Ymmärtääkseni Rolex toimittaa nykyään varaosiaan muillekin ja huoltoja tekevät muutkin kuin heidän viralliset jälleenmyyjänsä. Luulisi hinnan olevan silloin ainakin jonkin verran halvempi. Periaatteessa kai koneiston kuin koneiston perushuolto eli lähinnä puhdistus ja öljyäminen onnistuu keneltä tahansa asiansa osaavalta kellosepältä.
Jos uskot, että kello tulisi tyttärelläsi päivittäiseen arkikäyttöön mutta hän ei ole kuitenkaan sillä tavalla kelloihminen, että välttämättä hankkisi useampia kelloja, on metallirannekkeinen kello tosiaan järkevä valinta (toki myöhemmin voi hankkia vaikkapa nahkaisen vaihtorannekkeen, kunhan kellon kuoren rakenne sallii rannekkeen vaihdon). Lisäksi on kätevää, jos kello on vesitiivis vähintään sataan metriin ja siinä on kiertein suljettava nuppi: tällöin sen kanssa voi huoleti esim. uida eikä kelloa tarvitse poistaa ranteesta ja jättää varkaiden armoille pukuhuoneen kaappiin, rannalle tai muualle. Päivyri on ainakin minulle todella hyödyllinen ominaisuus.
Mainitsemistasi merkeistä Rolex ja Omega ovat ehkä varmemman tuntuisia valintoja kuin Cartier, joka on enemmän koru- ja muotitalo. Rolexit ovat tunnetusti erittäin tarkkakäyntisiä (mekaanisiksi kelloiksi) mutta tarkaksi veikkaan kyllä myös esim. Omega Constellationin 8700-koneistoa.