Kirjoittaja Aihe: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville  (Luettu 11532 kertaa)

Iivana

  • Vieras
Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« : 08.12.11 - klo:14:47 »
Minut on kutsuttu isoisäni satavuotissyntymäpäiville Englantiin. Tapahtuma on 17. joulukuuta. Kysyisinkin nyt, että kuinka pukeutuisitte sellaiseen tilanteeseen. Sanottakoon että isoisäni on hyvin pikkutarkka pukeutumisen suhteen, onhan hän elänyt 20-30 -lukujen Euroopassa, ja aikoo itse pitää räätälin tekemää sakettia klo 18 saakka, jolloin hän vaihtaa smokin tai frakin päällensä.
Kaiken lisäksi juhlia varten on vuokrattu Victorian aikainen kartano, väkeä tulee parisenkymmentä lähimmäistä sukulaista.

Ajattelin itse laittaa saketin, jota olisin käyttänyt kuitenkin myöhempään kuin iltakuuteen. Mutta koska minut vaatimalla vaadittiin jäämään yöksi juhlapaikkaan, niin minun tulisi varata illaksikin puku. En kuitenkaan tällä hetkellä omista yhtään istuvaa frakkia tai smokkia, joten kaipaisin vinkkejä sen suhteen. Minulta löytyy kyllä täyssamettinen tupakkatakki, olisiko korrekti? Täytyy vielä sanoa, että veljenpoikani on valmistunut juuri eräästä sotilasakatemiasta ja aikoo laittaa sotilasunivormun ylleen, joten liian yliampuvia saketti ja frakki eivät tähän verrattuna varmaan ole?
Niin, kuinka itse pukeutuisitte? Saketin laitan aamuksi, mutta entä sitten ilta?

E: Niin ja entäs päällysvaattet ja asusteet?
« Viimeksi muokattu: 08.12.11 - klo:14:58 kirjoittanut Iivana »

Dan-D

  • Vieras
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #1 : 08.12.11 - klo:15:56 »
Minulta löytyy kyllä täyssamettinen tupakkatakki, olisiko korrekti?

Lähtökohtaisesti ei.

Kyllä lähinnä oikea ratkaisu olisi frakki tai smokki.  Kumpi - se riippuu isoisästäsi.  Hyvänä vaihtoehtona kummallekin on tumma puku.  En hakisi mitään muita vaihtoehtoja.

Timati

  • Vieras
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #2 : 08.12.11 - klo:16:07 »
Uskon useammankin keikarilaisen saavan jonkin sortin orgasmin kuvailemastasi tilanteesta ja vallitsevista olosuhteista.

- Oma ohjeeni: Älä tingi, laita smokki tai frakki isoisäsi valinnan mukaisesti. Ainoa kikkailu, jonka teet olkoon mahdollisen smokin värillinen taskuliina hillityllä kuviolla.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9273
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #3 : 08.12.11 - klo:16:13 »
Iivana, kertomuksesi on ajatonta käsikirjoitusmateriaalia. Puuttuu vain rikos - ja Poirot!

Helpointahan on vain soittaa isoisälle ja kysyä, kuinka hän toivoo vieraiden pukeutuvan.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

PleaseDeleteMe

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 2726
  • Delete me please
    • Profiili
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #4 : 08.12.11 - klo:16:17 »
Tummalla puvulla aamusta iltaan. Jos hän on juhlakalu ja haluaa erottua pukeutumisellaan, en lähtisi "kilpailemaan" liikaa. Tietenkin jos moni muu pistää pukua juhlavampaa vaatetta päälleen, on tällöin luontevampi itsekin revitellä saketti+smokki/frakki -linjalla.

Iivana

  • Vieras
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #5 : 08.12.11 - klo:18:27 »
Ville: itseasiasiassa juhliin on saapumassa eräs fransm.. anteeksi belgialainen! Ei poliisi vaan kondiittori...

Laitan kuitenkin ehkä sen saketin aamupäiväksi, Englannin jalolla maaperällä kun sitten ollaan! Illaksi juu, ehkä se tumma puku/ smokki voisi olla oikea vaihtoehto.
Saketinkanssa kai järkevintä laittaa pitkä musta päällystakki, sillä lämpötila on luultavasti aika lähellä nollaa.

Otan kameran mukaan, joten jos vain osaan siirtää kuvia koneelle, niin laitan kuvia tänne muista juhlavieraista, itsestäni, juhlapaikasta ja toki juhlakalusta. Niin saamme kaikki nähdä millaista on satavuotissyntymäpäivien vietto Englannin Berkshiressä.

Ville

  • Satraappi
  • Ylläpitäjä
  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 9273
    • Profiili
    • http://www.keikari.com
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #6 : 08.12.11 - klo:19:03 »
...juhlien annin synnyttämät mielikuvat ovat upeita. Valokuvat ovat erittäin tervetullut lisä.
Pukimo Raivio: miesten käytetyt vaatteet - laatua järkihinnalla.
/

JMasa

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 912
    • Profiili
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #7 : 08.12.11 - klo:19:28 »
Odotamme suurella innolla valokuvia!

atas

  • Auktoriteetti
  • ****
  • Viestejä: 526
    • Profiili
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #8 : 09.12.11 - klo:01:52 »
täällä yksi kateellinen ilmoittautuu. Eikö noin vanhat ole sen sortin höppänöitä netteivät tunne/muista kaikkia ihmisiä, saati lähisukulaisia. Voisit järjestää lukijamatkan kemuihin. Puketumisen tasoon et tule pettymään.

sproily

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1944
  • Parantumaton retro-eksentrikko
    • Profiili
    • Flanööri-blogi
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #9 : 10.12.11 - klo:14:56 »
Hah hah, joo, mielelläni tulisin myös. Saketti ja smokki löytyy molemmat :)

Flanööri
Dress to impress yourself first. Then others, if you feel like it.

Iivana

  • Vieras
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #10 : 10.12.11 - klo:18:19 »
^^Joo-o, lentokoneellinen herrasmiehiä varmasti lämmittäisi tyylikkyyttä ihailevan vaarini mieltä =). Kuitenkin, juhlapaikassa on vain noin 20 makuupaikkaa, joten edes muutama foorumilainen ei mahdu mukaan :(

Kuitenkin! Lohdutukseksi voin sanoa, että 49 vuoden ja 1 kuukauden päästä kun itse täytän sata vuotta järjestän samanlaiset kemut. Sitten jos sproily, atas, jaro, Ville, JMasa, Hypno, Tauno ja Dan-D -siis kaikki tähän ketjuun kommentoineet- ovat vielä aktiivisia foorumijäseniä, lupaan täten tässä ja nyt teidät kaikki mukaan kemuihin! Pistän sitten yyveetä vuonna 2060.

Timati

  • Vieras
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #11 : 10.12.11 - klo:18:25 »

piti laittaa kalenteriin ylös, ettei unohdu.

Arska

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 4716
    • Profiili
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #12 : 10.12.11 - klo:18:25 »
Pääsenks mäki?
Suositellaan täysraittiutta.

sproily

  • Legenda
  • *****
  • Viestejä: 1944
  • Parantumaton retro-eksentrikko
    • Profiili
    • Flanööri-blogi
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #13 : 10.12.11 - klo:18:42 »

piti laittaa kalenteriin ylös, ettei unohdu.

Sulla on jo vuoden 2060 kalenterikin?

Flanööri
Dress to impress yourself first. Then others, if you feel like it.

Iivana

  • Vieras
Vs: Pukeutuminen satavuotiaan syntymäpäiville
« Vastaus #14 : 10.12.11 - klo:18:51 »
Pääsenks mäki?

Tottahan toki, vaikkakin niissä juhlissa tuskin suositellaan täysraittiutta! ;)

Laitoin muuten kaikkien nimet ylös. Pysykäähän aktiivisina seuraavat vuosikymmenet