Mitä luet nyt?

[Partasuti]

Volter Kilpi: Alastalon salissa

Olen toivonut löytäväni enemmän suomalaista kirjallisuutta, mutta pienenä kielialueena on tarjonta ollut vähäistä. Tällainen kuitenkin löytyi kaupasta. Kyseessä on kahdeksansataasivuinen teos, joka ilmestyi alkujaan kahtena niteenä. Nyt molemmat on sidottu yhteen, ja kohtalaisen pientä pränttiä on kirja täynnä. Kirja julkaistiin alun perin 1933 ja tämä versio on vuodelta 2022.

Takakannen tekstissä Matti Klinge vertaa Volter Kilpeä Suomen Proustiksi. Kieltämättä samankaltaista menoa on, juonta on vaikea erottaa kaiken kuvailun takaa. Aika kuluu tässä kirjassa erittäin hitaasti. Kolmannen luvun johdatustekstiksi on laitettu "Härkäniemi valitsee itselleen piippua Alastalon piippuhyllyltä ja tuumailee ajankuluksi erinäisiä." Ja tuota riittää seuraavat 70 sivua. Piipun valintaa mietitään pitkään ja hartaasti, välillä ajatus käy Hollannissa asti josta piippu on alkujaan hankittu, kunnes palaa takaisin nykyhetkeen.

Tämä on kirjoitettu 1930-luvulla, mutta ajoittaisin tarinan aikaisempaan. Ehkä samaan aikaan kuin Putkinotkossa. Kun siinä juoni pyörii metsäläisten keskuudessa, ollaan tässä rannikkolaisissa. Kirjan nimi Alastalon salissa kertoo kirjaimellisesti mistä teoksessa on kyse.

Toisinaan nykylukija on hieman harhateillä, kun tekstissä vilisee vanhoja sanoja.

Ei kaiketikaan sinunkaan pääsi pajupehko semmoisia ajatuksia haudo, että kokki juoskoon edeskäypänäkin pidoissa, räättien kypsääjä räättien keittämiltä räättien tyrkyttäjänäkin räättien kulumilla, ja minä jakajana juoksuttelemassa lirppua kannuihin sen tynnyrin hanalorolta, jonka harjatorolta minua paraastaan tarvitaan ämpärisouvissa kaatajan puhinoissa!

Mutta toisinaan taas kieli juoksee kuin runous.

Alastalo naurahti juttuunsa hyvällä omallatunnolla ja katsahti ympärilleen rauhallisella vatsalla. Hän tunsi, että hyrinä oli juossut parrasta sillä nuotilla kuin tottuneelta mieheltä pitää silloin kun isännän on kohenneltava mieliä salissaan ja pidettävä vieraitansa semmoisella suun höröllä ja mielen mehulla, etteivät leuat piukistu, ja istuta joukossa kuin kirkossa silmät sitkaina.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

Langholmasta riippuu nyt, juuri tästä, samasesta Langholman penteleestä tärkkikauluksineen ja prässihousuineen, jota minä johdattelen, jota vietävää minun on suostuteltava, hänestä riippuu nyt, saanko minä parkin toimeen tänäpänä, vai enkö minä saa parkkia toimeen tänäpänä!

[Alhazen]

Alastalon salissa löytyy myös YLE Areenasta pätevästi luettuna äänikirjana: https://areena.yle.fi/1-50633767

Luku-urakan päättäneille (puhuisin mielummin -nautinnosta, kyseessä on oikeasti sekä hauska että syvällinen teos) on myös oma T-paita, kun nyt vaatefoorumilla ollaan: https://www.merineule.fi/tuote/kilpi-paita/

[Partasuti]

Tuo oli aika hyvä, olen lukenut Alastalon salissa.

[Partasuti]

The Marquis de Sade: The 120 Days of Sodom

Markiisi de Sade oli nimenä tuttu ja tiesin, että hän kuuluu siihen armoitettuun kirjailijoiden joukkoon, jotka ovat saaneet tyylisuunnan nimettyä itsensä mukaan. Olin kuvitellut, että sadismi tarkoittaisi kevyttä pepulle läpsimistä, niin kuin oletus on näissä vanhoissa tarinoissa. Olin täysin väärässä. Jos tavallinen kansalainen tietäisi kirjan sisällöstä, vaatisi hän teosta kiellettäväksi.

Markiisi de Sade kirjoitti teoksen vedoksen 1785 reilussa kuukaudessa ollessaan haureuden vuoksi vangittuna Bastillessa juuri Ranskan vallankumouksen äärellä. Markiisi oli valmistellut teosta jo muutama vuosi aiemmin ja onnistui tämän vuoksi näin nopealla aikataululla. Tämä versio on vuodelta 2016 ja pohjautuu 1930-luvun kopioon, jolloin oli viimeinen aika kun ulkopuoliset pääsivät vielä käsiksi tekstiin.

Alkuperäinen teos on kirjoitettu 12 metriä pitkälle ja 11 senttiä leveälle käärölle pienellä käsiasialla. Markiisi joutui kirjoittamaan tekstin salassa ja halusi tuloksen olevan helposti rullalle käärittävissä ja piilotettavissa. Hänet siirrettiin yllättäen yön aikana toiseen vankilaan ja käärö jäi seinään sisään. Sieltä sen poimi eräs mies, joka myi käärön aristokraatille. Hänen suvussaan tuotos oli seuraavan kolmen sukupolven ajan, kunnes sadan vuoden kuluttua, 1900-luvun alussa ulkopuoliset pääsivät ensimmäisen kerran tutustumaan siihen. Nyt käärö on ilmeisesti Ranskan valtion hallussa.

Juoni on periaatteessa kuvaus miehistä, jotka elävät täysin hekumalle. Heillä on myös absoluuttinen valta sen toteuttamiseen rajoitteena vain mielikuvituksena, eivätkä he voi joutua teoistaan vastuuseen. Sadismi, sodomia ja alistaminen on heille luontaista. Ja tuo on sentään kauniisti ilmaistu verrattuna siihen mitä kirjassa on.

Teos on niitä, jotka kannattaisi jättää lukematta vaikka klassismi kiinnostaisikin. Kirja ei jätä ketään tunteettomaksi, eikä lukija ole enää entisensä.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

[A] kind of small surcoat, very tight-fitting, light, and open like a Prussian uniform, but far shorter and reaching no lower than halfway down the thighs; this little surcoat, fastened at the waist and tails as with all uniforms, was to be of pink satin lined with white taffeta; the facing and cuffs were of white satin, and beneath was a kind of short jacket or waistcoat, also of white satin, with matching breeches that had a heart-shaped opening below the waist at the back, so that reaching through this slit one could grab the arse without the slightest difficulty; a ribbon tied in a large bow fastened the flap, and when one wanted this part of the child to be completely bare all one had to do was pull on the bow, which was of a colour chosen be the friend to whom the virginity belonged[.]

[Laurentius]

Markiisin teos on kieltämättä hieman hämmentävä.

Apollinairen Guillaume kirjoitteli toistasataa vuotta sitten kirjan nimeltä Hirveä Hospodar, ja sanoisin sen suoraviivaisessa brutaaliudessaan olevan teemallista sukua Markiisin kirjoituksille.

[salaryman]

Kokeilin laittaa tuon Partasudin Marquis de Sade -sitaatin (pukukuvaus) muokattuna AI:lle ja pyysin maalaamaan muotokuvan 1800 luvun tyyliin. Ällistyttävän hyvin toimitti.

[Partasuti]

Robert Louis Stevenson: The Strange Case of Dr Jekyll and Mr Hyde

Olenkin etsinyt Jekyllin ja Hyden tarinaa sillä olen ollut kiinnostunut tietämään todellisen kerronnan tästä. Tunnettuuden perusteella jonkinmoinen ajatus tietenkin oli, mutta en tiennyt miten juonenkäänteet lopulta kulkivat. Kirja julkaistiin alun perin 1886 ja tämä versio on vuodelta 2003. Teokseen on nidottu pari muutakin Stevensonin kauhunovellia, mutta keskityn vain tähän tärkeimpään.

Tämä on käytännössä novelli, noin satasivuinen tapaus, ja melkeinpä toivoin että tarina olisi venytetty kokonaisen romaanin mittaan. Nykyisellään tapahtumat kulkevat aika nopeasti ja lopulliseen ratkaisuun päästään liian ripeästi. Varsinainen juonenkäänne on upotettu viimeiselle sivulle, mikä on harvinaista vanhassakin kirjallisuudessa.

Teos oli jättimenestys aikoinaan ja sen luki melkein joka lontoolainen. Tarina myös asemoi sumuisen ja pimeän Lontoon viktoriaaniseen kauhukirjallisuuteen ja pitemmällekin. Bram Stoker ammensi ideoita tästä sekä muista Stevensonin novelleista Draculaansa, ja myös Arthur Conan Doylen Sherlock Holmes omi samankaltaisia ideoita.

Kirjallisesti teos on erinomainen ja sisältää niin monia ulottuvuuksia, että tätä on tutkittu puhki akateemisissa piireissä. Juonen ytimenä on käytännössä ihmisen kaksoisluonne.

On mielenkiintoista havaita, että tietyt aihepiirit ovat muodissa eri aikoina. Don Quijoten aikana 1600-luvulla tätä oli ritarikirjallisuus, ja parisataa vuotta myöhemmin kauhukirjallisuus.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

This person (who had thus, from the first moment of his entrance, struck in me what I can only describe as a disgustful curiosity) was dressed in a fashion that would have made an ordinary person laughable: his clothes, that is to say, although they were of rich and sober fabric, were enormously too large for him in every measurement - the trousers hanging on his legs and rolled up to keep them from the ground, the waist of the coat below his haunches, and the collar sprawling wide upon his shoulders.

[Partasuti]

Daniel Defoe: Robinson Crusoe

Toisinaan kirkonkylän kirjakaupan hyllystä löytyy mielenkiintoisia teoksia. Robinson Crusoe on sellainen, jota ei usein näe. Tämä lienee ensimmäinen kerta minulle. Kun Don Quijotea tituleerataan maailman ensimmäiseksi romaaniksi, kutsutaan tätä ensimmäiseksi englanninkieliseksi teokseksi. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1719 ja tämä versio on vuodelta 2012.

Kieleltään tämä on aika yksinkertainen. Ilmeisesti kieli ei ollut vielä kehittynyt moniulotteiseksi ilmaisun keinoksi mitä siitä tuli sata vuotta myöhemmin. Teksti on hieman vanhahtavaa, mutta sitä ymmärtää hyvin. Muutamien sanojen kirjoitusasu on näköjään muuttunut ja pitkät lauseet ovat yleisiä niin kuin muissakin vanhoissa teksteissä. Heittomerkkejä käytetään lähes aina verbien menneissä muodoissa. Lukujakoa ei ole, ja tämä on yhtä pitkää pötköä koko kolmesataa sivua.

Juonen ydin taitaa olla jo jokaiselle tuttu tässä vaiheessa. Se mikä yllätti minut oli tavattoman pitkä aika minkä Crusoe saarellaan vietti. Olin ajatellut haaksirikkouden olleen vain rajatun lyhyen toven. Tähän pituuteen lukija herää yhtäkkiä sadannen sivun tienoilla kun ollaan oltu siellä jo useampi vuosi.

Kertomus on kuitenkin rakennettu itsensä päälle. Alussa Crusoella on vain vähän työkaluja käytettävissä ja niillä joutuu miettimään ensin ruoan ja juomisen saanti ja myöhemmin suuremmat asiat. Aikaa hänellä on käytettävissä, joten pöytää pystyy tekemään vaikka kuukauden.

Kertomuksesta on analysoitu erilaisia asioita uskonnosta, kadotukseen joutumisesta ja menneiden syntien sovittamisesta. Asenteiltaan tarina on oman aikakautensa tuotos. Nykyisellään kirja voisi sopia seikkailukertomukseksi esiteinille mikäli muutamat nykylukijaa häiritsevät asiat eivät haittaa.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

My clothes began to decay too mightily: As to linnen, I had had none a good while, except some checquer'd shirts which I found in the chests of the other seamen, and which I carefully preserv'd, because many times I could bear no other clothes on but a shirt; and it was a very great help to me that I had among all the men's clothes of the ship almost three dozens of shirts. There were also several thick watch-coats of the seamen, which were left indeed, but they were too hot to wear; and tho' it is true, that the weather was so violent hot that there was no need of clothes, yet I could not go quite naked; no, tho' I had been inclined to it, which I was not, nor could not bide the thoughts of it, tho' I was all alone.

[watchet]

"Ilmeisesti kieli ei ollut vielä kehittynyt moniulotteiseksi ilmaisun keinoksi mitä siitä tuli sata vuotta myöhemmin."
Tästä tietysti voidaan olla montaa mieltä mutta englanti oli melkoisen ilmeikästä jo paljon ennen Defoen aikaa:https://en.wikipedia.org/wiki/Shakespeare%27s_writing_style
Vaikkapa näin: "That trunk of humours, that bolting-hutch of beastliness, that swollen parcel of dropsies, that huge bombard of sack, that stuffed cloak-bag of guts, that roasted Manningtree ox with pudding in his belly, that reverend vice, that grey Iniquity, that father ruffian, that vanity in years?"
Henry IV Part 1 (Act 2, Scene 4)

[Partasuti]

Raamattu

Kaipasin kesäksi kevyttä lukemista, joten tartuin tähän eepokseen. Pyhissä kirjoissa kannattaa lukea vanha teos, jotta teksti olisi mahdollisimman lähellä alkuperäistä Sanaa. Alkuperäinen ajatus oli lukea isoäitini kansakouluraamattu 1920-luvulta, mutta teksti oli niin pientä pränttiä, ettei siitä enää tällä iällä saa selvää. Myös sivut pergamentinohuina tahtoivat tarttua toisiinsa. Kompromissina otin urakkaan vanhempieni vihkiraamatun 1970-luvulta. Teksti pohjautuu 1930-luvun käännökseen joskin kieliasu on nykyaikaistettu. Lisäksi nimi on ehtinyt vaihtua Bibliasta Raamatuksi.

Teos sisältää Vanhan Testamentin ja Uuden Testamentin. Vanha alkaa luomiskertomuksella samoin kuin Kalevala. Tekstissä esiintyvät kaikki tutut tapahtumat, joihin on vuosien myötä tutustunut. Arkki, vedenpaisumus, meren jakaminen, vuorelle kiipeäminen, syntiin lankeaminen. Silloin kun luin John Steinbeckin Eedenistä itään, mietin mistä teoksen nimi on kehitetty. Ajattelin sen vain kuvaavan henkilöiden asuinpaikkaa, joka ei ihan paratiisia ollut. Nyt tiedän, että Raamatusta nimi on otettu. Itään päin nimittäin Jumala karkotti Aatamin ja Eevan väärän omenan syömisestä. Enpä yllättyisi mikäli Vihan hedelmät olisi sekin otettu tästä kirjasta.

Juonessa huomion ensimmäisenä kiinni Vanhan Testamentin raakuus. Hurme kasteli tantereen koko ajan ja ihmiset tuntuivat vain etsivän syitä lahdata toisiaan. Ja silloin kun eivät sotineet, he parittelivat. Toisaalta täytyyhän maa kansoittaa jollain tavalla luonnollisen poistumankin takia. Tätä kirjaa ei kannata antaa lapsien luettavaksi.

Jumala hänkin on aika tuittupäinen. Mikäli erehtyy sapattina tekemään yhtään työn kaltaista, tulee käsky tappaa. Koska minä olen Herra, teidän Jumalanne. Teksti on nykylukijalle huonosti samaistuttava. Asera-karsikkoja ei saa istuttaa, hapanta leipää syödä ja ympärileikkaamaton olla. Nämä vaatimukset toistuvat koko ajan.

Kaikki muuttuu Uudessa Testamentissa. Kun aiemmin tuli Jumalalta käsky tappaa, niin nyt kehotetaan kääntämään toinen poski. Kouluista tuttu opetus pohjautuu eniten Uuteen Testamenttiin ja sen ymmärtää. Se on selvästi lapsiyhteensopivampi.

Uusi Testamentti alkaa neljällä Evankeliumilla neljän eri ihmisen mukaan ja tämä käytännössä kertoo mikä on tarinan pohja. En ole koskaan ajatellut asiaa, mutta näinhän se menee. Näistä ensimmäinen on Matteuksen evankeliumi ja se kertoo laajimmin Jeesuksen elämän syntymästä kuolemaan. Seuraavat kolme saman asian hieman eri näkökulmasta. Ainakin juoni tulee tutuksi, kun sen lukee neljään kertaan.

Raamatun ydin on pitkälti kertoa sama asia moneen kertaan. Monasti luvut ovat pitkiä, mutta niissä sanotaan vain vähän. Tietty irrallisuus myös vaivaa. Esimerkiksi Saarnaajan sanoma on, että kaikki on turhuutta ja tuulen tavoittelua. Seuraavassa Korkeassa veisussa ydin on rakastavaisten lipertelyä toisilleen.

Kirjan luettua ymmärtää kuinka Vanhan Testamentin sanoma on vaarallista sellaiselle, joka lukee sitä kuin Raamattua. Tämä lienee yleistä vanhoillisissa piireissä. Uusi Testamentti olisi paljon parempi oppikirja elämälle.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

Ja Mooses otti voiteluöljyä ja verta, jota oli alttarilla, ja pirskotti sitä Aaronin ja hänen vaatteidensa päälle ja samoin hänen poikiensa ja heidän vaatteidensa päälle ja pyhitti niin Aaronin ja hänen vaatteensa ynnä hänen poikansa ja heidän vaatteensa. - 3. Mooseksen kirja. 8:30

[Arska]

^ Luitko koko kirjan sanasta sanaan?

[Partasuti]

Luin.

[Partasuti]

Saima Harmaja: Kootut runot

Löysin kirjan perheeni kirjahyllystä ja päätin lukea koska tunnetusta kirjailijasta on kyse. Kirja julkaistiin ensimmäisen kerran 1938, vuosi kirjailijan kuoleman jälkeen, ja tämä kolmas painos on vuodelta 1942. Nimestä huolimatta kirja alkaa Harmajan päiväkirjamerkinnöillä ja luin ainoastaan ne sillä runot ovat sellaisia joita en oikein ymmärrä.

Lukemisen aloittaminen oli tavallaan haikeata sillä kirjailijan kohtalo oli jo tunnettu. Kirjan on toimittanut joko hänen sisarensa tai äitinsä ja siihen on koottu 300 sivua päiväkirjamerkintöjä jonkin verran lyhennettynä ja myös yksityisiä asioita sensuroituna. En tiedä ajatteliko Harmaja päiväkirjaa koskaan muiden luettavaksi. Kokonaisuudessaan Harmaja kirjoitti melkeinpä 2500 sivua päiväkirjaansa sekä lisäksi runsaasti runoja. Runoilija hän olikin kirjallisessa mielessä.

Saima Harmaja kuuluu myös siihen harvinaiseen kirjailijoiden ryhmään, jotka ovat saaneet tunnustusta jo elinaikanaan. Ensimmäinen runo julkaistiin Harmajan ollessa 19-vuotias. Muutenkin hän osoitti selvää lahjakkuutta kirjoittamiseen jo lapsesta asti. Hän epäili kuitenkin kykyjään niin kuin monet tekevät. Hän kirjoitti päiväkirjaansa 13-vuotiaana saaneensa äidinkielen aineen takaisin arvosananaan vain 7+.

Tiedätkö, en ole koskaan sanonut itselleni tai ajatellut tietoisesti, että olisin tavallista parempi kirjallisilta kyvyiltäni, mutta nyt, kun huomaan olevani keskinkertainen --- tunnenkin, että olen koko ajan ajatellut niin.

Oliko arvostelu hänen aikanaan ankara vai oliko mukana epäreiluutta, sitä en tiedä, mutta nykyään Harmajan kyvyillä saisi vain kymppejä. Toisinaan hänen itseluottamuksensa nousi jälleen.

