RSS Feed
  1. Sauso-käsineet

    0

    April 29, 2019 by Ville Raivio

    Sauso on useimman suomalaisen tuntema käsineiden valmistaja, joka perustettiin vuonna 1929. Tuolloin Svante Sauso ryhtyi valmistamaan käsineitä Järvenpäässä niillä opeilla, jotka hän kävi Saksasta ammentamassa. Vuonna 1958 Sauso osti nahkatehtaan Heinolasta ja siirsi tuotannon samoihin tiloihin. Tänä päivänä yritys on Sauson suvun hoidossa kolmannessa polvessa. Vuonna 1989 Sauson tuotanto siirrettiin Pécsiin, Unkariin, jossa on säilynyt useita käsineisiin erikoistuneita tehtaita. Suomessa useimmat käsineentekijät olivat tuolloin eläkeikäisiä, koulutusta ei ollut saatavilla, ja uusia käsityön jatkajia oli vaikea löytää. Suunnittelu, myynti, markkinointi, omistus ja johto toimivat yhä Suomessa.

    Oikealla 10 vuotta vanhat hirvennahkakäsineet, vasemmalla uusi pari

    Käsineiden valmistuksessa käytetään pöytäleikkausta, joka on samantapainen keino kuin reunoskenkien päällisnahkan leikkaaminen: vuota tarkistetaan, naarmut ja nirhaumat sivuutetaan, väljyys lasketaan mukaan, kehikko levitetään vuodan päälle, ja palat leikataan valmiissa muodossa. Sen jälkeen kappaleet ommellaan yhteen vuorin kera. Jokaiseen käsinemalliin ja jokaiselle koolle laaditaan kaavat. Ne siirretään tietokoneelta pahvikaavoiksi ja yhdelle käsineelle tulee näin kymmeniä pahvikaavoja, joiden mukaan nahat leikataan.

    Käsineissään Sauso käyttää lihateollisuuden sivutuotteiksi jääviä vuotia. Karvalampaista (engl. hairsheep) saatava nappanahka on yleisin materiaali, jonka lisäksi käytössä on peuraa, suomalaista hirveä, lammasta, suomalaista poroa sekä pehmeimpänä pekari-villisian nahka, jossa on CITES-suojelu. Tarhattuja eläimiä ei käytetä. Nahkat parkitaan Euroopassa ja niiden valmistuksessa käytetään vain REACH-sertifikaatin saaneita kemikaaleja.

    Vuorimateriaaleista yleisin on lampaanvilla, jonka lisäksi Sauso käyttää ohutta silkkiä, lampaan kelsiturkkia, kashmirvillaa ja näiden sekoituksia. Pahvimerkit, valmistajan lätkät ja muut työtarpeet hankitaan tehtaan lähiseudulta Unkarissa. Sausolla on huoltopalvelu, jonka kautta yrityksen valmistamiin käsineisiin voi saada korjausompelua tai vuorin vaihdon. Naisten mallisto on värikkäämpi kuin miesten. Myös lapsosille on pienen pieniä malleja, motoristeille ajokäsineitä, älykännyihin addiktoituneille kosketusnäyttömalleja. Jos omaa paria ei löydä valmiina, sen voi teettää omilla mitoilla.

    Sauson uusimpia siirtoja oli oman myymälän perustaminen Eerikinkadulle, Helsinkiin, Hotelli Tornin taakse vuonna 2017. Sen lisäksi valikoimaan on tullut pitkäsormisille miehille ja naisille oma leikkaus, joissa on lisäpituutta sormenpäissä. Lyhytsormisille naisille on omansa. Viimeisin mullistus on oma verkkokauppa, joka palvelee koko Suomea ja muuta maailmaa.

