Mitä katsoit viimeksi?

Aloittaja ChuckBass, 01.03.11 - klo:19:35

« edellinen - seuraava »

paddington

****
Auktoriteetti
Viestit: 778
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: salaryman - 16.08.14 - klo:15:28


Rush oli kaikin puolin tasapainoinen ja takuutaidokas leffa, mutta ajokohtaukset jättivät kylmäksi. Oli ihan hyvä, että leffan tempo pysyi, eikä yksittäisiin kisoihin uppouduttu liikaa. Odotin silti ajokohtauksilta rajumpaa settiä. CGI:llä voi välittää myös tunnetta, eikä vain näyttää hidastuksia mäntien ja sytytyksen toiminnasta.

Toki Laudan ja Huntin taisto ihmisinä oli leffan pihvi, mutta kyllä ukot olivat niin rautaa noihin aikoihin että formuloista kertova elokuva olisi saanut välittää ajamisen tuntua hiukan mehevämmin.

salaryman

*****
Legenda
Viestit: 3772
Kirjattu
Hienostunutta Miyazaki -animaatiota:



Lainaa(Wikipedia)Tuuli nousee (jap. 風立ちぬ, Kaze tachinu) on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut japanilainen animaatioelokuva, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Hayao Miyazaki ja tuottanut Studio Ghibli. Elokuva perustuu samannimiseen mangaan, joka puolestaan ​​perustuu Tatsuo Horin kirjoittamaan pienoisromaaniin. Tuuli nousee on Mitsubishi A6M Reisen -hävittäjän suunnittelijan Jirō Horikoshin fiktiivinen elämäkerta.[1]

Miyazaki on ilmoittanut, että hän jää eläkkeelle ja Tuuli nousee jää hänen viimeiseksi pitkäksi elokuvakseen.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

puu

*****
Legenda
Viestit: 1152
Kirjattu
Noo. katselin tuossa pätkän juutuupista elokuvaa: "Maa on syntinen laulu."
Olen kyllä lukenut kirjan mutten koskaan nähnyt tuota.

Lopetin kesken katsomisen koska niin hiano oli, että on pakko
hankkia jonain DVD-levynä tai jollain muulla sellaisella vormaatilla.

Katson paremmalla ajalla kunnolla.


SloBo

****
Auktoriteetti
Viestit: 731
Kirjattu
YLE Areenan dokkariosastolla olisi nyt tarjolla: Olen Steve McQueen ja O'Mast. Jos foorumin aihetta sivutaan vähän laajemmin, sieltä löytyy myös muotidokumentteja: Karl Lagerfeldtiä, Vogue-lehteä ja muodin vuosikymmeniä. Aiheen ulkopuolelta voisin suositella myös hauskoja pingviinidokumentteja, mutta löytyyhän tuolta katsomista varmasti muutamaksi illaksi ilman suosituksiakin.

leffapalsta

Kisälli
Viestit: 3
Liittykäähän leffapalstallekin http://leffapalsta
Kirjattu
�,,sken tuli katseltua Perjantai 13. kakkosleffaa.
Leffapalsta Leffafoorumi, jossa voi jutella elokuvista, TV-sarjoista jne. Tervetuloa.

af Granskär

*
Edistynyt
Viestit: 141
Kirjattu
Mr Turner, harvoja tänä vuonna katsottuja "aikuisten elokuvia". Mike Leigh osaa.
"There's three things in this world that you need: Respect for all kinds of life, a nice bowel movement on a regular basis, and a navy blazer."

puu

*****
Legenda
Viestit: 1152
Kirjattu
DVD:ltä jälleen Solveigin laulu.
Tuon hauskan komedian jälkeen tekisi mieli katsoa samaan kenreen kuuluvat
Kahdeksan surmanluotia ja sitten se Loirin Pojat, jota ei valitettavasti ole tässä katsottavana.

