Ivyman, kirjoitit oikein hyvän artikkelin. Kuten hyvät jutut yleensä, tämäkin herätti muutamia kysymyksiä. Ensinnäkin, laitat vaivihkaa yhtäläisyysmerkin casual-pukeutumisen ja ivy-lookin välille. Olisi aihetta vahvistavaa, jos toisit esille muitakin näkökulmia. Tietoa ja näkemystä sinulla on, sille ei liene epäilyksen sijaa. Esimerkiksi, miten preppy eroaa ivysta tai italialaisesta harkitusta huolettomuudesta? Onko niiden välillä elintilaa hybrideille?
Toiseksi, jäin aatoksiin look-termin äärelle. Siis The Look. Muoti ja tyyli ovat siitä erikoisia asioita että niissä samalla kertaa haetaan sekä kuulumista ryhmään että erottatutumista siitä. Casual-konsepti sallii varsin paljon sovelluksia, vaikka rajaat sitä melko tarkasti (ei tupsuloafereille, kyllä tietyille paitamerkeille). Tulisiko minun pukeutumisessani toteuttaa jotain kaanonia – sen jälkeen kun olen vihkiytynyt sen saloihin? Olen useamman kerran hätkähtänyt kun amerikkalaiset kolleegat ovat jonkun virallisen tilaisuuden jälkeen vaihtaneet vapaalle. Kuin yhdestä käskystä ilmestyvät vaaleat chinot, loaferit, Ralph Laurenin paidat ja blazerit. Jotain uniformumaista siinä on, vaikka nuo vaatekappaleet sinänsä ovat miltei vapauden symbooleja. Ja erittäin kivoja kledjuja, tunnistin luettelostasi useita omia lemppareitani. Silti en pidä itseäni ivylaisena, enkä minkään muunkaan ideologia partisaanina.
Nyt koetan alkaa purkaa tätä pakkaa. Raskaanpuoleisen työpäivän jälkeen olen tosin varsin poikki joten vastaus jäänee keskeneräiseksi.
Sanottakoon heti kärkeen se, että aloitusviestini oli tarkoituksella provokatiivinen, mutta tarkoituksenani ei millään muotoa ollut kirjoittaa sääntökokoelmaa aiheeseen. Tämä olisikin varsin absurdia, sillä liikummehan alueella joka on (pukeutumis)säännöstön jollei nyt ulkopuolella niin ainakin reunalla. Lähdin purkamaan asiaa täysin itsekeskeisestä näkökulmasta ts. tyylistä ja vaatteista joita
pidän ja joiden olen havainnut toimivan
itselläni. Esim. pieni heittoni tupsuloaferitia kohtaan johtui erityisesti siitä syystä etten juuri pidä ko. kenkämallista ts. se näyttää hölmöltä
omissa jaloissani. Testattu juttu.
Mitä paitoihin tulee, itselleni kelpaa mikä vaan kunhan se on riittävän hyvin tehty ja sopii
omaan käsitykseeni hyvästä tyylistä: kauluspaitojen kohdalla en tainnut listata merkin merkkiä, pikeeosastolla puolestaan niitä joiden olen itse havainut olevan hyviä. Monia muita löytyy varmasti myös.
Mitä tulee yhtälöön Ivy = casual, sellaisen eksaktin dogmin esittely ei ollut tarkoitukseni: kyseisen vaikutelman synty lienee enintään keskinkertaisten kirjoittajanlahjojeni syytä. Tarkoitukseni oli pikemminkin ilmaista ei-muodollisen Ivy- / Americana -tyylin sopivuutta casualtyylin yhtenä lähtökohtana, johtuen mainitun pukeutumislinjan oletusarvoisesta rentoudesta, joka toisaalta on kuitenkin varsin skarppia.
Huomiosi amerikkalaisten (bisnes?)miesten vapaa-ajantyylistä on varsin osuva, ja lienee osoitus siitä, mikä on Ivy League -jatkumon nykytodellisuus. Myös huomio tietystä univormumaisuudesta on erinomainen: jo 50-luvun collegiate look oli sitä, useilla (mies)opiskelijoilla tunnistettava ja keskenään (runsaasti, joskaan ei sataprosenttisesti) homogeeninen. Kenties juuri tyylin tunnistettavuuden / (Englannissa) erottuvuuden vuoksi Ivy vakiintui omaksi pukeutumisalakulttuurikseen ja usieden brittialakulttuurien pohjaksi. Lisäksi, alun perin brittivaikutteisena Ivy on brittiyhteiskunnassa joukkoon sulautuva, mutta läheltä tarkasteltuna erottuva pukeutumistapa ts. kyseessä on hienovarainen tapa huutaa, kuten The Kinks -yhtye 60-luvun puolivälissä teki vähemmän hienovaraisesti: I'm Not like Everybody Else!
http://http://www.youtube.com/watch?v=evtEygGMA-4&feature=relatedPreppy vs. Ivy: mikäli tänään vielä jaksa, palaan asiaan pienen teetauon jälkeen (minullakin on sisäinen anglofiisi, joskin hieman piilossa..).
Italialaisen tyylin ja Ivyn ristikkäisvaikutus on varsin selvä: esim. kapeat kaulukset 60-luvun alun jenkkitakeissa tai bd-paitojen suosio Italiassa. Ikään kuin pienein esimerkkeinä. Koetan palata tähänin, joskin italialaisen tyylin tuntemukseni voisi olla syvällisempääkin, myönnän.