Onko minulla tavallista suuremmat taipumukset runoiluun? Tulenko luomaan jotain pysyvää ja siunauksellista Suomelle?

Saima Harmaja oli sairasteleva jo lapsesta asti. Ilmeisesti hän sai tuberkuloositartunnan teini-ikäisenä juuri sen takia. Alkuvuosina oireina oli pitkittynyt yskä ja runsaasti kuumeilua, mutta jossain vaiheessa tauti tuntui lepoontuvan ja Harmaja pystyi jälleen elämään parempaa elämää. Loppuvuosina ulkomaanmatkan rasituksen jälkeen tauti puhkesi jälleen ja kuolema alkoi ehkä tietämättään olemaan kantava teema Harmajan runoissa. Viimeisinä kuukausinaan hän kirjoitti pelkästään runoja ja viimeisimmän kymmenen päivää ennen kuolemaansa vajaa 24-vuotiaana.

Harmajan perheessä oli neljä lasta, joista vain yksi sisar selvisi pitemmälle. Ensin kuoli yksi sisar synnyttäessään vuosi ennen Saiman kuolemaa ja muutaman vuoden kuluttua kaatui ainut veli jatkosodassa. Tämän kirjan on toimittanut perheen äiti, jolle mahtaa ollut raskasta menettää kolme lastaan neljän vuoden sisään. Huomionarvoista on, että kirja on julkaistu keskellä syvintä sotaa.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

Mainittakoon, että kolme tuntia ennen hänen tuloaan olin ostanut itselleni paksut hansikkaat ja että ne yhdesä naamiaisten kanssa ovat tehneet taloudellisen asemani horjuvaksi. Pikaista apua voisi antaa maksamalla konsulin tilille Kansallispankkiin tarvittavan summan.

[Partasuti]

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla

En ollut ihan varma ehtisinkö lukea tämän ennen vuoden vaihdetta, mutta lopulta sain vuoden yhdeksännen kirjan loppuun. Teos ilmestyi alun perin kolmessa osassa vuosina 1959-1962 ja tämä yhtenä niteenä julkaistu versio on vuodelta 2018.

Sotaromaani oli Väinö Linnalle selvästi harjoitustyö tähän verrattuna. Sen suosion mahdollistamat resurssit on ammennettu suurteokseen, ja kertomus ulottuu monen vuosikymmenen ajaksi. Alkaa sieltä 1800-luvun lopulta ja päättyy 1950-luvulle. Pitkän lukurupeaman aikana henkilöhahmot tulevat tutuiksi kehdosta hautaan. Myönnän että Linna osaa kyllä kirjoittaa hyvin. En tiedä mistä hän on maalaismaiseman ja menneet asiat oppinut, mutta uskottavasti niistä kuitenkin kirjoittaa.

Lukija toivoo alussa, että kertomus noudattaisi Putkinotkon kaltaista leppeää kerrontaa, mutta Sotaromaaniksi se silti muuttuu. Etenkin kirjan keskiosa on lukijalle raskasta. Historiankirjoista pystyy lukemaan mitä Suomessa on tapahtunut, mutta tässä kerrotaan miltä se ihmisistä tuntui. Ote on tiukasti ruohonjuuressa koko ajan.

Tunnetut tapahtumat on sisällytetty tarinaan. Alussa Bobrikovin ampuminen ja suurlakko, lopussa Lapuan liike ja Mäntsälän kapina. Nykyihmisen luulemat tärkeät tapahtumat, kuten itsenäistyminen, sen sijaan vain vilahtavat sivulauseessa ohitse.

Kirjan juoneen on limitetty myös Sotaromaanin kerronta ehkä välttämättömyyden vuoksi.

Lopuksi pakollinen vaatekuvaus.

Leppäsen Preetikin tuli kentälle. Hennan kuoleman jälkeen hän oli ruvennut muutenkin liikkumaan kylällä hieman vilkkaammin kuin ennen. Hän oli saanut hankituksi uuden lakinkin. Ja tänään hänen likaisen tyykipaitansa kauluksen alta pisti esiin myös kravatti. Preeti oli alkanut hienostella.