Se on sellaista mielenkohotusta suomalaiseen historiaan kun noihin samaistuu.


salaryman

*****
Legenda
Viestit: 3772
Kirjattu
#667


On se kehunsa ansainnut. Nyt kun miettii mitä kaikkea kiinnostavaa HBO on viime vuosina ruutuun tuottanut niin ihmetyttää miten pystyvät pitämään laadun näin korkealla. Sarja on paljon velkaa Twin Peaksille, sen verran samanlaista tunnelmaa löytyy, ja sehän ei ole yhtään huono juttu se.

Tulee TV2:lta ja kaksi ekaa jaksoa näkyvät yle areenalla. Karua mutta komeaa meininkiä.
"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

salaryman

*****
Legenda
Viestit: 3772
Kirjattu
TCM:ltä tulee tämä:

"It's nice to be important but it's more important to be nice" John Cassis

Partasuti

*****
Legenda
Viestit: 1963
Kirjattu


The Grand Budapest Hotel. Tähtinäyttelijöillä täyteen pakattu elokuva kertoo huumorinsävytteisesti ikävistä asioista positiivisella vireellä. Juoni sisältää pitkiä ja mietittyjä dialogijaksoja ja kikkailevia kuvakulmia. Pidin silti vaikkei elokuva ihan huippua ole. Kuin suihkaus L'Air de Panache -tuoksua arjen iloihin; mitäpä sillä ei korjaisi.

Laurentius

*****
Legenda
Viestit: 2460
Kirjattu
Kiitos Radio Helsingin ja kaverin arvontaonnen, eilen tuli nähtyä Whiplash ennakkoon. Teppo Mäkynen alusti elokuvan vartin mittaisella rumputeoksellaan valkokankaan alla.

Jos jazz kiinnostaa vähääkään ja/tai rummut/muusikkous jne. niin aika must leffa kyseessä. Elokuvateatterin äänentoisto teki tästä jazz(-klassikkojen) ilotulituksen ja mahtavan rumpushown.

Leffa kertoo huipulle tähtäävästä kunnianhimoisesta nuoresta rumpalista. En muista koska olisin viimeksi nähnyt elokuvaa joka on yhtä tiivis kerronnaltaan ja tunnelmaltaan, piinaava ja ajoittain suorastaan ahdistava.

Partasuti

*****
Legenda
Viestit: 1963
Kirjattu


Tohtori Outolempi. Stanley Kubrickin humoristispitoinen elokuva, jossa Peter Sellers on aika hyvin pääosassa. Elokuva opettaa pidättäytymään erossa hanavedestä ja naisista. Pidän tätä kyllä hankalana sillä hanavesi on kovin kätevä juomana.

James Earl Jones esiintyy pienessä sivuroolissa.

Arska

*****
Legenda
Viestit: 4736
Sijainti: Helsinki
Kirjattu
Voi hanavettä juoda, jos sitä ei ole fluorattu.
Suositellaan täysraittiutta.

Richard Mutt

*****
Legenda
Viestit: 2025
Kirjattu
Lainaus käyttäjältä: Partasuti - 26.01.15 - klo:20:57James Earl Jones esiintyy pienessä sivuroolissa.

Ja Peter Sellers kolmessa pääroolissa.

Partasuti

*****
Legenda
Viestit: 1963
Kirjattu


Lucy. Luc Bessonin tuotoksena ei ihan Hollywoodin valtavirtaa, vaan sopivalla tavalla outo. Elokuva ei mielestäni oikein missään vaiheessa lähde käyntiin, vaikka välillä höpistään evoluutiosta ja välillä ammuskellaan. Ihan mukiinmenevä silti. Ottaa selvästi vaikutteita Léonista mikä ei tietenkään ole ihme. Yksinäinen susi suurta vihollista vastaan on peruskauraa monissa muissakin.

Pääosissa Scarlett Johansson, Morgan Freeman ja Samsung.