    www.sauso.com


  2. Peccary-käsineet

    0

    December 1, 2013 by Ville Raivio

    Pekari (eng. peccary) on villisian kaltainen nisäkäs, joka elelee Etelä- ja Väli-Amerikassa. Olento on kiinnostava erikoisen nahkansa ansiosta, jota käytetään enimmäkseen jalkineiden ja käsineiden valmistuksessa. Pekarin nahka erottuu muista verrokeista pienissä rykelmissä kasvavien karvatuppiensa vuoksi. Nisäkäs elää villinä sademetsissä, joissa nahka kerää naarmuja sekä muita merkkejä elämästä, ja paikalliset asukkaat saavat niistä ravintoa sekä vuotia. Valtaosa pekarinnahkasta parkitaan kromilla, jonka ansiosta materiaalin voi pestä. Valmiit vuodat luokitellaan virheettömyyden mukaan: vähemmän naarmuja tai kuhmuja keränneet kappaleet ovat arvokkaampia. Laillisten nahkojen kauppaa ohjaavat CITES-säädökset, jotka asettavat kiintiön vuosittaiselle pekarin pyynnille. Kysyntä on suurta, mutta tarjonta rajattu – tämän vuoksi pekari-käsineet ovat kalliita kaikkialla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

    Vaikka pekarin pinta on rakeista, erittäin pehmeää ja sametin kaltaista, nahka on myös hyvin kestävää ja patinoituu kauniisti. Pekari on vähähuokoista, joten se pitää kädet lämpimämpinä kuin lehmännappaiset verrokit. Villavuorin avulla eristys tehostuu kummasti. Tätä nahkaa on hankala ommella ja käsittely vaatii taitoa, jotta arvokasta materiaalia ei kuluisi hukkaan. Atlantin takana nahkaa on käsitelty vuosisatoja, Eurooppaan pekari-käsineet ilmestyivät 1800-luvun lopulla. Tänä päivänä niitä valmistetaan Euroopassa enimmäkseen Italiassa, Unkarissa ja Englannissa. Suomen onneksi meillä on yhä alansa osaava Sauson perhe, joka valmistaa pekari-käsineitä suuressa mittakaavassa Unkarin puolella ja Liisa Sauso omassa vertaassaan Hämeenlinnassa. Jokainen talvi on hitusen mukavampi, kun ranteessa on pekaria.


  3. Hestra-käsineiden anatomia

    1

    March 12, 2020 by Ville Raivio

    Hestra on ruotsalainen valmistaja, joka on erikoistunut käsineisiin. Sen perusti vuonna 1936 Martin Magnusson ja hän nimesi yhtiön kotikuntansa, Hestran, mukaan. Tänä päivänä yritystä luotsailee perheen kolmas sukupolvi. Alun perin Hestra valmisti työkäsineitä metsureille ja ne tehtiin paksusta nahkasta sekä voimistettiin niiteillä, mutta valikoima laajentui laskettelun pariin, kun Hestraan avautui laskettelukeskus 30-luvulla. Liikkeen yhteistyö Ruotsin laskettelumaajoukkueen kanssa onkin jatkunut 1970-luvulta asti.

    Vaikka yhtiö tunnetaan erityisesti laskettelukäsineistä, jotka ovat pääosa bisneksestä, sillä on mallistot myös vapaa-aikaan sekä edustamiseen. Hestra valmistaa yli 2 miljoonaa paria omissa tehtaissaan vuosittain. Tänä päivänä yhtiö suunnittelee käsineensä Ruotsissa ja valmistaa ne Unkarissa, jossa on säilynyt eurooppalaisittain erityinen keskittymä käsineiden valmistusta. Tämän tekstin esimerkkipari on Hestran edustavasta Table Cut -mallistosta ja saapuu Keikarin lainaan Care of Carlin valikoimasta.

    Käsineet ovat pekaarin nahkaa, joka on käsineiden arvostetuin materiaali pehmeyden ja kestävyytensä ansiosta. Harmillisesti tämän nahkan hinta on noussut koko 2000-luvun ajan ja samalla siitä valmistettujen käsineiden. Hestran käyttämä vuota on kuitenkin suurenmoisen pehmeää ja sileää, vaikka karvatuppien rei’ittämä pinta saa sen näyttämään karhealta. Tämä malli on vuoriton ja nahkan lihapuoli tuntuu suurenmoisen pehmeältä myös. Table Cut -mallisto on valmistajan laadukkain eli siinä on unkarilaista käsityötä kahden tunnin verran.

