RSS Feed
  1. Sauso-käsineet

    0

    April 29, 2019 by Ville Raivio

    Sauso on useimman suomalaisen tuntema käsineiden valmistaja, joka perustettiin vuonna 1929. Tuolloin Svante Sauso ryhtyi valmistamaan käsineitä Järvenpäässä niillä opeilla, jotka hän kävi Saksasta ammentamassa. Vuonna 1958 Sauso osti nahkatehtaan Heinolasta ja siirsi tuotannon samoihin tiloihin. Tänä päivänä yritys on Sauson suvun hoidossa kolmannessa polvessa. Vuonna 1989 Sauson tuotanto siirrettiin Pécsiin, Unkariin, jossa on säilynyt useita käsineisiin erikoistuneita tehtaita. Suomessa useimmat käsineentekijät olivat tuolloin eläkeikäisiä, koulutusta ei ollut saatavilla, ja uusia käsityön jatkajia oli vaikea löytää. Suunnittelu, myynti, markkinointi, omistus ja johto toimivat yhä Suomessa.

    Oikealla 10 vuotta vanhat hirvennahkakäsineet, vasemmalla uusi pari

    Käsineiden valmistuksessa käytetään pöytäleikkausta, joka on samantapainen keino kuin reunoskenkien päällisnahkan leikkaaminen: vuota tarkistetaan, naarmut ja nirhaumat sivuutetaan, väljyys lasketaan mukaan, kehikko levitetään vuodan päälle, ja palat leikataan valmiissa muodossa. Sen jälkeen kappaleet ommellaan yhteen vuorin kera. Jokaiseen käsinemalliin ja jokaiselle koolle laaditaan kaavat. Ne siirretään tietokoneelta pahvikaavoiksi ja yhdelle käsineelle tulee näin kymmeniä pahvikaavoja, joiden mukaan nahat leikataan.

    Käsineissään Sauso käyttää lihateollisuuden sivutuotteiksi jääviä vuotia. Karvalampaista (engl. hairsheep) saatava nappanahka on yleisin materiaali, jonka lisäksi käytössä on peuraa, suomalaista hirveä, lammasta, suomalaista poroa sekä pehmeimpänä pekari-villisian nahka, jossa on CITES-suojelu. Tarhattuja eläimiä ei käytetä. Nahkat parkitaan Euroopassa ja niiden valmistuksessa käytetään vain REACH-sertifikaatin saaneita kemikaaleja.

    Vuorimateriaaleista yleisin on lampaanvilla, jonka lisäksi Sauso käyttää ohutta silkkiä, lampaan kelsiturkkia, kashmirvillaa ja näiden sekoituksia. Pahvimerkit, valmistajan lätkät ja muut työtarpeet hankitaan tehtaan lähiseudulta Unkarissa. Sausolla on huoltopalvelu, jonka kautta yrityksen valmistamiin käsineisiin voi saada korjausompelua tai vuorin vaihdon. Naisten mallisto on värikkäämpi kuin miesten. Myös lapsosille on pienen pieniä malleja, motoristeille ajokäsineitä, älykännyihin addiktoituneille kosketusnäyttömalleja. Jos omaa paria ei löydä valmiina, sen voi teettää omilla mitoilla.

    Sauson uusimpia siirtoja oli oman myymälän perustaminen Eerikinkadulle, Helsinkiin, Hotelli Tornin taakse vuonna 2017. Sen lisäksi valikoimaan on tullut pitkäsormisille miehille ja naisille oma leikkaus, joissa on lisäpituutta sormenpäissä. Lyhytsormisille naisille on omansa. Viimeisin mullistus on oma verkkokauppa, joka palvelee koko Suomea ja muuta maailmaa.

