Kirjoittaja Aihe: Kotimaan matkailuketju  (Luettu 19044 kertaa)

bowtiepasta

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2071
  • champion, undefeated
    • Profiili
Kotimaan matkailuketju
« : 17.05.15 - klo:18:39 »
Nopealla selauksella ja hakukoneella en löytänyt vastaavaa ketjua, joten perustetaas. Voi olla hyödyllinen jollekin toisellekin. Jos kuitenkin jollain toisella nimellä löytyy jo vastaava, siirtäkää tämä sinne, grazie.

Laiskana kuitenkin x-postaus lähinnä tyylien puolelta. Eli Tyylit x Karhunkierros (halutessaan voi tsekkailla enemmän blogin puolelta Osa1 ja Osa2) lähestyy uhkaavasti ja ens viikon torstaina autolastillinen (tai siis kolme tyyppiä) lähtee kohti Kuusamoa kiusaamaan itseään.

Itse kisa on lauantaina, joten olemme varanneet aikaa hyvin siirtymiseen. Torstaina olisi tarkoituksena taittaa matkaa Helsingistä vähän Kajaanin ohi Hyrynsalmeen asti, perjantaina sit sieltä Kuusamoon.

Nyt haussa matkaohjelmaa! Päästään torstaina lähtemään vasta puolilt päivin, joten ei kauheesti ehdi muuta tekee kuin ajaa, mut kovat ruokapaikat matkan varrella (sillai ettei mielellään tarttee liiemmin kiertää) kiinnostaa. Perjantaina sen sijaan on ihan hyvin mahdollisuuksia tsekkailla paikkoja kun matkaa ei ole kauheesti taitettavaksi ja aikaa on. Nähtävyydet, ruokapaikat, kyldyyri jne kaikki sellainen olis kovia.
Suurinta kaikessa...Miehuudessa...On olla Jumalan rakastaja!

Lh

  • Yleisvalvoja
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2583
    • Profiili
    • Alpa
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #1 : 17.05.15 - klo:22:53 »
Eli mestat varrelta Hki-Kuusamo?

Kuusamon suurpetokeskus ja Sulo Karjalainen? Ite haluaisin vielä tän ihmeen nähdä, ennenku Sulolle sattuu taas joku haaveri otsojen kanssa.

Talvivaaran liepeillä voi sitten käydä ihmettelemässä tuskaturismin hengessä.
« Viimeksi muokattu: 17.05.15 - klo:23:17 kirjoittanut Lh »

Laurentius

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2424
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #2 : 12.04.16 - klo:09:44 »
Olisiko tämä ketju sopiva yleisluontoiseen kotimaan matkailuun liittyvään ajankohtaiseen kysymykseen:

Viikon päästä pitäisi ajaa täältä Helsingistä Kemiin, ja takaisin. Kesärenkaat olen kuitenkin jo ehtinyt vaihtaa alle kun en osannut aavistaa tätä reissua. Täällä etelässä on kevät jo hyvässä vauhdissa ja kesärenkaat paikallaan, vaan miten tuolla Oulu-Kemi -akselilla?

Osaisiko joku lähiseudun asukas kommentoida asiaa?

lehamala

  • Kisälli
  • Viestejä: 13
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #3 : 12.04.16 - klo:11:46 »
Tuolta voi ihmetellä kelikameroita ja näyttäisi Oulun sekä Kemin suunnalla aika hyvältä tienpinnat.

http://liikennetilanne.liikennevirasto.fi/?view=drivingConditionView

Laurentius

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2424
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #4 : 12.04.16 - klo:13:03 »
^Kas, eipä tullut tuollainen mieleen, kiitti.


Salama

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 937
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #5 : 13.04.16 - klo:20:30 »
Muista sitten raportoida foorumilla tuliko hinausauto nopeasti paikalle.

Ei kai yöllä tarvitse ajaa?

Vintage-mies

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 215
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #6 : 21.01.17 - klo:18:47 »
Matkailu on ollut jo yli 30 vuoden ajan yksi tärkeimmistä harrastuksistani (ja suurin rahareikä), mutta matkani ovat lähes poikkeuksetta suuntautuneet ulkomaille. Ensi kesänä on suunnitelmissa pyöriä Mäntässä ja sen ympäristössä jossain vaiheessa. Onko oheisten rastien lisäksi hyviä ehdotuksia?