    Niin kuin muissa Unkarissa valmistetuissa pekaarikäsineissä, myös näissä päällinen on kauttaaltaan käsin ommeltu. Ompeleet ovat tiuhat ja siistit joka suunnassa. Malli on äärimmilleen pelkistetty, jolloin päähuomio on nahkan kauniissa tekstuurissa sekä istuvuudessa. Tuo istuvuus on erinomainen, ainakin omiin pitkiin sormiin ja kirjoittelijan siroihin käsiin. Hyvin harvalla valmistajalla on aidosti pitkät sormet käsineissä, mutta Hestra kuuluu tähän arvokkaaseen joukkoon. Käsine taipuu mallikkaasti sormen tyveen asti.

    Kauttaaltaan Hestran pekaarikäsine muistuttaa silti erittäin paljon muita vastaavia, jotka valmistetaan Unkarissa. Esimerkiksi Suomen oma Sakari Sauso teettää maassa omat käsineensä, joten kysymykseksi nousee, miksi tulisi valita juuri Hestra muiden samanlaisten rivistä. Minä en keksi muuta syytä kuin leikkaus ja kokonaisuus. Jos Hestran käyttämä kaava istuu omaan käteen paremmin kuin muut, valinta on helpompi. Jos istuvuus on heikompi, mutta haluaa silti korkeaa laatua ja siistiä suojaa käsille, sekin luonnistuu. Bonuksena saapuu Hestran vahva ja pelkistetyn tyylikäs rasia, jonkalaisia toivoisin yhä useamman käyttöön. On hassua, miten paljon pakkaus vaikuttaa kokonaisuuteen.

    CoC:n valikoimassa huokeampia käsineitä löytyy Hestralta, kun materiaali on villisian sijaan peurannahkaa. Toinen vaihtoehto on vaikkapa tekninen ja erityisen lämmin untuvakäsine.


  4. Entiset luottohankkijat

    0

    January 3, 2019 by Ville Raivio

    Lukija BK kysyi minulta, mitä vaatevalmistajia aion välttää jatkossa. Tässä siis uuden jutun aihe, josta ehkä on pohdittavaa toisillekin. Heti alkuun on kuitenkin todettava, että syyni ovat erittäin subjektiivisia. Yhden miehen hyvä on toisen huono, yhdelle sopiva ei sovi toiselle, ja näin edelleen. Lisäksi voin kommentoida vain sellaisia hepeneitä, joita olen kokeillut jossakin vaiheessa useampia. Yhden vaatekappaleen perusteella ei ole mielekästä antaa tuomiota koko yritykselle. Seuraavassa siis joitakin valmistajia, jotka nousevat mieleen tällä hetkellä.

    Luottohankkijat 2018 -listalta puolestaan näkee, mitä kokeilemiani valmistajia arvostan suuren suuresti.

    * * *

    Rozsnyai tarjoaa mainion hinta-laatusuhteen, mutta heidän lestiensä muotoilu on kovin heikkoa.

    Buday tarjoaa myös kunnon hinta-laatusuhteen, mutta unkarilaisissa pareissa muotoilun voittaa Vass.

    Vassin jalkineita en todennäköisesti suosi jatkossa, sillä pajan lestit ovat kaikki verraten korkeita jalkapöydän yllä ja kookkaita kantakupista. Olen kokeillut useimpia niistä, eivätkä ne sovi jalkaani. Samoin en pidä tavasta, jolla pajan käyttämät päällisnahkat ikääntyvät. Ne ovat kelpo aniliinivärjättyä vasikkaa, mutta Vass ei käytä vuotien laadukkaimpia kohtia vaan leikkaa parinsa myös sellaisista kohdista, joita tietyt valmistajat eivät käytä. Näihin melko paksuihin päällisiin syntyy ajan kanssa ryppyjä, jotka ovat syvempiä kuin toivoisin. Syy on hintatason saavuttamisessa – Vass on ongelmistaan huolimatta hintatasonsa kruununjalokivi.

