Oxford-puuvilla

2

November 14, 2012 by Ville Raivio

Oxford-puuvilla on kestävää ja paksua kangasta, jota käytetään erityisesti kauluspaitojen materiaalina. Kangas on koripunosta, joka koostuu kahdesta ohuesta kudelangasta ja yhdestä paksummasta loimilangasta. Usein loimilanka on eri värissä kuin kudelangat, jolloin kankaaseen muodostuu eläväinen pinta. Tästä esimerkkinä on hyvin yleinen valko-sininen oxford-kangas. Materiaali syntyi 1800-luvun Englannissa ja sai nimensä maineikkaan yliopiston mukaan. Alun perin kangasta käytettiin valtaosin poolopelaajien urheilupaitoihin, kunnes 1930-luvulta alkaen pikeepaidat yleistyivät tässä käytössä. Oxford siirtyi urheilukäytöstä vapaa-ajan paitoihin. Alkuperäinen oxford-kangas on paksua, kudottu vähintään 50 langasta per tuuma, mattapintaista ja painoltaan 130 grammasta ylöspäin. Uudempi, erilaisen pinnan muodostava ja kevyempi versio on pinpoint oxford. Nämä kaksi kudontaa ovat painonsa ja käyttökohteensa vuoksi parhaiten sopivia vapaa-ajan paitoihin, erityisesti nappikauluspaitoihin. Nämä ovat Amerikassa muodostuneet klassikoksi, joista jokaisella valmistajalla on oma versionsa. Paksuutensa ansiosta oxford on erittäin kestävä materiaali, joka laskeutuu hyvin siististi eikä ryppyynny helposti. Uusin oxford-kankaan muunnos on Royal oxford, joka kevyempänä ja useammasta langasta kudottuna sopii erinomaisesti myös pukupaitoihin.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

 


2 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Kiitos lisäyksestä, päivitin tekstin.

  2. X Y Z says:

    Oxford: Loimilanka ja kudelanka.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.