Lordi Byron

0

March 28, 2009 by Ville Raivio

Runoilija George Gordon Byron (1788-1825) oli Beau Brummellin aikalainen ja tunnettu dandyhahmo. Toisin kuin Beau, lordi Byron ei viihtynyt alituiseen seurapiirien supinan keskellä vaan edusti kirjallista, vetäytyvää dandyismiä. Hänellä oli aatelinen päärinarvo, joka toi mukanaan paikan parlamentin ylähuoneessa, eikä hänen täytynyt taistella asemansa saavuttaakseen kuten Brummellin. Kuten aikansa yläluokkaiset nuormiehet, myös Byron opiskeli ratsastusta, miekkailua, nyrkkeilyä sekä esiintymistaitoa. Vertaistensa lailla hän myös lähti ilolla mukaan kapakoihin, uhkapeleihin, ilotaloihin sekä naisseikkailuihin. Poikkeuksellisesti hän piti myös kovasti miehistä – mieltymys, joka oli hyvin vaarallinen Regency-ajan Englannissa. Kuolemattoman runoilijanmaineensa hän saavutti teoksellaan “Childe Harolds Pilgrimage” vuonna 1812. Kertomus matkasta Venetsiaan teki tuntemattomasta maalaislordista miltei yhden yön kuluessa kaikkien janoaman jännittävän taiteilijan, jolle satoi kutsuja seurapiirien tapaamisiin.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Byron oli suuri esteetikko, seikkailija sekä nautiskelija. Hän suosi vaatetuksessaan klassisen hännystakin ohella itämaisia vaikutteita aina turbaaneista värikkäisiin sametteihin. Hän ei käyttänyt reilusti tärkättyä kaulusta eikä monimutkaista pellavakravattia, vaan avarakaulaisia, poimutettuja Schiller-kauluksia ja tuulessa romanttisesti lepattavia mustia solmukkeita. Taipumustensa mukaisesti Byron oli kenties liian söpö heteroksi: hänen kasvonsa ja vartalonsa olivat sirot, hiuksensa punaruskeat, kätensä pehmeät ja vaaleat, sekä ihonsa kalpea. Reipas ulostuslääkkeiden käyttö toi mukanaan hoikan kehon sekä kalvaan ihon, yölliset papiljottihoidot toivat kiharan hiuksiin. Hän piti kehostaan huolta uimalla, ratsastamalla ja nyrkkeilemällä. Myös pitkäaikainen kasvissyönti muokkasi lordin olemusta. Elämänmittainen melankolia kulki Byronin harteilla kaikkialle, hänen oikea jalkansa oli epämuodostunut tuntemattoman sairauden vuoksi, ja lordi kulki nilkuttaen. Hän totesikin kirjeessään vuonna 1821: “En ole varma onko pitkä elämä suotuisa kellekään minun mielenlaadullani siunatulle”. Byronin lähimpiä ystäviäkin kummastutti runoilijan tempperamentti. Hän saattoi hetken nauraa sydämensä pohjasta ja hymyillä kaikelle edessään, mutta heti perään murjottaa tai raivostua suunnattomasti. Lordin tunnetilat vaihtuivat ääripäästä toiseen.

Byron ei ansainnut dandynkannuksiaan pukeutumisellaan, vaan taiteilijankarismallaan ja tyylinsä omalaatuisuudella. Hän ihaili suunnattomasti Beau Brummellia ja turhatuminen valtasi lordin mielen, kun hän tajusi ettei koskaan voisi yltää pukeutumisessa esikuvansa tasolle. Tästä huolimatta Byron pysyi aina äärimmäisen turhamaisena ja itsepäisenä miehenä, joka saattoi ilmestyä juhlakutsuille rooliasuissa. Kenties juuri erikoislaatuisuuden vuoksi Byroniin rakastuivat lukemattomat naiset. Hän sai lukemattomia ihailijakirjeitä kaikilta säädyiltä, ja lukuisat lukijat vannoivat kuolematonta rakkauttaan herkkää taiteilijaa kohtaan. Julkidandyn päivät kuluivat nautinnosta toiseen, aatelisnaisten salongeista klubeille ja nyrkkeilyturnauksiin. Byronista kehittyi entistä itsetietoisempi ja huolitellumpi: missä Beau käytti virkistäytymiseen ja hygieniaan päivittäin kaksi tuntia, lordi intoutui käyttämään peräti kolme tuntia toalettitoimiin. Samalla hän piti vastaanottoa, jolla vieraat saivat keskustella pukeutuvan, virkistäytyvän ja heräävän sankarin kera. Muotokuvamaalareitaan Byron ohjeisti maalaamaan hänet toiminnan miehenä, ei kirjojen tai kynien kantajana. Tietoinen maineen rakentaminen oli täysin verrattavissa nykyajan filmi- ja musiikkitähtiin.

Missä Beau nousi asemaansa yläluokkaisten suojelijoidensa avulla, Byronilla ei ollut lainkaan läheisiä ystäviä taikka mesenaatteja seuraapiireissä. Hänellä oli vain mielenlaatunsa, kirjalliset lahjansa sekä taiteilijanmaineensa. Lukuisilla kutsuilla hän joutui panettelun kohteeksi, sillä hän tuppasi vetäytymään omaan melankoliaansa ja nojaamaan kyynärpäähänsä apeana. Ele tulkittiin dandyn välinpitämättömyydeksi, mutta osin syynä oli nöyryyttävä jalkavamma, joka olisi tehnyt tanssimisesta puujalkaesityksen ja kepeästä kävelystä mahdottoman. Ahdistustaan lievittääkseen Byron levitti itsestään riettaita juoruja sekä vihjaili paheisiin, jopa insestiin. Vuoteen 1816 mennessä tarinoihin ryhdyttiin suhtautumaan aivan toisin kuin ennen. Hänen tiedettiin olevan ateisti, mutta yhdessä riettaiden kertomusten kera hänen persoonansa oli aivan liikaa seurapiireille. Byronin suosio romahti yhtä nopsaan kuin se oli syntynytkin. Kaiken lisäksi hänen rahankäyttönsä oli yhtä holtitonta kuin muillakin dandyillä, ja vararikko koitti samana vuonna. Ratkaisuna oli maanpako, joka kuljetti lordia ympäri Eurooppaa seuraavan kahdeksan vuoden ajan.

Vuonna 1824 lordi Byron sairastui keuhkotautiin Messolonghissa, Kreikan vapaussodassa. Hänen poismenoaan surtiin laajalti kokomustin suruasuin. Hänen ruumiinsa palsamoitiin ja lähetettiin Lontooseen, jossa valtaisat ihmisjoukot tungeksivat kurkkimaan kuollutta sankarihahmoa. Hänestä on sittemmin tullut legendaarinen romantiikan ajan johtohahmo, jonka runous vaikutti suunnattomasti aikansa Eurooppaan.

Byronin teoksia:


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.