    Alden valmistaa oikein kestäviä pareja, mutta niiden viimeistely on paikoin sotkuista, ja lestien muotoilu muistuttaa enemmän sämpylää kuin kurvikasta daamia. Kaaret erottavat lestit toisistaan.

    Church’s valmistaa hyvin brittiläisiä popoja, mutta lestit ovat pulleroita ja Pradan vallattua firman hinnat ovat nousseet, ja uusien mallien joukkoon on ilmestynyt karmivia muotikäkättimiä.

    Tricker’sin parit kestävät vaikka mitä, mutta lestit ovat kuivia englantilaisia sämpylöitä.

    Allen-Edmonds oli aikanaan yksi suurimpia pettymyksiä: nahkat rypistyivät kaarelle, eikä tukematon pohjarakenne ole mukava käytössä. Myös lestit ja viimeistely ontuvat kuin entinen tanssija.

    Meermin on aluksi lupaava, mutta käytössä mukavuus ei ole koskaan läsnä, ja nahkojen pinnoitteet tekevät niistä ikävän näköisiä.

    Luxirea en käytä jatkossa, sillä pajan laadunvalvonta epäonnistui kerta tilauksen jälkeen. Kun he onnistuvat saamaan kaikki yksityiskohdat ja mitat kohdalleen, palvelu on erinomainen. Tämä kuitenkin onnistuu harvoin.

    Charles Tyrwhitt on erittäin hyvä valmistaja opiskelijalle tai vaatimattomalle pukeutujalle, mutta pidemmän päälle firman materiaalit eivät ikäänny hyvin, ja leikkaukset ovat joko liian kireitä taikka väljiä minulle.

    Stenströmsiä en käytä jatkossa, sillä muilta saa korkeampaa laatua halvemmalla.

    Etonin paitojen kohdalla on samoin.

    Charvet valmistaa oikein siistejä kauluspaitoja, mutta valmismallien hinnoittelu on hirvittävä, eikä niissä ole mitään erityistä.

    Brionin kauluspaidoissa ei ole mitään erityistä, joka selittäisi niiden hinnan. Tehtaan takit ja housut ja puvut ovat kuitenkin lajissaan taidetta.

    Borrellin kauluspaidat ovat hienoja, mutta turhan usein niiden ompeleet heittelevät ja ovat epäsiistejä. Tehtaan hintatasolla tämän ei pitäisi toteutua.

    Cordingsin kauluspaidat ovat tyylipuhdasta brittiläistä maaseututyyliä, mutta niiden mitoitus on valtaisa ja kankaat nukkaantuvat pesussa.

    Truzzin kauluspaidat ovat todella siististi valmistettuja, mutta niiden kaulusten muotoilu on heikkoa ja kaulusten koko pieni.

    Paularunin käsineet ovat siististi ommeltuja, mutta mittojen mukaan tehdyissä malleissa koko heittelee joka parissa.


  5. Lounaspuku

    10

    April 18, 2015 by Ville Raivio

    Lounaspuvun lyhyt historia

    Lounaspuku (engl. stroller, black lounge) on puolivirallinen miesten päiväasu. Se koostuu yksi- tai kaksirivisestä takista harmaana tai mustana, harmaista juovikkaista sakettihousuista, harmaasta tai hopeisesta solmiosta ja liivistä, jonka väri on harmaa, musta tai beige. Kokonaisuus on liki sama kuin saketilla, jonka mukaan se on syntynyt 1900-luvun alussa. Pitkän hännystakin sijaan lounaspuvun takki on lyhyempi, kaulassa on aina solmio ja paidassa on tavalliset kaulukset. Lounaspuku oli aikoinaan juuri sopiva asu miehelle, joka halusi pukeutua astetta hienommin mutta ei virallisesti sakettiin tai frakkiin.

