taskuliina | Keikari.com

Alan Flusser: Dressing the Man
0

May 25, 2014 by Ville Raivio

Vuonna 2002 julkaistu Dressing the Man: Mastering the Art of Permanent Fashion on Alan Flusserin Magnum opus. Tämä amerikkalainen tyylikirjailija, -suunnittelija ja -opettaja julkaisi vuonna 1985 ensimmäisen teoksensa Clothes and the Man: The Principles of Fine Men’s Dress, jonka pohjalta myöhempien aikojen kirja on syntynyt. 2000-luvun teos ei ole uusi painos tai laajennettu laitos, vaan yhden miehen 60-vuotisen tyyliharrasteen ja -tiedon huipentuma. Dressing the Man pyrkii opettamaan lukijalleen klassisen miesten tyylin perusteet valokuvien, kuvitusten ja kattavan tekstin avulla.

Kirja ei sovi modernia asua tai trendikästä ilmettä haluavalle, vaan alaotsikon mukaisesti pysyvää muotia tavoittelevalle. Sisältö tarjoaa katsauksia kauluspaitoihin, solmioihin, irtotakkeihin, pukuihin ja muihin räätälöityjen vaatteiden hienouksiin. Jos lukija jo omistaa Roetzelin mainion ja kattavasti kuvitetun Täydellinen herrasmies -teoksen, Flusserin kirja on sen luonnollinen jatkumo. Valitettavasti kirjaa ei ole vielä suomennettu, joten sisällön oppiminen vaatii edistynyttä englantia, erityisesti Flusserin koukeroisen tekstityylin vuoksi.

Dressing the Man sisältää kolmetoista kappaletta. Ensimmäisessä Flusser määrittelee permanent fashion -alaotsikon, toinen opastaa ihonvärin ja vaatevärien sovittamiseen, kolmas selostaa mittasuhteiden tärkeyden. Tyylivelho käy myös läpi eri kuvioiden yhdistelyn, puvun monet muodot, irtotakkien ja -housujen sovittamisen. Oma luku on omistettu kauluspaidoille, solmioille, sukille, jalkineille, asusteille, juhla-asuille ja viimeisenä aikamme epämääräiselle business casual -käsitteelle. Verrattuna Roetzelin kirjaan, Flusserin oma on vähemmän kuvitettu ja hankalammin lähestyttävä, mutta tekstiin paneutuva löytää valtaisan määrän tietoa eri vaatteiden syntymästä, käytöstä ja muutoksista vuosien kuluessa. Flusser itse on 40-luvun vuosikertaa ja tyylikkään isänsä vaikutuksesta opetellut kaiken, minkä klassisesta miesten tyylistä on löytänyt. Jos vuoden -85 teos teki hänestä Amerikan tyyliharrastajien isosedän, vuoden 2002 opus sinetöi aseman. Kumpikaan kirjoista ei vaadi suurta tietomäärää lukijaltaan, mutta englantia on osattava jos haluaa hyödyntää lukemansa.

Pelkällä tekstillä on vaikea pötkiä pitkälle, joten Dressing the Manin antia täydentävät valokuvat 1900-luvun tyyli-ikoneista: Fred Astaire, Windsorin herttua, Clark Gable, Gary Cooper, Cary Grant ja muut vähemmän tunnetut miehet näyttävät lukijalle mallia. Valokuva-arkistoa on vahvistettu kuvituksilla, jotka näyttävät esimerkiksi eron liian leveiden, kapeiden tai juuri sopivien hartioiden välillä. Myös sopiva takin istuvuus, hihan pituus ja lahkeen mitta selviävät vertaamalla piirrosta peilikuvaansa. Flusserin kirja ei ole vain kuiva vaatteiden historiikki, vaan se tarjoaa lukemattomia käytännön neuvoja eri vaatteiden eroihin ja sopivaan käyttöön. Teoksen luettuaan ymmärtää, miksi takin, paidan ja solmion muodostama V-linja on miehen paras ystävä, kuinka taskuliina muuttaakaan asua ja mitä väliä on solmion kuosilla. Dressing the man kuuluu jokaisen huolellisen miehen kirjahyllyyn.

