Oma tyyli on varmasti koko ajan pienessä muutoksessa tietysti niin, että tyyli muuttuu kerta kerralta paremmaksi, ainakin omissa silmissä.
Itselle pukeutuminen ja ulkonäkö on aina (siis sieltä jostain 13-14v iästä lähtien) ollut tärkeä juttu ja oon halunnu näyttää hyvältä ja miettinyt, että mitä laittaa päälle millonki jne. Paljon oli vaikutusta omalla broidilla, jonka tyylistä tuli alkuun otettua vaikutteita. Yläasteella ja lukiossa on kerätty vuosittain jaettuja "diplomeita" / mainintoja "vuoden trendi", "koulun metroseksuaali" jne ja jotenkin sitä on aina omalla tavallaan halunnut myös erottua siitä "perusmassasta".
Yläasteella pukeutuminen oli aika paljon tennarit / farkut / chinot / reisitaskuhousut / t-paita / polopaita /neule-linjaa, jossain vaiheessa puuhelmikoruja ja sen sellaista. Omaan aikaa fubut, micmacin bignamet ja catin kengät oli todella in, mutta niihin en koskaan lähtenyt messiin, koska en halunnu pukeutua samaan ku kaikki muu jengi...
Lukiossa sit alko tulla vaikutteita Becksiltä (hiusmuoti melko orjallisestikin seuraten), leffatähdiltä, netistä ja samalla aika paljon farkut / chinot ja polo-paita settiä, plus kauluspaidat neuleiden alla ja välillä irtotakit niiden kaverina. Melko paljon käytin tuolloin koruja (ruusukot, näihin tosin liittyi myös uskonnollinen aspekti, rannekorut).
Siinä 19-22v välissä tyyli oli hyvin rento, "renttumainen", mutta kuitenkin siisti. Kengät vagabond/bianco-linjaa, tiukat printti t-paidat, paljon koruja ja huiveja. Kuvaavana esimerkkinä voisi käyttää slimmit (ehkä revityt) farkut, polo-paita tai pooloneule ja nahkarotsi. Tuo tosin on kokonaisuus, johon edelleen voin pukeutua vapaa-aikana varsin helposti...
Sen jälkeen on sitten tultu pienin muutoksin kohti nykyhetkeä ja oma osansa siinä on ollut tietysti alakohtaisella suuntautumisella, joka ohjaa pukeutumista ainakin duuniaikoina. En osaa enkä halua sijoittaa tyyliäni mihinkään alakategoriaan, koska se vaihtelee edelleen hyvin paljon ja hyviä juttuja poimii mukaan sieltä, missä niitä näkee.
Sinällään en näe, että tämä foorumi itsessään olisi varsinaisesti tuonut muutosta "perustyyliini" tai sen kehittymiseen.