    Etiketti_lounaspuku

    Lounaspukua käytettiin esimerkiksi laki- ja pankkialalla ennen kuin puku löi itsensä läpi miesten edustavana työasuna ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Suurin suosio lounaspuvulla oli 1920- ja 30-luvuilla, jolloin saketti oli jo katoamassa arkikäytöstä, mutta jolloin pelkkä puku koettiin turhan epämuodolliseksi. Suomessakin lounaspuku on ollut yleisessä käytössä muun Euroopan kanssa. Seuraava lainaus on peräisin Erkki Kivijärven nimimerkillä Bagheera kirjoittamasta teoksesta Luomakunnan herra (1927, Helsinki, Otava): “Lunch-coat: liivi samaa kuin takki (olen nähnyt harmaata paljon), juovikkaat housut, huopahattu, valkoinen paita, kaksinkertainen kaulus, kravatti neulalla.”

    Etiketti_lounaspuku2

    Tänä päivänä lounaspuku on miltei kadonnut kaikkialla länsimaissa, mutta sukupuuton syy on epäselvä. Yleensä kaikkein juhlavin asu katoaa, kun miehet joukolla haluavat jotakin rennompaa ja mukavampaa ylleen. Silti frakki, smokki ja saketti ovat yhä käytössä, mutta vähemmän virallinen lounaspuku ei. Brittein saarilla lounaspuku oli satunnainen näky virallisissa pörsseissä yhä 1960-luvulla, ja jotkin päiväsaikaan kokoontuvat vapaamuurarien loosit suosivat lounaspukua yhä tänä päivänä. Kenties viimeinen laajalti nähty lounaspukutilaisuus oli Ronald Reaganin virkaanastujaiset vuonna 1981. Reagan ei halunnut tilaisuudesta jäykkää, mutta ei myöskään kokenut tumman puvun sopivan harvinaiseen seremoniaan, joten lounaspuku oli luonnollinen valinta.

    Musta takki, liivi, valkoinen kauluspaita, solmio, mustat kengät ja taskuliina ovat vielä käytössä, eikä kokonaisuudesta puutu kuin sakettihousut. Asu on myös puolivirallinen eli vähemmän jäykkä kuin saketti tai frakki, joten se toimisi hyvin seremoniallisissa ammateissa tai juhlissa ennen kello kuutta. Etikettikirjojen mukaan lounaspuku oli aikoinaan sopiva valinta edustavien ammattien arkiasuksi tai häiden, hautajaisten, kastajaisten, tanssiaisten ja muiden hienojen päivätilaisuuksien viettoon. Myös häävieraat valitsivat usein lounaspuvun, kun sulhon yllä oli hienompi saketti.

    Etiketti_lounaspuku3

    Puolivirallisessa häätilaisuudessa sulho pukeutuu tummanharmaaseen takkiin, vaaleanharmaaseen tai beigeen liiviin. Hautajaisissa surija valitsee täysmustan takin ja liivin. Euroopassa ja Kansainyhteisön maissa lounaspuku valittiin virallisissa päivätapahtumissa, joiden kuluessa asu vaihtuu kello 18 jälkeen smokkiin. Stroller-nimike on käytössä Amerikassa, Englannin puolella yleisempi nimi on black lounge. Toinen poikkeus ovat Englannin perinteisessä lainkäyössä barrister-toimessa olevat, jotka pukeutuvat satunnaisesti lounaspukuun. Saksassa asun nimike on Stresemann, kansleri Gustav Stresemannin mukaan, Japanissa puolestaan Director’s suit, termin Inside director mukaisesti. Tänä päivänä lounaspuvun käyttö on liki kadonnut.

    Etiketti_lounaspuku7

    Lounaspuvun anatomia

    Lounaspuvuntakki on yksi- tai kaksirivinen ja väriltään musta tai tummanharmaa. Takissa on yleensä pysty- tai lovikäänteet. Se näyttää tavalliselta puvuntakilta, mutta takin taskut ovat aina juhlavinta kahden kantin mallia eli niissä ei ole läppää. Takkia käytetään vain osana lounaspukua. Pelkistetyimmässä mallissa ei ole takahalkiota. Takin käänteissä ja napeissa ei ole silkkipäällystä, napit valmistetaan naudansarvesta.

    Lounaspuvun housut seuraavat sakettihousujen hienouksia ja sakettinsa housuja voi käyttää vapaasti. Housujen kuvio on juovikas, paksuraitainen, ruudukko tai pieni kukonaskel. Lounaspuku on puolivirallinen, joten housuissa voi olla erottuvampi kuvio kuin muodollisissa ilta-asuissa.

    Etiketti_lounaspuku_Tampereen_Pukutehdas

    Lounaspuvun paita on yleensä valkoinen pukupaita, jonka kaulus on mahdollisimman jäykkä ja siten edustava. Kalvosimet ovat ranskalaiset, ja ne suljetaan kalvosinnapeilla. Kaulus on samanlainen käännettävä malli kuin pukupaidoissa. Myös vaalea paita, kuten sininen tai kermanvärinen, on mahdollinen. Kaulus ja kalvosimet ovat tällöin valkoiset.

    Lounaspuvun liivi on mieluiten kaksirivinen, sillä se on juhlavampi. Liivi on samaa kangasta kuin takki ja väriltään harmaa, musta tai beige. Se valmistetaan villasta ja leikataan käänteillä, joiden muoto on vapaa.
    Solmio on harmaa tai hopeinen, mutta hienovarainen kuvio on ollut yleinen. Esimerkiksi macclesfield- ja spitalfields-kuviot ovat juuri sopivia juhlaviin hetkiin. Lounaspuvun taskuliina on valkoinen ja hillitysti taiteltu, mieluiten pellavaa tai puuvillaa.

    Etiketti_lounaspuku5

    Jalkineet ovat mustat, pelkistetyt ja vasikannahkaa. Syksyllä ja talvella musta balmoral-varrekas on luontainen valinta. Sukat ovat harmaat, pelkistetyt ja miljoonahousujen kuvioon sopivat. Puoleen sääreen ulottuva pituus takaa karvasäärten pysyvän peitossa. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä tuo asuun vaihtelua.
    Päällystakki on pelkistetty ja harmaa taikka musta. Juhlavimmat mallit ovat paras asun täydentäjä. Lounaspuvun luontaisin päähine on homburg tai fedora harmaana taikka mustana. Lounaspuvun käsineet ovat harmaat tai mustat ja nahkaa.

    Etiketti_lounaspuku6

    Summa summarum

    Kokonaisuutena lounaspuku on siis smokin päiväajan vastine. Lounaspuku on myös oikein sopiva hääasu, mutta nykyisin tietoisuus siitä on liki kadonnut. Tämä on suuri sääli, koska tämä asu on etiketin puolesta yhä sopiva käyttöön esimerkiksi mitalia vastaanottaessa, häissä sekä valtiollisissa ja suurlähetystöllisissä tilaisuuksissa. Mielestäni lounaspuku voisi palata arkikäyttöön niissä ammateissa, joissa muodollisuus ja vakavuus yhdistyvät. Musta puvuntakki ja -liivit, valkoinen kauluspaita, solmio, mustat kengät ja taskuliina ovat jo käytössä, eikä pukeutujan tarvitsisi kuin vaihtaa mustat housunsa raidallisiin sakettihousuihin. Lounaspuku olisi erittäin passeli asu ministerille, korkeimman oikeuden tuomarille, pääministerille sekä presidentille – näin muutama ensin mieleen tuleva mainiten. Valitettavasti tyylin suhteen valta, voima ja kunnia ei ole minun käsissäni.

    Etiketti_lounaspuku4

    Kuvissa on Styleforumin jäsen Butlerin 2000-luvun versio perinteisestä lounaspuvusta, L. Fellowsin kuvituksia 30-luvulta, yksi vanha valokuva, Kotilieden artikkeli vuodelta 1938 sekä Tampereen Pukutehtaan katalogin sivu vuodelta 1935. Artikkelissa avusti Flanööri, josta suuri kiitos hänelle.



Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari