Sami,
Jos itsestäsi tuntuu että vyösi sopii farkkuihin, niin siitä vaan. Silloin se on varmaan hyvä. Kokonaisuus ratkaisee, ei yksityiskohdat. Hyvä maku on tärkeämpää kuin säännöt.
Liian usein pukeutumisessa takerrumme sääntöihin. Oikeasti niitä ei ole, paitsi muodollisessa juhlapukeutumisessa (frakki, saketti, smokki). Muuten ratkaisee hyvä maku. Siitä on kysymys elegantissa tyylissä. Siinä sen vaikeus ja viehätys. Maun kehittäminen on elinikäinen projekti, jossa oppimisen tie kulkee virheiden ja nöyrtymisen kautta. Mutta palkintona on löytämisen ja onnen elämyksiä, ripoteltuna sinne tänne tien varrelle. Maku on omakohtainen asia, siihen voi saada neuvoja muilta mutta päätökset ja vastuu niistä ovat aina miehellä yksinään. Sitä kehittäessä ja etsiessä olet yksin itsesi kanssa. Mukana on vain se peilistä katsova tutulta vaikuttava tyyppi. Kysymys on itsensä kohtaamisesta; aidosti, rehellisesti ja alastomana. Näin olen ymmärtänyt maun ja eleganssin.
Joitakin ”säännöt” auttavat ja hyvä niin. Jos tuntee olonsa seurassa varmemmaksi kun tietää tekevänsä asioita samoin kuin moni muu, on se täysin hyväksyttävää. Mutta se on eri asia kuin eleganssi. Ajatelkaa miestä, joka toteuttaa orjallisesti jokaista pukeumisoppaasta lukemaansa sääntöä. Veikkaanpa että kokonaisuus ei ole tyylikäs. Ne tyylin ikonit, joiden väitetään olevan sääntöjen takana, olivat aikoinaan sääntöjen rikkojia.
En väitä, että kaikki käy ja mitkä tahansa rytkyt kelpaavat. Nykyiset tyyliraamit eivät ole syntyneet sattumalta, ne ovat ainakin parin sadan vuoden evoluution tulos. Jos miehistä ympäri maailmaa tuntuu hyvältä pukeutua 1800-luvun Englannista lähteneeseen liepeelliseen takkiin, niin siinä on varmasti jotain joka kuuluu maskuliiniseen eleganssiin. Mutta minkälainen napinläven tulee olla, täytyykö tweed-takissa olla keskihalkio, voiko nappikauluspaidan kanssa käyttää solmiota? Who cares?
