Parempi puolisko on parina vuonna ollut opettamassa noilla oikiksen valmennuskursseilla (enpä piruuttanikaan sano, missä :)). Kuulemma suurin haaste on opiskelutekniikan hanskaaminen - ja sen tajuaminen, että enää ei riitäkään tapa, millä esim. ylioppilaskirjoituksiin vastattiin. Kertoman mukaan joka kurssilla on niitä, jotka jo tajuavat oikean opiskelutekniikan, eivätkä välttämättä tarvitsisi koko kurssia, ja sitten niitä, jotka eivät tunnu tajuavan kurssista huolimatta. Ja sitten on aina muutama, jotka tajuavat tekniikan kurssin ansiosta, mutta näitä on tämän inhorealistisen näkemyksen mukaan vähänlaisesti.
Pykälän mainonta muuten perustuu siihen, että heidän kurssinsa ovat suurimpia, joten luonnollisesti suurempi osa sisäänpäässeistä on käynyt juuri heidän kurssinsa. Tilastovelmuilun oppitunti 101 :).
Oma kokemukseni on, että tuo opiskelutekniikka ja -rutiini ovat joka tapauksessa itse opinnoissa kaikkein tärkeimpiä. Itse tiedän lähinnä polin kuvioista, mutta näin esimerkkinä, TKK:n kesken jättävistä opiskelijoista yllättävän moni on sellaisia, joille esim. matematiikka ja fysiikka olivat lukiossa lastenleikkiä, eikä opiskelurutiinilla tai sen puutteilla ollut merkitystä. Mutta - melkein riippumatta älyn säkenöivyydestä - jossain vaiheessa tulee vastaan piste, jonka jälkeen näppäryydellä ei enää pärjääkään, ja pitäisi tehdä oikeasti töitä oppiakseen asiat. Itsekin meinasin heittää hanskat tiskiin kun se heikonlainenkin laskurutiini oli ehtinyt kadota, ja edessä oli vielä kymmeniä opintoviikkoja matematiikkaa eri muodoissaan.