RSS Feed

New Yorkin räätäleistä

2

January 28, 2013 by Ville Raivio

Räätälöity matka New Yorkiin

Momondon lupaus räätälöidä verkon lentotarjoustarjonnasta parhaat
kokonaisuudet voisi tänä keväänä kuljettaa New Yorkiin tutustumaan kaupungin
räätälipalveluihin. Valikoimaa on loputtomasti, mutta pohdinnan lopuksi kolme
vinkkiä, joiden avulla päästä alkuun.

“Se istuu melkein kuin olisi juuri sinulle tehty!”, on usein käytetty todistus siitä,
että sovituskoppiin viety vaatekappale kannattaa hankkia mittojen mukaan.
Nykyään ollaankin entistä tarkempia siitä, että vaate valitaan omien mittojen
mukaan mahdollisimman sopivaksi ja omaa vartalotyyppiä arvostavaksi.

Valmisvaatteissa pyritään ottamaan huomioon asiakaskunnan keskimääräiset
mitat ja tarpeen tullen laajentamaan valikoimaa uusin mittaluokin.
Valmistuotteissa on kuitenkin aina kyse summittaisesta istuvuudesta – tietty
koko tarkoittaa tietynkokoisten ihmisten keskimääräisiä mittoja, joihin harva
todellinen ihminen lopulta osuu sentilleen.

Räätälinpalveluiden käyttäminen tuntuu monesta kaukaiselta ajatukselta
– ikään kuin mittatilauspukujen käyttäminen edellyttäisi jotain tiettyä
elintasoa ja –tapaa. Online-räätälit ovat pyrkineet madaltamaan tätä
kynnystä valmisvaatteiden ja mittatilaustöiden välillä palvelun verrattain
edullisilla hinnoilla sekä helppokäyttöisyydellä – lähetät palveluun mittasi ja
kangaspreferenssisi ja saat paluupostissa toivomasi vaatteen.

Online-palveluissa haasteena on kuitenkin se, että valmiin tuotteen sopivuus
riippuu pitkälti tilaajan omista mittaajantaidoista sekä harkinnasta. Räätälin
ammattitaitoon kuuluvaa silmää asiakkaan mittasuhteille sekä esimerkiksi eri
materiaalien käyttäytymisen ymmärrystä nettipalvelut eivät pysty tarjoamaan,
siksi vierailu ammattilaisen luona onkin edelleen se varmempi vaihtoehto.

Monien etelänmatkaajien tapana onkin vierailla räätälin luona, matkalaukussa
kotiin palaa varta vasten teetetty silkkipuku tai pari. Myös pukuja ja esimerkiksi
häämekkoja teetetään lomakohteissa edullisen hinnan ja palvelun ripeyden
takia. Lomailu myös antaa eräänlaisen oikeutuksen muuten ylellisenä ja
turhinakin pidettyjen palveluiden käytölle.

Jatkuvasti kasvavan ympäristötietoisuuden myötä luulisi kuitenkin
myös erilaisten palveluiden arvostuksen kasvavan suhteessa valmiisiin
massatuotteisiin. Mittojen mukaan ja laadukkaasta materiaalista valmistettu
vaate on monin verroin ekologisempi valinta kuin trendin mukainen massatuote.
Räätälillä asioiden voi myös varmistua siitä, että työn tekijä saa ajastaan ja
vaivastaan asianmukaisen korvauksen.

New Yorkiin suuntautuvien shoppailumatkojen fokuksessa on usein
nimenomaan muoti ja kaupungille ominaiset trendit. Dollarin ollessa
edullisimmillaan voi kaupungista tehdä todellisia löytöjä, luksusmerkin voi
pakata mukaansa huomattavasti huokeammalla kuin mitä kotipuolessa –
olettaen, että vastaavaa tuotetta ylipäänsä tarjotaan kaukana Pohjolassa.

New Yorkin räätälitarjonta on myös omaa luokkaansa ja tarjoaa mahdollisuuden
hakea juuri omanlaisia tulkintoja hetken trendeistä – valmisvaatteiden
selaamisen sijaan voit varmistua siitä, että investointi laadukkaampaan
pikkutakkiin kantaa pitkälle tulevaan menettämättä heti ajankohtaisuuttaan.

Madame Paulette, 1255 Second Ave. New York, NY 10065

Mikäli vanha puku on edelleen hyvässä kunnossa ja muutenkin rakas, voi
uuden teettämisen sijaan olla paikallaan turvautua räätälin apuun puvun
ajanmukaistamisessa. Madame Pauletten vahvuuksiin kuuluu vintage- ja
couture-vaatteiden uudistaminen ja muodistaminen. Talossa myös huolletaan
herkkiä ja hauraita materiaaleja hellyydellä ja taidolla – Madame onkin monen
häihinsä valmistautuvan ykköskohteita.

Juutalaiskaupunginosanakin aikoinaan tunnettu Lower East Side tarjoaa toki
muutakin koettavaa. Samalla kun olet Second Avenuen tietämillä, poikkea
johonkin seudun lukuisista kosher-ravintoloista, tai kuuluisaan Second Avenue
Deliin.

Saint Laurie (22 W. 32nd St., New York, NY 10001) keskittyy työssään pitämään
kustannukset kohtuullisina ilman, että työn laatu karsii. Tämä onnistuu etenkin
teettämällä työ paikallisesti, näin vältetään valmisvaatteiden hintaan sisältyvät
tullimaksut ja jälleenmyynnistä johtuvat kulut. Miesten paitoihin ja pukuihin
erikoistunut liike on hoitanut tonttiaan jo vuodesta 1913, mikä puhuu palvelun
tason puolesta. Peruspuvuston lisäksi talossa voi teettää myös päällystakkeja,
liivejä ja vöita oman maun mukaan.

Saint Laurie ei ole kaukana Broadwayn sykkeestä, joten piipahdus
konsultaatioon on helppo yhdistää muuhun lomailuun. Paikan suosio ja sijainti
kannattaa pitää mielessä reissua suunnitellessa, sähköpostilla tehty ajanvaraus
palkitaan jonojen ja ruuhkan välttämisenä.

La Rukico Tailors (152 E.48th St., New York, NY 10017)
Mr. Kellylle asiakas on kaiken keskiössä. Sinun mittasi, lompakkosi kantokyky
sekä oma tyylisi ovat kaiken suunnittelutyön lähtökohtana, joten työn lopputulos
on varmasti miellyttävä ja sopiva. Esimerkiksi mittatilauspaita rakennetaan
Mr. Kellyn ohjauksella käsinkudotusta kankaasta ilman, että hinta nousee
tähtiin. Näin joulun jälkeen erityisen houkuttelevalta kuulostaa Kelly Diet, joka
tarkoittaa salakavalan painonnousun häivyttämistä näkymättömiin taitavin
leikkauksin ja hyvin laskeutuvin kankain.

Samalla kadulla La Rukico Tailorsin kanssa on esimerkiksi Rockefeller Center,
joten Kelly Dietin saa hyvin ujutettua päiväohjelmaan ilman, että matkoihin
tuhraantuu aikaa.

Momondosta löydät parhaat lentotarjoukset New Yorkiin tänä keväänä.
Matkahakukone tarjoilee myös paikallisten kirjoittamat kaupunkioppaat niin New
Yorkiin kuin muihinkin kohteisiin.


2 comments »

  1. Ville Raivio says:

    Iltaa, iltaa.

    Tuossahan tuo lukee aiheotsikossa, kyseessä on vieraskynä.

  2. Vanha lukija says:

    Hyvä kirjoitus muuten, mutta haiskahtaa maksetulta yhteistyöltä Momondon kanssa :(

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>





Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Translate Keikari