- Serlachius-museo
- Isojärven kansallispuisto (Kuhmoinen)
- Leivonmäen kansallispuisto (Joutsa)
- Päijänteen kansallispuisto (m.m. Padasjoki)

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #7 : 22.01.17 - klo:17:37 »
Matkailu on ollut jo yli 30 vuoden ajan yksi tärkeimmistä harrastuksistani (ja suurin rahareikä), mutta matkani ovat lähes poikkeuksetta suuntautuneet ulkomaille. Ensi kesänä on suunnitelmissa pyöriä Mäntässä ja sen ympäristössä jossain vaiheessa. Onko oheisten rastien lisäksi hyviä ehdotuksia?

- Serlachius-museo
- Isojärven kansallispuisto (Kuhmoinen)
- Leivonmäen kansallispuisto (Joutsa)
- Päijänteen kansallispuisto (m.m. Padasjoki)

Onko Päijänteen kansallispuisto ennestään tuttu Asikkalan vanha kirkonkylä - Pulkkilanharju välillä? Ja toinen kysymys, saatko polkupyörää kulkemaan mukana?
VASTATUULEEN!

Vintage-mies

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 215
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #8 : 22.01.17 - klo:18:24 »
Matkailu on ollut jo yli 30 vuoden ajan yksi tärkeimmistä harrastuksistani (ja suurin rahareikä), mutta matkani ovat lähes poikkeuksetta suuntautuneet ulkomaille. Ensi kesänä on suunnitelmissa pyöriä Mäntässä ja sen ympäristössä jossain vaiheessa. Onko oheisten rastien lisäksi hyviä ehdotuksia?

- Serlachius-museo
- Isojärven kansallispuisto (Kuhmoinen)
- Leivonmäen kansallispuisto (Joutsa)
- Päijänteen kansallispuisto (m.m. Padasjoki)

Onko Päijänteen kansallispuisto ennestään tuttu Asikkalan vanha kirkonkylä - Pulkkilanharju välillä? Ja toinen kysymys, saatko polkupyörää kulkemaan mukana?
Ei ole ennestään tuttu ja fillarointi ei kuulu suunnitelmiin, mutta patikoida on tarkoitus.

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #9 : 22.01.17 - klo:19:22 »
^ Ok. No joka tapauksessa suosittelen sitä seutua lämpimästi olipa kulkupelinä mikä tahansa. Maisemallisesti todella kaunista seutua se Pulkkilanharju. (vesistön ympäröimä koko alue siten, että tien ja siis nimensä mukaisesti harjun molemmin puolin on Päijännettä toistakymmentä kilometriä näkyvissä) Kyseinen seutu on oma henkilökohtainen suosikkini oikeastaan koko Suomessa. Vuosina 2011-2014 sitä väliä tuli ajettua noin kerran kuussa enkä ole vieläkään kyllästynyt.

Mutta tosiaan kyseinen pätkä on nautittavaa katseltavaa myös autolla hissukseen ajellen ja jos kerran patikointi on mielessä, niin koko Pulkkilanharjun pääsee kävelemään (eli pikkuisen toistakymmentä kilometriä kokonaisuudessaan, olikohan tarkka jotain 11km) turvallisesti kevyen liikenteen väylää pitkin, joka noin puolessa välissä Sysmän suuntaan kuljettaessa vaihtuu lenkkipoluksi/pururadaksi. Lisäksi matkan varrelle jää yksi kesäravintola ja yksi kesäkahvio/kioski. Suosittelen lämpimästi yhdistämään myös Pulkkilanharjun reissuusi, koska muutenkin näyttää suunnitelmissasi olevan liikkumista Päijät-Hämeen seudulla.

Tuossa pari ns. "teaseria", vai mitenkä se nykynuoriso oikein sanookaan...














EDITTIÄ: Ja reitille tulee tietenkin tuplasti lisää pituutta jos lähtee liikkeelle jo Vääksystä. (esim. Vääksyn kanavan varresta)



« Viimeksi muokattu: 22.01.17 - klo:19:49 kirjoittanut Tumppi$ »
VASTATUULEEN!

Vintage-mies

  • Flanööri
  • **
  • Viestejä: 215
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #10 : 22.01.17 - klo:19:41 »
Kiitos vinkistä. Näyttää hyvältä, ehdottomasti pitää tsekata!

Tumppi$

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1698
    • Profiili
Vs: Kotimaan matkailuketju
« Vastaus #11 : 22.01.17 - klo:20:14 »
Harmi vaan, kun taiteilija Ilja West ei taida pitää enää näyttelyään avoinna Sysmän tien varressa. Se olisi ollut mukava päätepiste ja Pulkkilanharjulta vain kivenheiton päässä.
VASTATUULEEN!