Asiaa on sivuttu täällä useissa eri viesteissä, mutta tästä huolimatta haen täsmäohjeita Teiltä hyvät pukeutumisen asiantuntijat. Tarkoituksenani on siis päivittää omaa pukeutumistyyliä vastaamaan omaa ikääni sekä työnkuvaani. Ikää on tällä hetkellä 38 ja työskentelen julkisen hallinnon puolella asiantuntijatehtävissä. Noin 5 vuotta sitten kyllästyin kauluspaitojen silittämiseen ja siirryin pukeutumisessa lyhyt ja pitkähihaisiin T-paitoihin, farkkuihin sekä tennareihin. Pidän edelleen yksinkertaisesta pukeutumisesta, mutta nykyinen vaatetus ei ole oikein uskottava millään mittarilla. Värimaailma on ollut paidoissa lähinnä valkoista, harmaata ja mustaa, farkut sinisen sävyjä ja tennarit muuhun vaatetukseen sopivat.
Mistä minun kannattaisi lähteä liikkeelle? Todennäköisesti pitäisi hankkia useammat paremmat kengät, neuleita, kauluspaitoja ja pari irtotakkia. Oma asemani ei edellytä puvun käyttämistä, mutta formaalimpi pukeutuminen rennolla otteella ei olisi pahitteeksi. Säiden lämmetessä ongelmaksi muodostuu se, että hikoilen todella helposti.
Minua kiinnostaa siis suuntaviivat, joita lähteä toteuttamaan. Ja jos Teillä on mainita tässä yhteydessä jälleen kerran hyviä (verkko)kauppoja ja brändejä, niin otan kokemukset ja neuvot vastaan kiitollisena. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla luksusta, koska jostakin on lähdettävä liikkeelle ja kerralla on päivitettävä lähes koko vaatevalikoima.