Lätkäkaulus

0

January 3, 2016 by Ville Raivio

Lätkäkaulus (engl. tab collar) on omintakeinen kaulustyyppi, joka erottuu muista edukseen. Sen kärkien välille ommellaan pieni lätkä, jonka päät kiinnitetään nepparilla, lenkillä tai magneeteilla, ja se nostaa solmion solmun hitusen koholle. Kaulus syntyi Britanniassa 1920-luvun lopulla, mutta sen kehittäjä on painunut unholaan. Kaulus levisi suosioon, kun – kukapa muukaan kuin – Windsorin herttua mieltyi siihen. Nuoren prinssin harteilla lätkäkaulus matkusti ympäri maailmaa valtiovierailuilla, joiden myötä se päätyi koristamaan myös tuhansien muiden kaulaa. Olihan hän aikansa valokuvatuin mies.

Pukimo Raivion tuotteita

Latini, hevosennahkatakki, koko 50
Aspinal, olkalaukku, vasikannahkaa

Lätkäkaulus_Keikarissa

Yleensä lätkäkauluksessa on terävät, melko pitkät kärjet, mutta myös pyöreä kärki on ollut yleinen. Herttuan asuja seurattiin kaikissa medioissa ja vaateliikkeet kasvattivat valikoimaansa, kun tulevalla kuninkaalla oli jotakin uudenlaista yllä. Lätkällä koristetun kauluksen suosio jatkui aina 30-luvun puolelle, mutta kuihtui tämän jälkeen herätäkseen uuteen nousuun 1960-luvulla. Erityisesti Frank Sinatra esiintyi mielellään lätkä yllä.

Lätkäkauluksella on puolensa…ja puolensa. Hienoina puolina kangaspala nostaa solmion näyttävästi koholle ja pitää sen mainiosti paikoillaan, vaikka pää kuinka päivän aikana kääntyisi. Samalla se pitää kaulukset kiinni paidan miehustassa, mikä näyttää aina siistiltä. Silti se ei näytä hienolta ilman solmiota, lätkä vaatii pienemmän solmun ja kaulus on käynyt kovin harvinaiseksi näyksi. Kaiken erikoisen tavoin se herättää huomiota, joka ei aina ole tarpeen. Merkkejä lätkäpaidan paluusta on silti mediassa. Esimerkiksi James Bond on uusimmissa filmeissä valinnut sen ylleen, sillä tämä kaulus on aina ollut filmien puvustaja Tom Fordin mielitietty.

Samoin USA:ssa suuren suosion saanut Mad Men kuvasi 1960-luvun hulluja mainosalan vuosia, jolloin lätkä oli vakiovaate. Lisäksi kieltolain aikaisesta Amerikasta kertonut Boardwalk Empire marssitti töllöruutuihin useita rikollisia, jotka tekivät pahoja asioita tyylikkäissä paidoissa. Vaikka Donald Rumsfeldin poliittisista linjauksista oli mitä mieltä, miehen lätkäpaitojen tenhoa on vaikea kiistää. Vaikka kaulustyyppi on käynyt harvinaiseksi, se on säilynyt hengissä paremmin USA:n kamaralla kuin Euroopassa, jossa se kävi vain syntymässä.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *









Pukimo Raivio.

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.

Pukimo Raivio.
"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari

Pukimo Raivio.