Savile Row’n hintatasosta

0

December 18, 2008 by Ville Raivio

Korkeinta laatua haluava ja Lontoon maaperälle sen vuoksi vaivautuva kohtaa Savile Row’lla kymmeniä räätäliliikkeitä. Niiden joukosta ummikon on hyvin vaikea valita mieleistään, joten pieni esivalinnan harjoittaminen ja liikkeiden tyyleihin perehtyminen on paikallaan. Ensimmäisenä mieleen nousevat Huntsmanin, Gieves&Hawkesin ja Anderson&Sheppardin kaltaiset yli satavuotiaat instituutiot. Valinnanvaraa kuitenkin löytyy, joten ei ole suositeltavaa vain marssia suin päin yhteen liikkeeseen pukua tilailemaan. Jos Row’lle asti matkustaa, taatusti tuntee pukualaa ja on kiinnostunut eri leikkausten eroista.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Hintataso on korkea, mutta niin voi olettaakin maailman korkeatasoisimmasta käsityötaidosta. Osansa on myös vuokratasolla, henkilöstökuluilla sekä juoksevilla menoilla. Esimerkiksi Huntsman, jonka tiloissa kaikki vaiheet tehdään alusta loppuun liikkeen työntekijöiden toimesta, on luonnollisesti kalliimpi kuin pienempi liike joka luovuttaa mitat eteenpäin ulkopuoliselle ompelijalle. Molemmat työtavat ovat perinteisiä, eikä asiakas voi olettaa työn jäljen olevan identtinen. Jos aikaa löytyy, kannattaa ehdottomasti käydä useammassa liikkeessä vertailemassa valmiita pukunäytteitä sekä tutkimassa satamäärissä liikkuvia kangasvalikoimia. Esimerkiksi Huntsmanin erikoisuus on yksirivinen pystykauluksinen puku, jossa on vain yksi nappi, kun taas Anderson&Sheppard valmistaa prinssi Charlesin erittäin istuvat kaksiriviset puvut. Valmista tuotetta joutuu aina odottamaan. Riippuen sesongista ja liikkeestä, pukunsa saa aikaisintaan kuudessa viikossa, joskus vasta kahden kuukauden päästä.

Halvimmat tilauspuvut maksavat 3000 euroa, ylärajaa ei ole. Halvin liike lienee Alexandre, kallein on Huntsman. Halutessaan asiakas voi tilata pukunsa vaikka kullattuna, jos räätäli moisen ökyluomuksen suostuu valmistamaan. Jos ei millään pysty odottamaan pukuaan kauan, eikä saapumaan useampaan sovitukseen, tulee miehen suunnata Chester Barrie -putiikkiin. Se on tunnettu korkealaatuisista valmisvaatteista, jotka tehdään noin 80% käsityönä Savile Row’n perinteistä kunnioittaen.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.