Category Tyylikirjallisuus | Tags:
Keikarin suosituimmat artikkelit
2

April 29, 2014 by Ville Raivio

Omaksi huvikseni käyn juuri lävitse Keikarin sivustolaskurin raakaa dataa, joka ei valehtele. Sivusto on ollut olemassa syyskuusta 2008 alkaen, ja tänä aikana Keikari on kerännyt 2,985,408 sivulatausta ja 527,800 kävijää. 63% määrästä on peräisin suomalaisilta lukijoilta, 26% amerikkalaisilta ja loput 11% monista maista ympäri maailman. Keikarin englanninkielinen versio on osoittautunut riittävän suosituksi, joten jatkan sitä hamaan tulevaisuuteen saakka. Noin 81% lukijoista on päätynyt Keikariin pelkän osoitteen kirjoittamalla, noin 13% hakukoneen kautta, loput linkeistä tai Facebookin taikka Wikipedian kautta.

Aihealueista suosituimpia ovat tyylivirheet, Kuinka nuori mies pukeutuu elegantisti?, kauluspaidat, irtotakit, päällystakit ja kengät. Hakusanojen listalta olen poistanut sivuston nimeen viittaavat haut, jonka jälkeen seuraavat aiheet ovat olleet suosituimpia:

1. kallion korjausompelimo

2. taskuliina

3. chelsea leather food

4. solmion solmiminen

5. taskuliinan taittelu

6. smokki

7. schoffa

8. kalossit

9. plastron

10. klubitakki

Listan perusteella Matti Meikäläinen on hakenut perustietoa vaatteiden muokkaamisesta, juhla-asun yksityiskohdista ja pukineista, joiden käytössä isä tai isoisä ei välttämättä ole opastanut. Esimerkiksi kalossit ovat taatusti olleet harvinaisempi näky Suomen kaupungeissa 30 vuotta sitten kuin tänään, mutta hyödyllinen asuste on palannut 2000-luvulla kenkien suojaksi. Taskuliinan sopiva taittelu kiinnostaa myös, samoin erilaiset juhla-asut ja -pukineet, kuten smokki ja plastron. Harva mies käyttää näitä usein, joten epäselvyys on ymmärrettävää. Tämän vuoksi Keikarin kaltaiset sivustot ja foorumit, joissa pukeutumiskulttuuriin voi tutustua anonyymisti, ovat melko suosittuja myös maailmalla. Kun asustaan on juhlassa varma, voi mielensä keskittää nauttimiseen. Vain hän, jota aihe ei kiinnosta, on todennäköisemmin kehnosti puettu.

Category Sivustoinfoa | Tags:
Perusteesit
2

January 8, 2014 by Ville Raivio

Kun joulun hankinnat ovat alta pois ja pyhäpäivien tuoma lekottelu sekä perinteinen joulunärästys läsnä, on aikaa myös mietteille. Kulunut vuosi on poikinut noin viisikymmentä kolumnia klassisen miesten tyylin saloista: kankaista, yksityiskohdista, malleista, leikkauksista ja historiasta. Niiden tavoitteena on lisätä lukijan tietämystä vaatteista, jotka muista tykötarpeista poiketen kulkevat omistajan mukana kaikkialle. Kun taulu, sohva, töllö ja matto takaavat kodin ilmapiirin, vaatteet takaavat mukavan ja näyttävän suojan säältä. Jos tuleva uusivuosi tuo mukanaan lupauksen myös uudesta vaatekaapista, muutama hyvin oivallettu perusteesi auttaa kummasti kokoelman eheyttämisessä.

Paita, housut, takki ja muut voivat olla hiukan suuret tai kireät olon tästä kärsimättä, mutta jalkineet eivät: laatukengällä on suora, tuntuva vaikutus terveyteen.

Kiinnostavat sukat ovat huokein tapa muokata asun ilmettä: kuvioinnin suhteen vain oma mielikuvitus on rajana.

Alushousut ovat päivän tärkein valinta: jos nivustossa kiristää tai ahdistaa, aamu alkaa A:n sijaan harmilla.

Lantion sijaan vyötärölle leikatut housut pidentävät miestä, pysyvät ylhäällä varmemmin ja pitävät myös paidan aisoissa.

Kaulus on kauluspaidan tärkein muuttuja, jonka koon on hyvä seurata kantajansa pään muotoa: pienempää kapealle, leveämpää leveälle.

Pikkutakki ilmaisee maailmalle kantajansa olevan tosissaan: se myös piilottaa kehon heikkoudet ja korostaa sen vahvuuksia.

Taskuliina kertoo kantajansa silmästä yksityiskohdille.

Solmio on merkki hyvinvoinnista: voimme kantaa kaulalla kauniita silkkejä ilman pelkoa niiden likaantumisesta tai katoamisesta kaikkien kilpailussa kaikkia vastaan.

Vaatteet ovat viime kädessä muotoiltua kangasta: kun tuntee kankaat, tietää myös mitä odottaa.

Taiten pukeutuminen on tilaisuuden ja toisten huomioimista, jolla on itseisarvo.

Kaunis elämä on tosi, hyvin perusteltu uskomus.

Category Yleistä vaatetuksesta | Tags:
Vaatevärien yhdistelystä
0

July 21, 2013 by Ville Raivio

Asun värien määrälle ei ole rajoituksia, mutta värien yhdistely on aito taitolaji. En vielä tähän päivään mennessä ole löytänyt hyödyllistä opasta ihonvärin ja vaatevärien suhteen, silti joitakin yleisiä ohjeita on helppo listata. Jos on iholtaan hyvin vaalea, eikä rusketus yksinkertaisesti tartu pintaan, on hyväksi välttää kaikkein vaaleimpia värejä sekä sävyjä. Jos näitä kasaa koko määrän ylleen, pukeutujasta tulee nopeasti haamun kaltainen näky. Vaaleuden määrästä tulee liikaa. Vaaleimmat ihot siis hyötyvät tummemmista väreistä sekä sävyistä, ja esimerkiksi beigen sijasta ruskea on hyödyksi kesällä. Kalpea iho ei kuitenkaan ole este vaikkapa vitivalkoiselle kauluspaidalle tai vaaleansiniselle irtotakille, mutta nämä jo vaativat parikseen jotakin tummaa. Siispä tumma tai vahvasävyinen solmio sekä taskuliina ovat näiden lisäksi hyvä yhdistelmä.

Jos suomalainen mies on perimässään saanut tummemman ihon tai pitää yllä vahvaa ympärivuotista rusketusta, on hyödyllistä välttää ruskeaa väriä. Muutoin lopputulema on kahvipavun näköinen ilmestys. Tämäkään ei silti ole este, kunhan löytää sopivan ruskean sävyn ja valitsee sen pariksi vaaleita värejä. Iholtaan äärivaalean ja -tumman väliin sijoittuvilla on helppoa, sillä kaikki paletin värit ja sävyt ovat avoinna. Näistä sininen, harmaa, ruskea ja beige kaikissa sävyissään ovat kätevimmät valinnat. Kulmaa voi kurtistaa vasta käden haroessa paletin muita värejä. Punainen, oranssi, syaani, vaaleanpunainen, keltainen ja violetti eivät ole lyöneet itseään läpi osana koko kehon kattavia kankaita. Toisin sanoen klassisessa pukeutumisessa ei nähdä pukuja näissä väreissä, ylä- ja alaosatkin voivat olla liikaa. Esimerkiksi punaiset housut jakavat mielipiteitä ja punaisia takkeja näkee erittäin harvoin. Oma lukunsa on vihreä, joka on ollut osa vapaa-ajan tyyliä vuosisadat. Brittiläinen vihreä tweed-takki on käsite ja vihertäviä covert coat -päällystakkeja näkee pukujen yllä myös kaupungissa.

Talouden, politiikan, diplomatian, rahoituksen, ulkomaankaupan ja lain parissa paletti on lähtökohtaisesti rajattu, mutta jokainen työyhteisö on yksilö. Mikä käy yhtäällä ei passaa toisaalla. Harvassa yhteisössä on kuitenkin kiveen tai oppaaseen hakattu pukeutumiskoodi, joten on vain hyödyllistä kysyä, jos haluaa varmuuden. Monokromaattinen ilme nousee satunnaisesti esille muotikuvissa, mutta käytännön tasolle tästä muodostuu usein tylsä. Siispä siniset housut sinisen paidan kanssa on kovin…sininen ja todennäköisesti hyötyisi lisäväristä. Lisäväri on hyvä muistaa myös pukujen kanssa, sillä samasta kankaasta luotu ylä- ja alaosa on jo lähtökohtaisesti dominoiva. Esimerkiksi tummansininen puku yhdessä sinisen paidan ja solmion kanssa on jälleen tylsä. Samoin vahvat sävyt, kuten Ferrarin-punainen, pastellipinkki tai syaani, ovat parhaimmillaan pienissä määrissä. Pinkki paita pinkkien housujen kanssa on liikaa, mutta elämä on silti liian lyhyt tylsille väreille. Paletti ja tie ovat avoinna.

Category Esseitä | Tags:
Madras-kangas
2

June 23, 2013 by Ville Raivio

Madras on hyvin ohut monivärinen puuvillakangas, jota käytetään kesäajan vaatteissa. Kankaan värjäykseen käytetään useimmiten lähemmäs kymmentä eri väriä, jotka yhdessä madrasin yleisimmän kuvioaiheen, ruudukon, kanssa muodostavat villin lopputuloksen. Tämän musliinikankaan kudos on avoin ja paino kevyt, jotta tuuli kulkisi kevyesti lävitse. Madras voidaan myös valmistaa seersucker-kudonnalla, jolloin lopputuloksessa yhdistyvät madrasin värikkyys ja seersuckerin ryppyinen pinta. Kankaan molemmat puolet ovat identtiset. Madras on saanut nimensä Intian koillisrannikolla sijaitsevan Madrasin kaupungin (nyk. Chennai) mukaan, josta kangas on peräisin. Kaupungilla on vuosituhantiset perinteet kudonnassa sekä kangaskaupassa. Kangashistorioitsijat kertovat ensimmäisen madras-kankaan saaneen värinsä paikallisten puiden kaarnoista sekä kasveista. 1100-luvulta lähtien kauppiaat Afrikasta ja Lähi-idästä pitivät Madrasin kankaita arvossa, ja karavaanit toivat kaupunkiin vaurautta kankaita vastaan.

Intian kolonisaatioaikana brittiläiset valloittajat totesivat Madrasin kankaat tasokkaiksi. Imperiumin kuuman ilmaston alusmaissa oli tarvetta kevyille kankaille, joten madras aloitti todellisen maailmanvalloituksensa 1600-luvulla. Ennen valkoisten valtaajien saapumista madras oli yksivärinen kangas, jonka päälle painettiin tai kirjailtiin koristeellisia kuvioita. Brittien vaatteissa yleinen ruudukkokuvio vetosi intialaisiin, jotka ryhtyivät kutomaan madrasta myös ruudukkojen kera. Tämä kuosi on osoittautunut suosituimmaksi näihin päiviin asti. Ajalla ennen teollisia väriaineita madras värjättiin maaperästä, puista ja kasveista saatavilla väreillä. Nämä haalistuivat auringon paahteessa ja vaihtoivat väriä pesujen myötä, joten madras oli alati elossa käyttäjiensä yllä.

Suurimman länsimaisen suosionsa aikaa madras eli 1950-luvun lopusta 60-luvun puoliväliin asti. Tänä aikana kangas oli erityisen suosittua kevät- ja kesäajan vaatteissa Amerikassa, useimmat pukeutujat kokivat haalistuvan ja muuttuvan kasvivärin osana kankaan olemusta. Tänne sen toivat 30-luvulla ennen kaikkea turistit, jotka vierailivat Bermudalla ja Länsi-Intian saarilla, jonne madras oli siirtynyt brittien herruuden aikana. Aikakaudella Amerikan ulkopuolelle matkaaminen ei ollut yleistä, joten madras erotti käyttäjänsä riittävän varakkaiksi. Joukkoon mahtui myös koko joukko Ivy League -yliopistoissa pänttääviä nuoria, jotka toivat matkoiltaan madrasin kampusalueille ja osaksi tyylisuuntaansa. Synteettiset väriaineet ja muutokset Intian taloudessa tuhosivat aiemmin kukoistuneen madras-kaupan 60-luvulla. Käsin kudottu, kasveilla värjätty ja Intiasta laivattu kangas ei enää vedonnut.

Tänä päivänä madras on hyvin suosittu kangas uniikin ulkomuotonsa, värikkyytensä sekä keveytensä ansiosta. Valtaosa vaatettajista tarjoaa oman tulkintansa madrasista, jolle verrokkia on vaikea löytää. Käyttökohteet ovat hyvin laajat: kauluspaidat, taskuliinat, solmiot, housut, irtotakit ja näin edelleen. Osa madras-kankaista on kudottu jossakin aivan muualla kuin Intian maaperällä, joten ehtaa tavaraa tavoitteleva joutuu näkemään hieman vaivaa. Myös kasvivärjätyt kappaleet, joiden värit elävät omaa elämäänsä, ovat kiven alla. Koska madras on aina enemmän tai vähemmän levoton, siitä valmistetut vaatteet tarvitsevat kaverikseen jotakin hillittyä. Muutoin pukeutuja näyttää karkkikääreeltä. Tummemmat värisävyt ovat hyödyllisempi valinta, jotta käyttäjän nisät pysyvät piilossa ohuen kankaan alla. Kevään ja kesän kankaiden joukossa valtaa käyttävät pellava, seersucker, trooppiset villakankaat – sekä riemunkirjava madras.

Kuva: © Fitzgerald’s Clothiers

Category Materiaalit | Tags: