Yhteiskuntaluokista

[Pchan]

Puhun esim. tilanteista, joissa olen kuullut nimeltä mainitsemattomien suuryritysten johtohenkilöiden kommentteja työnhakijoista.  Olen kuullut, millä kriteereillä tiettyjen henkilöiden hakuprosessit on katkaistu, ja mihin henkilöryhmiin kuuluminen saattaa viedä hakijan suoraan umpikujaan.

Minäkään en nyt ymmärrä miten tuo liittyy luokkayhteiskuntaan?

Rekryn katkeamiseen on satoja syitä.  Moniin positioihin myös haetaan sopivinta, ei pätevintä. Tuolloin riittävän erikoinen tausta voi riittää raakkaamiseen, varsinkin jos tulijoita on muutenkin. Jos taas haetaan supermyyjää tai kokenutta hitsaria ja hakijan näytöt riittävät, niin miten tuossa voisi tulla raakatuksi, vaikka taskussa olisikin SAK:n jäsenkija? Ne vähemmän suorituskykyyn perustuvat positiot ovat sitten juuri niitä 'sopivimmille' suunnattuja.

Voisin aivan perustellusti pitää itseäni syrjittyyn vähemmistöön kuuluvana, mutta en ole keksinyt miten tuo voisi kohdallani vaikuttaa duuneihin. 'Don't ask, don't tell' suojaa aika monelta harmilta ja on ihan oleellinen osa omaa ammattitaitoani.

[Pchan]

Olisi kuitenkin hassua ajatella, että kenestä tahansa _pitäisi_ tulla vanhan rahan miljonääri ihan vain haluamalla tai vähän yrittämällä. Ei sitä huippua kukaan saavuta sattumalta ja vanha rahakin voi hassata omaisuutensa.

Ei "ryysyistä rikkauteen" ole mahdottomuus, siihenkin voi yltää jos vaan uskoo itseensä, tekee periksiantamattomasti duunia ja omaa hippusen tuuria ja riittävästi häikäilemättömyyttä. Eri asia sitten onko tuo tavoittelemisen arvoista.

En kirjoittanut mahdottomuudesta mitään. Esitinpähän vaan pointin, että täysin tinkimättömällä ja kovalla työlläkin ne omaisuudet todennäköisesti jäävät haaveeksi myös 'hyviin perheisiin' syntyneille, saati että moista saavuttaisi puolihuolimattomasti kukaan heikomman alun saanut. Rikastuminen on aina arpapeliä loppumetreillä, mutta ylempään keskiluokkaan pitäisi suurimman osan kyetä.

Omat vanhempani ovat varsin pienituloisia, mutta silti heillä on omakotitalo, mökki, hieman maata ja metsää, sekä usein 2 autoa. Tuo kaikki tienattuna 40h/vko työmäärällä. Mitä tuosta nyt sitten puuttuu? Urheiluauto? Oma vaihtoehto-levy-yhtiö? Runokustantamo? Poreallas? Räätälinpukuja? Heroiinia? Kodittomien kissojen ensisuoja?

[i v y m a n]

^Minä haluaisin hiukan heroiinia ja kodittomien kissojen ensisuojan, kiitos!

[AlecLewain]

^muutat vähän talon remppasuunnitelmia ja pistät pystyyn kodittomien kissojen ensisuojan.

[i v y m a n]

^Ei auta tuohon heroiiniasiaan. Ja minun koirat söis ne kissat. Eli idea aika huono loppupelissä.

[Dan-D]

En ymmärrä pointtiasi. Toiset työyhteisöt ovat ahdasmielisempiä kuin toiset ja jos jonkun yhteisön kulttuuri on että "mehän ei mitään v*tun [lisää haluamasi vähemmistöryhmän nimi tähän] suvaita!" niin omapahan on tappionsa. Miksi pitäisi ehdoin tahdoin tunkea itsensä yhteisöön jossa taatusti tuntee itsensä ulkopuoliseksi? Ja jos sinne ehdoin tahdoin haluaa niin sitten on vaan nieltävä ne itselle vastenmieliset piirteet. If You can't stand the heat, stay out of kitchen!

Eikö se nyt keskustelun valossa ollut ihan selvää, mihin viittasin?

