Tähän kangaskeskusteluun on pitänyt kirjoittaa muutama oma havainto vuosien varrelta. Omat pukuni ovat suureksi onnekseni osoittautuneet ihan onnistuneiksi ja aikaa kestäviksi valinnoiksi. Jos nyt kuitenkin pääsisin tilaamaan samat uudelleen, niin yhtään alle 350 grammaista kangasta en niihin valitsisi. Pois lukien ehkä aivan pelkkään kesäkäyttöön tarkoitetut. Mutta tuohonkin tarkoitukseen on olemassa myös tuhtia tavaraa, kuten paksua pellavaa tai alkuperäistä, sitä painavampaa Minnisin Frescoa yms.
Toki kuten todettua, ainakaan toistaiseksi vielä yksikään valinta ei ole mennyt pieleen, mutta niin kuin kaikessa, tietämys lisääntyy kokemuksien myötä ja omat mieltymykset tulevat selkeämmiksi.
Tämä pienenä vinkkinä aloitteleville klassisen tyylin pukeutujille, sillä eri kangastalojen vihkoista esimerkkejä selaamalla on mielestäni hyvin vaikea erottaa, miltä mikäkin kangas tuntuu (tai edes lopulta näyttää) sitten kun siitä on tehty kokonainen vaate tai jopa kokonainen puku liiveineen. Ilman muuta niistä kangasvihkoista ja mallipaloista on hyötyä ja paljon, mutta ihan lopullista tulosta nekään eivät pysty kertomaan.
Eli nyrkkisääntönä; suosi aina painavia ja paksuja kankaita, ellet aivan välttämättä ja 110%:n tietoisesti halua ohutta ja hyvin kevyttä tuntumaa.