Aiheesta lienee tarpeen kirjoittaa pienellä paatoksella, sillä tällaiset sosiologiset kysymykset ovat lähellä sydäntäni.
Ei ole mitään synnynnäistä ja yleismaailmallista estetiikkaa, vaan se on opittua. Estetiikka on kulttuurisidonnaista myös pukeutumisen osalta. Arabimaailman pukeutuminen, perinteinen japanilainen pukeutuminen, Intian kastijärjestelmän mukainen pukeutuminen, Andien alkuperäisväestön pukeutuminen, amerikkalainen katumuoti jne jne kaikki ilmentävät rankasti erilaisia esteettisiä käsityksiä, joissa esim. housut ovat täysin sekundäärisiä! Länsimaisen klassisen pukeutumisen juuret ovat Englannissa osaksi sen teollisen vallankumouksen aikoihin liittyvän valta-aseman johdosta. Eurooppa omaksui – kuten niin monesti aikaisemmin – vallassa olevan maan vallitsevan muodin. Aikaisemmin se oli usein esim. Ranska, nyt brittimuoti voitti. Klassista siitä tekee vain se, että se on jäänyt elämään Britti-imperiumin luhistuttua – ehkä siksi, että korvaavaa vaihtoehtoa ei koskaan ilmaantunut. Länsimaisen klassisen pukeutumisen kasvava valta-asema maailmalla puolestaan liittyy länsimaiseen hegemoniaan ja business-kulttuurin länsimaisiin juuriin.
Mistä pukeutumisessa sitten on kyse (pragmaattisen vaatteiden käyttötarkoituksen lisäksi)? Kulttuureista ja alakulttuureista. Pukeutuminen on viestintää, jolla ilmaistaan kuuluminen tai kuulumattomuus tiettyyn kulttuuriin tai alakulttuuriin, sosiaaliseen kontekstiin tai luokkaan, ja jonka joskus vain saman alakulttuurin ”jäsenet” tunnistavat. Kulttuuriin samaistuminen puolestaan pitää sisällään hyvinkin paljon tiedostamatonta ylemmyydentuntoa. Me-henki sisältää erityisesti valtavirrasta poikkeavien alakulttuurien osalta kaikkien muiden poissulkemisen ”meistä”, jolla korostetaan omaa asemaa kontekstista riippumatta. Mitä enemmän korostetaan individualismia, sitä varmemmin halutaan kuulua johonkin kontekstiin, joka saattaa olla tiedostamaton. Miksi netti on pullollaan yhteisöjä, joissa tietyllä tavalla pukeutuvat, valtakulttuurista poikkeavat kokoontuvat? Gootit eivät syvimmältä olemukseltaan eroa traditionalisteista ivy-pukeutujista millään muulla kuin erilaisella estetiikan tajulla. Ja estetiikka on opittua, siihen liittyy samaistumisen halu. Ei ole klassisen pukeutumisen ideaa, on vain kulttuurisidonnaista klassiseksi kutsuttua länsimaista pukeutumista.
Ylemmyydentunto on erityisen korostunutta erilaisilla pukufoorumeilla, joilla kirjoittelevat eivät usein edes peittele haluaan samaistua esim. 1800-luvun brittiylhäisöön tai milloin mihinkin. Se on usein erittäin luokkatiedostamatonta luokkatietoisuutta, mutta samalla siihen sisältyy mieletön määrä ylemmyydentuntoa. Pysähtykää hetkeksi tekemään kriittistä arviota näiden nettiyhteisöjen kielenkäyttöön liittyen. ”My good man, old boy, gentlemen, chaps…” Puhuttelutavatkin ovat kuin viktoriaanisen yläluokan jäännöksiä – tai pikemminkin huonoja pastisseja niistä heijastellen lähinnä kirjoittajiensa karikatyyrinomaisia ajatuksia siitä, miltä yläluokan tulisi kuulostaa. (Huomion vuoksi: en tarkoita pelkästään englanninkielisiä yhteisöjä.)
Ehkä tärkeintä olisikin ymmärtää muiden lähtökohtia ja välttää tuomitsemista ja ylemmyydentuntoa. Ei ole yhtä estetiikkaa eikä yhtä oikeaa kulttuuria edes eurooppalaisen historian silmissä. Muiden ihanteiden perusteeton tuomitseminen lähenee ajattelumalliltaan rasismia ja on selvää elitismiä. Kuka esim. tuntee ns. hiphop-pukeutumisen taustatekijät, eli miksi esim. housuja roikotetaan (minun mielestäni rumasti)? Taustalla on afroamerikkalainen todellisuus: yksi kolmesta (prosentti on saattanut kasvaa ja reilusti viime tarkistuskerrasta,lisäksi muisti saattaa pettää alakanttiin) mustasta amerikkalaisesta miehestä käy elämänsä aikana vankilassa. Vankila-asuissa ei suuressa ameriikassa sallita vöitä, ettei niillä aiheuteta vahinkoa itselle tai muille. Välttämättömänä seurauksena on housujen roikkuminen. Männä vuosina katujengien jäsenet, jotka olivat olleet vankilassa. roikottivat housujaan siviilissäkin osoituksena ”lusitusta ajasta”. Siitä tuli ajan myötä jengiin kuulumisen symboli, mistä se jollain käsittämättömällä tavalla pomppasi valtavirtaan.
Mihin tällä sosiologisella trivialla pyrin? Vaikka tietyn alakulttuurin estetiikka on vierasta, ei sitä ole järkevää tuomita estetiikan itsensä takia, ellei sen taustoja tiedä. Housujen roikottaminen ei ole tuomittavaa siksi, että se on mielestämme typerän näköistä. Se on tuomittavaa siksi, että se sisältää vankilakulttuurin ja jengikulttuurin eli pohjimmiltaan väkivallan ja rikollisuuden ihannoimista. Ja siksi on muuten sairasta nähdä suomalaisia varhaisteinejä, jotka roikottavat housujaan tietämättä yhtään, miksi niin tekevät. Ennen kuin pitää itseään paremmin pukeutuneena, kuin tuulipukukansaa, verkkarinuoria, hiphop-väkeä tai mitään muutakaan normaalissa katukuvassamme näkyvää, on syytä miettiä erilaisten esteettisten valintojen taustalla vallitsevaa arvomaailmaa. Jos oma esteettinen taju esim. samaistuu brittiläisen imperialismin kultakauteen, on ehkä syytä suhtautua siihenkin edes vähän kriittisesti. Kartanonherran leikkiminen on hauskaa, kunnes ymmärtää sen edustavan ”perinteisten arvojen” lisäksi jotain ihan muuta – pahimmillaan räikeimmän luokan rasismia, luokkayhteiskuntaa ja siirtomaasortoa. On syynsä, miksi viktoriaaninen pukeutuminen näyttää nykyajan luokattomassa yhteiskunnassa anakronismilta, eikä se ole pelkästään huonoa. Klassiseen pukeutumiseen liittyy paljon muutakin, kuin hienoja pukuja ja kenkiä, eikä se painolasti ole aina pelkästään positiivista.
En tietenkään tarkoita, että jokainen pukumies kantaa brittiläisen siirtomaavallan painolastia harteillaan sen enempää kuin Bossin deodoranttia käyttävä kantaa painolastia siitä, että H. Boss on suunnitellut natsi-Saksan univormut. Onhan nykyaikainen puku kulkenut jo niin pitkän matkan, että sen arvolataus on jo jotain ihan muuta, kuin aikaisemmin. Moderni pankkiiri herättää ehkä pikemminkin ajatuksia G. Gekkosta kuin Edinburghin herttuasta, moderni lakimies ehkä enemmän amerikkalaisesta tv-sarjasta kuin brittiaatelisesta. Pukeutumisen ja pukujen estetiikan juuret kuitenkin ovat osittain siirtomaavallan ajan Brittien arvomaailmaltaan nykyaikaan soveltumattomassa kulttuurissa. Mitä pitemmälle ko. ajan estetiikkaan sukeltaa, sitä lähemmäksi ko. ajan arvomaailmaa muutenkin saattaa päätyä. Liiallisten anakronismien välttäminen olisi siksikin suotavaa, eikä mennyttä aikaa kannata katsella liian kultaisin silmälasein. Lisäksi oman estetiikan tajun lisäksi olisi syytä miettiä sitä, mihin viitekehykseen itsensä myös pelkällä pukeutumisella leimaa, eikä kannata ehkä liian suoraan ottaa annettuna mitään arvomaailmoja. Muihin pukeutumisvalintoihin taas ei ehkä ole syytä suhtautua alentuvasti. Itse näen, että pukumiestä tulee kritisoida pukumiehen esteettisistä lähtökohdista. Siksi kävelykengät tai lenkkarit puvun kanssa on ko. estetiikasta lähtien väärä valinta. Yhtä lailla kiiltävät oxfordit hevimiehen jalassa ovat ko. estetiikan lähtökohtien vastainen ratkaisu ja siksi virhe. Ko. estetiikkoja jos verrataan ja arvotetaan keskenään, ollaan taas hyvin lähellä ylimielisyyttä, jota pyrin välttämään.
Estetiikka on siis osa kulttuuria ja silti päätyy usein siitä irralliseksi tai sen ylitse käyväksi epämääräiseksi aroksi. Pukeutuminen on sosiaalisia koodeja täynnä olevaa viestintää, osa kulttuurin ja alakulttuurin vuoropuhelua, jossa historiallisilta viitekehyksiltä ei voi välttyä. Internetin vuoropuhelu osoittaa kuitenkin aivan liian usein merkkejä siitä, että tiettyjen piirien parissa pukeutuminen on osa suurempaa arvomaailmaa, joka muutenkin lähenee 1800-luvun rasistista, homofobista ja ylemmyydentuntoista historiallista jäännöstä tai jätöstä.
Siinä haja-ajatuksiani aiheesta.
Aihe: Pukeutumisen filosofia (Luettu 13343 kertaa)