Jossain vaiheessa ajatus leikin jättämisestä kesken alkaa kuiskutella viettelevästi korvaan. Todella helpoksi homman läskiksi lyöminen käy jos on sisäistänyt jonkin uhri-kulttuurin jolla normaalit vastoinkäymiset ja varsinkin oman saamattomuuden seuraukset voi selitää itselleen jonkin sortokoneiston syyksi: En menesty koska olen väärää yhteiskuntaluokkaa/sukupuolta/rotua/sukupolvea/kieliryhmää/seksuaalista suuntautumista/puoluetaustaa...

Myös uhrimentaliteettia koskeva osuus kirjoituksessasi osoittaa sen, ettet ole ikinä kokenut syrjintää.  Et välttämättä edes tunne ketään, joka olisi sitä kokenut, etkä oikein usko sen olevan todellista.  Syrjintää kuitenkin tapahtuu ja se on todellista ja rumaa.  Ihminen saattaa kokea syrjintää ja silti menestyä.  Se saattaa kuitenkin tehdä äärimmäisen katkeraksi.

Voi tuota nuoruuden itsesäälissä vellovaa weltschmertziä! Ihan tulee sedälle tippa silmään. Jokainen meistä kokee omasta mielestään syrjintää päivittäin jos ottaa sen asenteen. Jokainen meistä kuuluu johonkin vähemmistöön ja jokainen voi kokea olevansa etuoikeutettujen sisäpiirin ulkopuolella. Ihmisen luonne on vain semmoinen että kaikki omaa mimosanhipiäistä egoa naarmuttavat arkipäivän kolhut on helppo tulkita syrjinnäksi ja "etuoikeutettujen" salaliitoksi. Sitä kutsutaan lieväksi vainoharhaisuudeksi.

Eikö niin?  Pointtinani oli todeta, että sitä ihan oikeaakin syrjintää tapahtuu, ja uhrikulttuurista puhuminen on todellisen ja epäoikeudenmukaisen ongelman vähättelyä.  Siitähän se lähti.

Itseltäni kysyttiin erään konsulttikeikan yhteydessä että eihän minulla ole mitään USA:n vastaisia ideologioita painolastinani. Kyseessä oli hyvin suuren jenkkifirman maayhtiö ja ymmärsin että henkilöllä jolla on jonkinmoinen USA-allergia ei ollut minkäänlaisia edellytyksiä duunin läpiviemiseen. Olisiko tuo sitten pitänyt tulkita syrjinnäksi?

Rankasti eri asia.  Kyllä esim. kirkko saa edellyttää tiettyä vakaumusta, koska sillä on olennainen merkitys työtehtävien toteutuksessa.  Sillä ei ole mitään tekemistä syrjinnän kanssa.

Yhteisöt yleensä pyrkivät rekrytoimaan jäsenikseen yksilöitä jotka jakavat yhteisössä vallitsevat arvot ja uskomukset eli kulttuurin. Lika barn leka bäst. Tuskin fanaattinen vegaani olisi onnellinen teurastamon lihanpakkaamossa?

Tämä on tietysti totta.  Yhteisöt pyrkivät rakentamaan yhtenäistä kulttuuria.  Toki tässä valossa nämä ”jokainen on oman onnensa seppä” ja ”se on loppuviimetteeks ittestä kiinni” jutut ovat vähän ristiriitaisia.

Kyllä työyhteisöillä pitää olla oikeus asettaa ihan itse valintakriteerit rekrytoinneilleen ja valita omista lähtökohdistaan porukkaan parhaiten sopivat ja sopeutuvat. Vaikka se onkin poliittisen ylikorrektiuden läpitunkeman aikamme hengen vastaista.

Järkyttävä kommentti.  Lähenee kovasti sitä, että yhtenäiskulttuurin nimissä esim. ihonväri on täysin hyväksyttävä syy olla palkkaamatta pätevintä hakijaa.

Minäkään en nyt ymmärrä miten tuo liittyy luokkayhteiskuntaan?  

Se liittyy mutkan kautta.  Teesini on, että sosiaalista liikkuvuutta on kyllä ja varsinaisista luokista ei enää voida puhua kuin ihan ääripäiden kohdalla.  Suomi ei siis ole luokkayhteiskunta.  Sosiaalisessa liikkuvuudessa on kuitenkin eroja.  Jos kuuluu ”valtaväestöön” laajassa merkityksessä, liikkuvuus on olennaisesti erilaista, kuin jos edustaa tiettyjä syrjittyjä vähemmistöjä.  Näitä ovat Suomessa erityisesti tummaihoiset, romanit ja seksuaalivähemmistöjen edustajat.  Yhtenäiskulttuuriin pyrkiminen, minkä Salarymankin nosti esille, asettaa monille ihan konkreettisia esteitä sosiaaliselle liikkuvuudelle.

Rekryn katkeamiseen on satoja syitä.  Moniin positioihin myös haetaan sopivinta, ei pätevintä. Tuolloin riittävän erikoinen tausta voi riittää raakkaamiseen, varsinkin jos tulijoita on muutenkin. Jos taas haetaan supermyyjää tai kokenutta hitsaria ja hakijan näytöt riittävät, niin miten tuossa voisi tulla raakatuksi, vaikka taskussa olisikin SAK:n jäsenkija? Ne vähemmän suorituskykyyn perustuvat positiot ovat sitten juuri niitä 'sopivimmille' suunnattuja.

Voisin aivan perustellusti pitää itseäni syrjittyyn vähemmistöön kuuluvana, mutta en ole keksinyt miten tuo voisi kohdallani vaikuttaa duuneihin. 'Don't ask, don't tell' suojaa aika monelta harmilta ja on ihan oleellinen osa omaa ammattitaitoani.

Niin, rekryn katkeamisen syitä on vaikea tietää oikeasti, ellei ole sattunut olemaan asemassa, jossa ne kuulee työnantajan puolelta.  Olen kuullut nimenomaan Salarymanin (ilmeisesti kärjistäen) esittämiä lausumia suuryritysten johtohenkilöiltä syinä tiettyjen henkilöiden pudottamiselle rekrytointiprosessista.

Don’t ask, don’t tell toimii vain tietyissä suhteissa, ja sen oikeudenmukaisuus on vähintäänkin ongelmallinen.  Esimerkiksi nyt tummaihoisen kaverin on vaikea peittää etnisyyttään työhaastattelussa.  Lisäksi monet alat ovat sen verran pieniä, että esim. jonkun ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on työnantajan tiedossa, vaikkei sitä mitenkään mainittaisikaan.


Reunahuomautuksena todettakoon, että yhteiskuntaluokka, taloudellinen menestys ja onnellisuus korreloivat tosiaan huonosti.  Onnellisuudestahan tässä ei puhutakaan.

[Jälkiviisas]

Olet ilmeisesti hyvin nuori ja kokematon, kuten myös Dan-D. Kun teille tulee yhtä paljon vuosirenkaita kuin allekirjoittaneelle niin elämä on taatusti tarjonnut sitä nurjaakin puolta.

Klassinen ikäkortti.
Toisille se ikäkortti tuo myös perspektiiviä ja havainnon, että kaikki ei ole asenteesta kiinni.

Toisille ensimmäinen astetta rankempi vastoinkäyminen (läheisen kuoleman, paha sairastuminen, työpaikan menetys yms.) pudottaa ihmisen polvilleen, toiset toteavat stoalaisesti että tämmöiset kortit tulivat tällä kertaa käteen ja näillä mennään.

Sinällään ihan pätevä lausuma, mutta vähän ristiriidassa aiemman asennelausuman kanssa.

Ihmisen luonne on vain semmoinen että kaikki omaa mimosanhipiäistä egoa naarmuttavat arkipäivän kolhut on helppo tulkita syrjinnäksi ja "etuoikeutettujen" salaliitoksi. Sitä kutsutaan lieväksi vainoharhaisuudeksi.

Ad hominem-argumentointia taas kutsutaan paskaksi keskusteluksi.

[Jälkiviisas]

Täällä monet ovat esittäneet väiteitä siitä, ettei jokainen olisi oman onnensa seppä, mutta itse olen täysin seppävertauksen puolella.

Kyllähän se seppävertaus pätee niin kauan kun kyse on asioista, joille oikeasti voi jotain itse.
Valitettavasti maailmassa on asioita, joille ei voi mitään ja tokihan voi kehittää "asenteen", jolla kieltää totuuden ja jatkaa porskuttamista, mutta ei se silti muuta sitä, että maailmassa on asioita, joille ei voi itse mitään.

Kaikki luettelemasi asiat ovat toki sellaisia, joille voi itse aika paljon ja muutenkin jos korvissa kuului vihellys, niin se oli se kuuluisa pointti.

[Pchan]

Don’t ask, don’t tell toimii vain tietyissä suhteissa, ja sen oikeudenmukaisuus on vähintäänkin ongelmallinen.  Esimerkiksi nyt tummaihoisen kaverin on vaikea peittää etnisyyttään työhaastattelussa.  Lisäksi monet alat ovat sen verran pieniä, että esim. jonkun ihmisen seksuaalinen suuntautuminen on työnantajan tiedossa, vaikkei sitä mitenkään mainittaisikaan.

Oikeudenmukaisuus yksittäisessä rekryssä on ihan puhdasta unelmaa. Markkinoiden pitäisi kuitenkin toimia niin, että myös mustat osaajat työllistyvät lopulta erittäin hyvin. Mikäli markkinat eivät toimi, niin silloin jonkun kannattaa perustaa firma näiden syrjittyjen osaajien työpanoksen varaan, jolloin yrityksen perustajasta tulee nopeasti 'yläluokkaa' hänen saadessaan edullisesti palkkalistoilleen asiakkaiden himoitsemia lääkäreitä, juristeja ja koodareita. Itse pystyn lupaamaan työpaikan jokaiselle suomea puhuvalle lääkärille, vaikka väri ja suuntaus olisivat mitä tahansa.

Järkyttävä kommentti.  Lähenee kovasti sitä, että yhtenäiskulttuurin nimissä esim. ihonväri on täysin hyväksyttävä syy olla palkkaamatta pätevintä hakijaa.

Tuollainen pätevyys-ajattelu kuuluu julkiselle sektorille, jossa on paljon selvemmät vaatimukset rekryprosessille. Yksityisellä puolella haetaan lähes aina sopivinta. Ja silloin kun pätevinta haetaan firmoihin, niin pätevyydellä tarkoitetaan todistettuja tuloksia, ei mitään muodollista pätevyyttä. Minun on vaikea kuvitella, että musta kansainvälinen todistettu huippumyyjä ei saisi suomesta duunia kansainvälisenä myyjänä.

[Jälkiviisas]

Minun on vaikea kuvitella, että musta kansainvälinen todistettu huippumyyjä ei saisi suomesta duunia kansainvälisenä myyjänä.

Tässä on menee puurot ja vellit sekaisin vähän kaikilla.
Dan-D:n pointti lienee siinä, että yhteiskunnassa on ollut ja on edelleen rakenteellisia tekijöitä, joiden vuoksi kaikki ei ole kiinni henkilön asenteesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan tekijöistä, joille henkilö ei voi mitään.

Tämä pointti hukkuu vaan kun mennään yksittäistasolle ja Suomeen, kun ei pitäisi olla mitään tällaisia tekijöitä. Siitä huolimatta asenteesta riippumatta noin kolmekymppiset naiset ja vaikkapa romanit kohtaavat melkoisesti ongelmia työllistyä eikä monikaan ole hoksannut perustaa ko. kansanryhmiä työllistäviä yrityksiä.

Moni asia elämässä on asenteesta ja maailmankatsomuksesta kiinni, mutta väite, että kaikki on ja siihen mukaan jonkun uhrimentaliteetin vetäminen on melkoista totalitarismia, jolla saadaan aikaan hirveästi vahinkoa. Samaa tekee usko markkinoihin ja vastaava. Ratkaisu ei myöskään ole hyysäämine tai vastaava kammoksuttu ylikompensointi, ihan hyvä askel olisi ihan ensiksi tajuta, että vaikka miten olisi asenne kunnossa ja elämänasenna auringonpaistetta, niin maailmassa on silti rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuksia, joille yksilö ei voi mitään. Onneksi iso joukko yksilöitä voi, kunhan ensin tiedostaa ongelmat.

[Dan-D]

Oikeudenmukaisuus yksittäisessä rekryssä on ihan puhdasta unelmaa. Markkinoiden pitäisi kuitenkin toimia niin, että myös mustat osaajat työllistyvät lopulta erittäin hyvin. Mikäli markkinat eivät toimi, niin silloin jonkun kannattaa perustaa firma näiden syrjittyjen osaajien työpanoksen varaan, jolloin yrityksen perustajasta tulee nopeasti 'yläluokkaa' hänen saadessaan edullisesti palkkalistoilleen asiakkaiden himoitsemia lääkäreitä, juristeja ja koodareita. Itse pystyn lupaamaan työpaikan jokaiselle suomea puhuvalle lääkärille, vaikka väri ja suuntaus olisivat mitä tahansa.

Totta kai oikeudenmukaisuus on suhteellista.  Päätökset eivät tapahdu tyhjiössä.  En puhukaan siitä, vaan puhun vain täysin räikeitä, yksittäisiä väärinkäytöksiä vastaan.

Syrjintää kuitenkin tapahtuu ja se on todellista ja rumaa.  Ihminen saattaa kokea syrjintää ja silti menestyä.  Se saattaa kuitenkin tehdä äärimmäisen katkeraksi.

Luulisi empatian ja myötäelämisen kykyä löytyvän jokaiselta sen verran, että voi ymmärtää kuinka käsittämättömän loukkaavaa on kuulla olevansa epätoivottu ihminen periaatteessa tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme tällaisella perusteella.  Tässä puhutaan siis ihmisistä, jotka ovat raivanneet tiensä huonoista lähtökohdista huippuasiantuntijoiksi, ja saavat sitten kuulla olevansa syntyperänsä, seksuaalisen suuntautumisensa, sukupuolensa tms järjettömän seikan takia epäkelpoja.  

Se, että epäoikeudenmukaisuutta on aina, ei poista sitä, että jonkinlaisiin tasavertaisiin mahdollisuuksiin uskovien tulisi nähdä tällaisessa toiminnassa räikeä epäkohta.  Se ei poista loukkausta, että joku toinen firma sitten kuitenkin palkkaa "pätevimpänä hakijana" toisessa tilanteessa syrjityn.  Mahdollisuudet työllistyä koko työmarkkinalla eivät muuta sitä olennaista seikkaa.

Lisäksi vähemmistöjen työllistymismahdollisuudet eivät ole yhtä hyvät kuin valtaväestön.  Kun yksittäistapauksia on riittävästi, niillä on tilastollistakin merkitystä.  Markkinat eivät toimi täydellisesti (tai välttämättä edes välttävästi), ja merkityksellistä onkin tuo *lopulta*.  Eli "*myös* mustat osaajat työllistyvät *lopulta* erittäin hyvin"  Jo lauseesi osoittaa, että tilanteen ei edes oleteta olevan tasa-arvoinen.  

Tuollainen pätevyys-ajattelu kuuluu julkiselle sektorille, jossa on paljon selvemmät vaatimukset rekryprosessille. Yksityisellä puolella haetaan lähes aina sopivinta. Ja silloin kun pätevinta haetaan firmoihin, niin pätevyydellä tarkoitetaan todistettuja tuloksia, ei mitään muodollista pätevyyttä. Minun on vaikea kuvitella, että musta kansainvälinen todistettu huippumyyjä ei saisi suomesta duunia kansainvälisenä myyjänä.

Semantiikkaa.  Puhuin "pätevimmästä" hakijasta, jolla tarkoitin samaa kuin sinä "soveltuvimmalla" tai "sopivimmalla".  On selvää, että liike-elämässä rekrytointikriteerit ovat avoimet ja rekrytointi perustuu loppujen lopuksi näppituntumaan.

Ja edelleen: kyse ei ole siitä, ettei saisi töitä.  Kyse on siitä, onko se vaikeampaa.  Emme me nyt 1800-luvulla sentään elä.

[Pchan]

Tässä on menee puurot ja vellit sekaisin vähän kaikilla.
Dan-D:n pointti lienee siinä, että yhteiskunnassa on ollut ja on edelleen rakenteellisia tekijöitä, joiden vuoksi kaikki ei ole kiinni henkilön asenteesta ja henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan tekijöistä, joille henkilö ei voi mitään.

Jokaisessa meissä on jotain ominaisuuksia, jotka vaikuttavat vaikkapa työnsaantiin. Koko urasuunnittelun pitää lähteä relistisesta itsen ja omien suhteellisten vahvuuksien arvioinnista. Jos ei ole kaunis, niin on ihan turha yrittää malliksi tai jonkun luksusputiikin myyjäksi. Jos on musta, niin on ihan turha yrittää perussuomalaisten sihteeriksi. Jos firma hakee hajutonta ja mautonta tiiliskiveä täydentämään seinäänsä, niin turha siihen koloon on yrittää tunkea olemalla erilainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Tämä pointti hukkuu vaan kun mennään yksittäistasolle ja Suomeen, kun ei pitäisi olla mitään tällaisia tekijöitä. Siitä huolimatta asenteesta riippumatta noin kolmekymppiset naiset ja vaikkapa romanit kohtaavat melkoisesti ongelmia työllistyä eikä monikaan ole hoksannut perustaa ko. kansanryhmiä työllistäviä yrityksiä.

Toisaalta moni firma nimenomaan panostaa kolmekymppisiin naisiin, koska tuo ryhmä on helppo sitouttaa tietyillä toimenpiteillä. Jos firma saa haalituttua markkinoilta vaikka parempia tilintarkastajia tai lääkäreitä panostamalla perheenperustajiin, niin miksi fiksu firma jättäisi moisen tilaisuuden käyttämättä?

Moni asia elämässä on asenteesta ja maailmankatsomuksesta kiinni, mutta väite, että kaikki on ja siihen mukaan jonkun uhrimentaliteetin vetäminen on melkoista totalitarismia, jolla saadaan aikaan hirveästi vahinkoa. Samaa tekee usko markkinoihin ja vastaava. Ratkaisu ei myöskään ole hyysäämine tai vastaava kammoksuttu ylikompensointi, ihan hyvä askel olisi ihan ensiksi tajuta, että vaikka miten olisi asenne kunnossa ja elämänasenna auringonpaistetta, niin maailmassa on silti rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuksia, joille yksilö ei voi mitään. Onneksi iso joukko yksilöitä voi, kunhan ensin tiedostaa ongelmat.

Ihan mielenkiinnosta: Mikä on se yksilöjoukko, joka voi vaikuttaa siihen, että esim. tummaihoinen on täysin samalla viivalla vaikka firman rekryprosessissa verrattuna perusvalkoiseen savolaiseen? Onko tuo joukko firman ylin johto, asiakkaat, vai omistajat? Entä mitä ongelmia tuon yksilöjoukon pitäisi tiedostaa?

[Jälkiviisas]

Jokaisessa meissä on jotain ominaisuuksia, jotka vaikuttavat vaikkapa työnsaantiin.

On ominaisuuksia ja on ominaisuuksia.
Jotkut ominaisuudet ovat sellaisia, joille ei voi mitään, mutta menevät tietynlaisen "sietämiskynnyksen" piikkiin. Jotkut ominaisuudet ovat sellaisia, joille ei voi mitään, mutta niiden perusteella tapahtuvaa perusteetonta syrjimistä tai epätasa-arvoista kohtelua ei ole syytä sietää.

Koko urasuunnittelun pitää lähteä relistisesta itsen ja omien suhteellisten vahvuuksien arvioinnista. Jos ei ole kaunis, niin on ihan turha yrittää malliksi tai jonkun luksusputiikin myyjäksi. Jos on musta, niin on ihan turha yrittää perussuomalaisten sihteeriksi. Jos firma hakee hajutonta ja mautonta tiiliskiveä täydentämään seinäänsä, niin turha siihen koloon on yrittää tunkea olemalla erilainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Eli kaikki on kiinni asenteesta, mutta kuitenkin pitää mukautua vallitseviin tosiasioihin ja käyttäytyä kuten odotetaan... Maailma on hyvä tällaisenään, muutosta ei tarvita koska kaikkien pitää ajatella realistisesti ja mukautua vallitseviin tosiasioihin.

Toisaalta moni firma nimenomaan panostaa kolmekymppisiin naisiin, koska tuo ryhmä on helppo sitouttaa tietyillä toimenpiteillä. Jos firma saa haalituttua markkinoilta vaikka parempia tilintarkastajia tai lääkäreitä panostamalla perheenperustajiin, niin miksi fiksu firma jättäisi moisen tilaisuuden käyttämättä?

Tilastojen mukaan moni firma jättää eli ehkä sinun kannattaa kysellä miksi niin moni yritys ei ole fiksu.

Ihan mielenkiinnosta: Mikä on se yksilöjoukko, joka voi vaikuttaa siihen, että esim. tummaihoinen on täysin samalla viivalla vaikka firman rekryprosessissa verrattuna perusvalkoiseen savolaiseen? Onko tuo joukko firman ylin johto, asiakkaat, vai omistajat? Entä mitä ongelmia tuon yksilöjoukon pitäisi tiedostaa?

Demokraattisessa valtiossa onneksi riittää kun iso osa äänestäjistä ja iso osa päättäjistä havaitsee rakenteellisia ongelmia, jotka on korjattavissa poistamalla tai vähentämällä rakenteellisia ongelmia ja korjaamalla asenteita. Tällä tavalla on saatu aikaan aika paljon sukupuolten välistä tasa-arvoa, vähennettyä rotuun/uskontoon/kieleen/vammaisuuteen/sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvaa syrjintää. Tokihan tekemistä on vielä, mutta jos vain kuvitellaan, että maailmassa on nykyisellään kaikki kohdallaan, kaikki korjaantuu kun vain asenne on kohdallaan saati ainoa mitä voi tehdä on sopeutua, niin sitten mennään aika tavalla metsään.

[Dan-D]

Jokaisessa meissä on jotain ominaisuuksia, jotka vaikuttavat vaikkapa työnsaantiin. Koko urasuunnittelun pitää lähteä relistisesta itsen ja omien suhteellisten vahvuuksien arvioinnista. Jos ei ole kaunis, niin on ihan turha yrittää malliksi tai jonkun luksusputiikin myyjäksi. Jos on musta, niin on ihan turha yrittää perussuomalaisten sihteeriksi. Jos firma hakee hajutonta ja mautonta tiiliskiveä täydentämään seinäänsä, niin turha siihen koloon on yrittää tunkea olemalla erilainen, mitä ikinä se tarkoittaakaan.

Niin, kysehän on siitä, millaisen realismin edellyttäminen on moraalisesti edes vähän kantavalla pohjalla.  Lain tasollahan tämä on ihan selvää: tietyt kriteerit on asetettu täysin yksiselitteisesti kielletyksi arviointiperusteeksi työnhaussa, ja hyvä näin.  Muunlainen yhteiskunta olisi todella ruma.

Lisäksi on tärkeää erottaa työhön vaikuttavat ominaisuudet ja puhtaan syrjivät ominaisuudet.  Erottelu on päivänselvä ja on huolestuttavaa, jos se hämärtyy.  Sillä mahdollistetaan pahimman luokan syrjintä, jossa väestöryhmien on tiedettävä paikkansa.

[barcelona]

Olen koittanut olla pois tästä keskustelusta mutta työnantajana, jona joudun rekrytoimaan kokoajan uutta henkilökuntaa täytyy sanoa ettei minulla ole todellakaan varaa syrjiä ketään ammattitaitoista tekijää. Tottakai rekry on aina monen asian summa ja joudun ottamaan huomioon soveltuvuuden tiimiin johon kyseinen rekry kohdistuu. Jos henkilö tulossa asiakas rajapintaan niin ulkoinen olemus ja verbaalinen kyky lähes yhtä tärkeää kuin muu ammattitaito. Kielimuuri tulee jossain tehtävissä vastaan, jne. Eli en koe syrjiväni ketään vaikka valintakriteereissä on ulkoammatillisia asioita. Meillä töissä naisia, miehiä, syntyperältään ei suomalaisia, hippejä, juppeja jne. Eli ihon väri, seksuaalinen suuntautuminen, varallisuus, sukupuoli tai vastaava ei todellakaan vaikuta rekrytointiin. Kyseessä iso kokonaisuus jota työnantajan pakko katsoa.