Falcon Crest
Kisälli
Viestejä: 24
|
 |
« : 08.03.12 - klo:16:15 » |
|
Pitkään ja hartaasti väännetty, ja kai jo itseni lisäksi monen muunkin iäksi kuopatuksi luulema elokuvahanke Iron Sky on valmis. Ensinnäkin täytyy suoda vilpitöntä kunnioitusta tekijöiden sissimentaliteetille ja pitkäjänteisyydelle. Hienoa on myös se, että potentiaalinen yleisö on uskonut hankkeeseen jopa siinä määrin, että on osallistunut itse rahoitukseen.
Elokuvaa luonnehditaan scifi-komediaksi, mitä se sitten tarkoittaakaan. Natsithan ovat jo sinällään runsaasti komediallisia elementtejä tarjoava ryhmä, joten odotan innolla. Keikari-foorumia Iron Sky tietysti sivuaa siten, että elokuvassa nähdään paljon univormupukuista väkeä. Ja kuten kaikki asioista vähänkään ymmärtävät tahot tietävät, oli Kolmannessa valtakunnassa aikansa komeimmat sotilaspuvut. Sinänsä se ei ole ihme, sillä valmistihan esim. SS-miesten mustat puvut sellainenkin vähäpätöinen vaatehtija kuin Hugo Boss. Natsit jos ketkä siis ymmärsivät estetiikan päälle, olkoonkin että heidän suosimansa tyyli oli varsinkin arkkitehtuurin osalta melkoisen pompöösiä. Hyvin samankaltaista tyyliähän suosittiin sosialismin toista laitaa edustaneessa Neuvostoliitossa, joskaan omaa silmääni se ei samassa määrin miellytä. Ilmeisesti muuten elokuvan puvustuksesta on vastannut laajalti helsinkiläinen Varusteleka, jonka valikoimasta löytyy joitain ihan varteenotettavia vaatteita ihan siviilikäyttöön. Onko joku jo onnistunut näkemään Iron Skyn esimerkiksi ulkomaisilla festivaaleilla?
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Jälkiviisas
|
 |
« Vastaus #1 : 08.03.12 - klo:17:06 » |
|
Natsit kuussa, Ja! Star Wreck-porukka tekemässä muuta kuin tehosteita, Nein!
Niin ja Hugo Boss oli 1940-luvulla vähäpätöinen vaatehtija.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Tämä viesti ei sisällä satunnaista huutelua tai ylläpidon kritisoimista.
|
|
|
Falcon Crest
Kisälli
Viestejä: 24
|
 |
« Vastaus #2 : 08.03.12 - klo:18:26 » |
|
No jaa. Itse en edes oikeastaan muistanut, että Star Wreck ja tämä liittyvät toisiinsa. Ihan oikeita näyttelijöitä tällä kertaa. Lisäpisteitä tietysti täytyy antaa myös saksan kielen käytöstä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Barbarossa
|
 |
« Vastaus #3 : 08.03.12 - klo:19:35 » |
|
-Kaasunaamareita...Check -Natseja...Check -Avaruusaluksia...Check -Aseita...Check -Slapstick-huumoria...Check
Epäonnistuminen ei ole mahdollista. Oscareita ei ehkä tule ropisemaan, mutta...*shrug*
|
|
|
|
|
tallennettu
|
We are the lost generation with not much left to lose Wearing shiny brogues and tonic suits All we want is a bit of thrill, fags and booze And crazy skinhead girls in monkey boots!!!!!!
|
|
|
Quijote
Ansiokas
Legenda
    
Viestejä: 1051
Esq.
|
 |
« Vastaus #4 : 08.03.12 - klo:19:39 » |
|
Epäonnistuminen ei ole mahdollista. Oscareita ei ehkä tule ropisemaan, mutta...*shrug*
Elokuvan ei ole pakko olla hyvä jotta se voi olla viihdyttävä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
When I die you can bury me in straight laced shoes a box-back suit and a Stetson hat Put a twenty-dollar gold piece on my watch chain so all the boys will know I died standing patoffsuit.tumblr.com
|
|
|
|
Arska
|
 |
« Vastaus #5 : 08.03.12 - klo:19:46 » |
|
Starship trooperskin oli ihan katsottava - lähinnä uutiskatsauksien vuoksi.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Suositellaan täysraittiutta.
|
|
|
|
Barbarossa
|
 |
« Vastaus #6 : 08.03.12 - klo:19:49 » |
|
^Yksi kaikkien aikojen hienoimmista filmeistä! Olen tämän genren suurkuluttaja, eikä ranskalainen/puolalainen/dagestanilainen taide-elokuva noin yleisesti ottaen iske. Jokaiselle jotain.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
We are the lost generation with not much left to lose Wearing shiny brogues and tonic suits All we want is a bit of thrill, fags and booze And crazy skinhead girls in monkey boots!!!!!!
|
|
|
|
bowtiepasta
|
 |
« Vastaus #7 : 08.03.12 - klo:20:53 » |
|
Natsit kuussa, Ja! Star Wreck-porukka tekemässä muuta kuin tehosteita, Nein! Näin. Kavereiden aiempi tuotanto ei oikein vala uskoa tyyppien komediantajuun. Myönnettäköön toki et noin hyviä lähtökohtia on kohtuullisen hankala sössiä. Starship Troopers sen sijaan on genren mestariteoksia.
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.03.12 - klo:21:14 kirjoittanut BowtiePasta »
|
tallennettu
|
late summer challenge 2012 never forget
|
|
|
|
Barbarossa
|
 |
« Vastaus #8 : 08.03.12 - klo:21:12 » |
|
Ei tästä varmasti mitään Starship Troopersiin verrattavaa mestariteosta varmasti aikaan saatu, mutta menee salettiin jonkun koistislauantain viihteenä, varsinkin kun ei ole riskiä härmäläisen "rallienglannin" aiheuttamasta tärykalvon tuhoutumisesta. Minulle tämä riittää.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
We are the lost generation with not much left to lose Wearing shiny brogues and tonic suits All we want is a bit of thrill, fags and booze And crazy skinhead girls in monkey boots!!!!!!
|
|
|
Falcon Crest
Kisälli
Viestejä: 24
|
 |
« Vastaus #9 : 08.03.12 - klo:21:20 » |
|
No mutta aivan mahtavaa, että täällä ymmärretään Starship Troopersin hienous. Jotenkin tuntuu, että monet ovat ottaneet kyseisen elokuvan liian tosissaan. Sehän on varsin humoristinen pätkä, eikä lainkaan huonossa mielessä. Lisäksi jotkut löytävät siitä jopa yhteiskuntakritiikkiä. Itsekin sen toki havaitsen, mutta se ei ole tässä tapauksessa sitä mitä elokuvalta haen.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
uros
|
 |
« Vastaus #10 : 08.03.12 - klo:21:27 » |
|
Kyllä se ensin on RoboCop, sitten Total Recall ja Starship Troopers vasta sitten.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
älä adoptoi isääs, siit ei tuu mitään
|
|
|
|
bowtiepasta
|
 |
« Vastaus #11 : 08.03.12 - klo:21:29 » |
|
En vastaankaan väitä. Verhoeven \o/
|
|
|
|
|
tallennettu
|
late summer challenge 2012 never forget
|
|
|
|
Barbarossa
|
 |
« Vastaus #12 : 08.03.12 - klo:21:35 » |
|
Kyllä se ensin on RoboCop, sitten Total Recall ja Starship Troopers vasta sitten.
In no particular order, mind!
|
|
|
|
|
tallennettu
|
We are the lost generation with not much left to lose Wearing shiny brogues and tonic suits All we want is a bit of thrill, fags and booze And crazy skinhead girls in monkey boots!!!!!!
|
|
|
|
konda
|
 |
« Vastaus #13 : 08.03.12 - klo:22:41 » |
|
Tämä on vuoden elokuva. Ainakin itselleni. Vaikka paatuneena trekkienä toivonkin lisää star wreckiä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Haistelin tuossa vyöni läpi enkä kovin vahvoja kalan aromeja tuntenut.
|
|
|
|
Cdos
|
 |
« Vastaus #14 : 09.03.12 - klo:01:01 » |
|
eikä ranskalainen/puolalainen/dagestanilainen taide-elokuva noin yleisesti ottaen iske.
Eihän tuollaista paskaa kukaan katso edes pahimmissa LSD-MDMA tripeissä
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Saatana mitä paskaa tämä nykyään on
Kiitos asiallisesta viestistä, jatka samaan malliin niin saadaan foorumin taso pysymään korkealla.
|
|
|
|