ole näkynyt kuin kovimpien pop-nimien - rahantekovälineiden - levymyynnissä, independent-puolella viimeisinä vuosina myynti on jopa kasvanut.

Itse ostan hyvät (, tuotantokustannusten rinnalla varsin korkean hinnan arvoiset) ja arvostamieni artistien albumit mieluiten vinyylimuodossa ja jos mahdollista niin keikoilta. Ulkomaisten tekijöiden kohdalla tämä on toki usein vaikeaa, ja edesmenneiden kohdalla mahdotonta.

Miles Davis: Live-Evil

Hyvä, mutta vaarallinen levy; aiheuttaa helposti krapulaa jos kuuntelu ajoittuu perjantai- tai lauantai-iltaan :)

Muse - Blackholes & revelations.
On muuten hyvä levy, aivan eri kaliiberia kuin tämä uusi.

Erilazin mietintöihin: Olen osin samoilla linjoilla: Fyysinen äänite tullee säilymään, jos ei muuten niin harrastajien toimesta. Tästä merkkinä esimerkiksi voimakkaassa kasvussa oleva vinyylimyynti.
Digitaaliseen musiikkiin ja lataamiseen en tällä erää halua ottaa kantaa, mutta sanon sen verran, että nykyisten suurien levy-yhtiöiden suhde tuotteisiinsa on usein kuvottava.

Valitettavasti tuo ei taida rajoittua vain suuriin levy-yhtiöhin, tuntuu siltä että pienet tekevät perässä mitä isotkin. Myös tekijänoikeusjärjestöjen toiminta tuntuu osin varsin ristiriitaiselta.

Eikä "nettipiratismi" ole näkynyt kuin kovimpien pop-nimien - rahantekovälineiden - levymyynnissä, independent-puolella viimeisinä vuosina myynti on jopa kasvanut.

En oikeastaan ottanut kantaa nettipiratismiin ilmiönä sen paremmin kuin musiikin hinnoitteluunkaan - jaanhan itsekin omaa musiikkiani ilmaiseksi netin kautta. Tarkoitin etten pidä siitä ajatusmaailmasta, että musiikin koetaan yhä useammin olevan yleinen hyödyke jota ei kuuluisi koskaan "rajoittaa" asettamalla sille hintalappua tai että jokaisella olisi ikäänkuin oikeus viis veisata hintalapusta jos sellainen on tuotteelle asetettu. En siis pidä tästä ajatusmallista, nk. nettipiratismiin taas liittyy monta muutakin näkökulmaa, joita en pyrkinytkään tässä kattamaan.

Itse ostan hyvät (, tuotantokustannusten rinnalla varsin korkean hinnan arvoiset) ja arvostamieni artistien albumit mieluiten vinyylimuodossa ja jos mahdollista niin keikoilta. Ulkomaisten tekijöiden kohdalla tämä on toki usein vaikeaa, ja edesmenneiden kohdalla mahdotonta.

Vinyyleissä on toki tunnelmaa. Itse en tosin koskaan niihin oikein kunnolla hurahtanut, ja nykyisellään vanhojen albumien soittaminen onkin hankalaa kun en enää omista vinyylisoitinta. Nykyään noiden tuottamisen kustannukset ovat pilvissä vähäisemmän kysynnän vuoksi. Taitaa myöskin olla niin että ammattitaitoisia vinyylimasteroijia löytyy yhä harvaksemmaltaan.

En voi välttää off-topicia, sillä tällä hetkellä en kuuntele mitään. Pahoittelut tästä.