Klassinen tyyli kasinolla

0

March 5, 2021 by Ville Raivio

Nuoret miehet vilkaisevat kasinoihin ensi kerran muuan James Bondin siivellä, koska sarjaan kuuluvat päälle 20 filmiä uusitaan monta kertaa vuodessa. Ajastaikaan nuorehkona, tyylikkäänä sekä kovin viriilinä pysynyt Bond uhkapelaa ympäri maapalloa. Hänen yllään on useimmiten teetetty smokki, jonka tekijä on vaihtunut elokuvasta toiseen. Sarjan ensimmäisten vuosikymmenten aikana tuotanto suosi räätäleitä, joiden nimi ei näkynyt logoissa tai diileissä. Kuitenkin 1980-luvulla Ian Flemingin itse harjoittama tuote-esittely löi läpi valkokankaalla, ja tuotantoyhtiö sopi diilejä Brionin kaltaisten tehtaiden kanssa. Valmistaja siis maksoi, jotta tuli tunnetuksi Bondin vaatettajana. Itse smokista löytää lisäinfoa Keikarin arkistosta. Daniel Craigin aikakaudella agentin vaatettaja on ollut Tom Ford. Roolihahmon kautta on syntynyt kuva kasinoista kovin hienostuneina ja vaativina paikkoina, ja tämä on omiaan ohjaamaan rennompia pelaajia kävelemästä sisään. Totuus ainakin Suomessa on ihan toinen, mutta maan ulkopuolella pelaavalle asiat muuttuvat.

Suomessa monopolia johtaa RAY, joka omistaa maan ainoan kasinon, Helsingin Grand Casinon. Seuraava on kuitenkin työn alla ja uusi casino aukenee joulukuussa 2021, ellei Corona hyöy voimalla ylitsemme. Nopea selaus Helsingin pelipaikan sivustolla ja puhelu yhteyshenkilölle kertovat, että sieltäkin etiketti toki löytyy, vaan ihan agentin tasolle ei Suomelassa ylletä. Grand Casinon siisteyttä ja toisten huomioimista. Sisätiloissa toivottuja eivät ole urheiluvaatteet tai likaiset taikka rikki menneet asut, joiden lisäksi pannassa ovat T-paidat. On sitten hieman arvoitus, onko pikeepaita luettavissa T-paidaksi, ja miten on laita hyvin läpinäkyvän kauluspaidan, ja näin edelleen. Farkut Helsingin casinolla hyväksytään. Vierailu on varmaankin poikkeus arjesta poikkeavassa ympäristössä, joten kehotan toki pukeutumaan paremmin ylitse kuin alitse. Optiona vierailulle on vedonlyönti netissä, jolloin tyyli on vähemmän olennaista – taito ja vaisto ratkaisee.

Alla listatut vinkit ovat peräisin Grand Casino Helsingin Gaming Managerilta sekä verkkolähteistä:

Asut kasinoilla vaihtelevat paljon maanosan ja yrityksen mukaan. Rennointa tyyli on kaiketi Las Vegasissa, jossa pelimerkkejä voi yleensä viskellä kellon ympäri farkuissa ja T-paidassa melkein missä tahansa tilassa. Kuitenkin hihaton paita, (terveys)sandaalit, risat farkut tai oikein lyhyet housut ovat todennäköisesti kielletyllä listalla. Muodollisimpia tyylin kanssa ovat keski-eurooppalaiset, sillä puku on yleinen vaade maanosan hienoissa paikoissa kaikkina kellonaikoina. The Clermont, The Bellagio ja The Ritz ovat esimerkkejä huvittelupaikoista, jotka ovat profiloineet itsensä kovin hienoiksi. Niidenlaisissa kasinoissa asu voi evätä sisäänpääsyn, vaikka naamataulu olisi mediasta tuttu. Parempi siis pyrkiä ovelle, jos ylipäätään pyrkii, tummassa puvussa tai smokissa. Kätevintä on ilman muuta vierailla paikan sivustolla ja tarkistaa, löytyykö erikseen maininta asukoodista. Myös sähköposti tai soitto paikan päälle ovat käteviä, jotta myöhemmin ei tarvitse kääntyä hotellilla häntä harmistuneiden koipien välissä.

Kulttuurierot ovat oma lukunsa: maan kulttuuri vaikuttaa kaiken muun ohella myös kasinoiden vaatimuksiin. Niin sanottujen isojen poikien pelipöydissä kestit alkavat useimmiten iltaisin – ja asuna on toden totta smokki tilpehöörien kera. Sisäisen Bondinsa voi päästää valloille high roller -pöytien ohella hyväntekeväisyystapahtumissa tai ensi-illoissa, joissa edustus on ilo. Mitä hyviin vinkkeihin tulee, parhaat hinta-laatudiilit löytyvät mielestäni Suitsupplyn valikoimista. Heidän leikkauksensa ovat kovin hoikkia, mutta useimpien tyyli on kovin klassinen, vaikka värit tai kankaat olisivat erikoisempia. Heillä on myös harvinaisempia malleja, kuten tupakkatakkeja sekä kuvioituja smokkitakkeja. Mikäli omaa ei löydy valmiina tai kehon muoto poikkeaa valmiskaavoista, suurimmat valinnanvarat saa teettämällä. Sillä saralla Herrainpukimo on erinomaisen hyödyllinen tuttavuus. Mitä asuun tulee, verkkomainen kangas ja liinakangasrakenne ovat varmimmat. Kun kankaan pinta on huokoinen, asu on viileämpi, ja liimaton sisärakenne päästää myös kuumuuden lävitseen. Iltatilaisuuksissa tuppaa tulemaan kuumat paikat, oli Bond paikalla tai ei.


0 comments »

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari