Suomessa käänne tapahtui 90-luvun alkupuolella kun talous rysähti monen tekijän yhteisvaikutuksesta reippaasti alas. Ennen sitä oli kohtuullisen varmaa että koulutuksella ja ahkeruudella pystyi takaamaan itselleen ja perheelleen mukavan ja turvallisen elämän. 90-luvun lama muutti tämän.
Henkinen ilmapiiri muuttui Suomessa paljon kalseammaksi ja pessimistisemmäksi. 90-luvun alun jälkeen syntyi kokonaan uudenlainen ilmiö; Sukupolvi joka ei edeltäjiensä tapaan siirtynytkään sujuvasti nuoruudesta ja opiskeluista aikuisuuteen ja työelämään vaan jäi killumaan jonkinlaiseen limboon, satunnaisten pätkätöiden ja toistuvien työttömyysjaksojen värittämään näennäiselämään.
Lama tuhosi myös paljon pieniä ja keskikokoisia yrityksiä pudottaen paitsi niiden työntekijöitä, myös omistajaperheitä puille paljaille. Ilkeimpiä kohtaloita oli suurten lainojen takaajilla jotka saattoivat menettää hetkessä koko omaisuutensa ja saada tilalle ikuisen velkataaakan.
90-luvun jälkeen Suomessa ei keskusteltu vaihtoehdoista eikä valtalinjasta eroaville mielipiteille ollut juurikaan sijaa. Kriisijohtaminen ikäänkuin hirtti päälle läpi koko yhteiskunnan kaikilla tasoilla ja kaikkien oli vain nieltävä se, mitä ylhäältä annettiin, mukisematta. Ja nyt 9/11 jälkimainingeissa ihmisiä pelotellaan järjettömiksi hyväksymään koneistoja joista edes Georg Orwell ei olisi uskaltanut uneksia.
Millaisessa maailmassa ovat kasvaneet tämän päivän teini-ikäiset jotka ovat syntyneet muutama vuosi ennen vuosituhannen vaihdetta? Pelon, epävarmuuden ja toivottomuuden maailmaan.
Meidän päällemme vyörytetään jatkuvalla syötöllä uhkakuvia ja toivottomuutta: Öljy loppuu, ilmasto lämpenee, luonnonvarat ehtyvät, Kreikka kaatuu, terrorismi nousee, euro sortuu ja jos ei muuta niin kaikki duunit häpyvät Kiinaan tai Intiaan.
Tätä siis on syötetty ja syötetään koko ajan 24/7 kaikista tuuteista. Pelkoa, ahdistusta ja toivottomuutta.
Pahinta mitä ihmiselle vai tehdä on viedä häneltä toivo. Toivo siitä että huomenna asiat voisivat olla paremmin. Ja tätähän me olemme tehneet toisillemme kilpaa viimeiset kaksikymmentä vuotta.
Ihmisessä on tehdasasennettuna taipumus nähdä vaarat ja uhkat terävämpinä ja suurempina kuin ne todellisuudessa ovat ja vastaavasti vähätellä kaikkea hyvää, kaunista ja mahdollisuuksia: Eloonjäännin kannalta oli hyödyllistä nähdä ja reagoida ennemmin sadan metrin päässä löntystävään karhuun kuin viiden metrin päässä oleva marjapuskaan. Ja tätähän media käyttää häpeämättä hyväkseen.
Ei mikään ihme että nuoriso voi huonosti.