    www.sauso.com


  2. Peccary-käsineet

    0

    December 1, 2013 by Ville Raivio

    Pekari (eng. peccary) on villisian kaltainen nisäkäs, joka elelee Etelä- ja Väli-Amerikassa. Olento on kiinnostava erikoisen nahkansa ansiosta, jota käytetään enimmäkseen jalkineiden ja käsineiden valmistuksessa. Pekarin nahka erottuu muista verrokeista pienissä rykelmissä kasvavien karvatuppiensa vuoksi. Nisäkäs elää villinä sademetsissä, joissa nahka kerää naarmuja sekä muita merkkejä elämästä, ja paikalliset asukkaat saavat niistä ravintoa sekä vuotia. Valtaosa pekarinnahkasta parkitaan kromilla, jonka ansiosta materiaalin voi pestä. Valmiit vuodat luokitellaan virheettömyyden mukaan: vähemmän naarmuja tai kuhmuja keränneet kappaleet ovat arvokkaampia. Laillisten nahkojen kauppaa ohjaavat CITES-säädökset, jotka asettavat kiintiön vuosittaiselle pekarin pyynnille. Kysyntä on suurta, mutta tarjonta rajattu – tämän vuoksi pekari-käsineet ovat kalliita kaikkialla Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

    Vaikka pekarin pinta on rakeista, erittäin pehmeää ja sametin kaltaista, nahka on myös hyvin kestävää ja patinoituu kauniisti. Pekari on vähähuokoista, joten se pitää kädet lämpimämpinä kuin lehmännappaiset verrokit. Villavuorin avulla eristys tehostuu kummasti. Tätä nahkaa on hankala ommella ja käsittely vaatii taitoa, jotta arvokasta materiaalia ei kuluisi hukkaan. Atlantin takana nahkaa on käsitelty vuosisatoja, Eurooppaan pekari-käsineet ilmestyivät 1800-luvun lopulla. Tänä päivänä niitä valmistetaan Euroopassa enimmäkseen Italiassa, Unkarissa ja Englannissa. Suomen onneksi meillä on yhä alansa osaava Sauson perhe, joka valmistaa pekari-käsineitä suuressa mittakaavassa Unkarin puolella ja Liisa Sauso omassa vertaassaan Hämeenlinnassa. Jokainen talvi on hitusen mukavampi, kun ranteessa on pekaria.


  3. Entiset luottohankkijat

    0

    January 3, 2019 by Ville Raivio

    Lukija BK kysyi minulta, mitä vaatevalmistajia aion välttää jatkossa. Tässä siis uuden jutun aihe, josta ehkä on pohdittavaa toisillekin. Heti alkuun on kuitenkin todettava, että syyni ovat erittäin subjektiivisia. Yhden miehen hyvä on toisen huono, yhdelle sopiva ei sovi toiselle, ja näin edelleen. Lisäksi voin kommentoida vain sellaisia hepeneitä, joita olen kokeillut jossakin vaiheessa useampia. Yhden vaatekappaleen perusteella ei ole mielekästä antaa tuomiota koko yritykselle. Seuraavassa siis joitakin valmistajia, jotka nousevat mieleen tällä hetkellä.

    Luottohankkijat 2018 -listalta puolestaan näkee, mitä kokeilemiani valmistajia arvostan suuren suuresti.

    * * *

    Rozsnyai tarjoaa mainion hinta-laatusuhteen, mutta heidän lestiensä muotoilu on kovin heikkoa.

    Buday tarjoaa myös kunnon hinta-laatusuhteen, mutta unkarilaisissa pareissa muotoilun voittaa Vass.

    Vassin jalkineita en todennäköisesti suosi jatkossa, sillä pajan lestit ovat kaikki verraten korkeita jalkapöydän yllä ja kookkaita kantakupista. Olen kokeillut useimpia niistä, eivätkä ne sovi jalkaani. Samoin en pidä tavasta, jolla pajan käyttämät päällisnahkat ikääntyvät. Ne ovat kelpo aniliinivärjättyä vasikkaa, mutta Vass ei käytä vuotien laadukkaimpia kohtia vaan leikkaa parinsa myös sellaisista kohdista, joita tietyt valmistajat eivät käytä. Näihin melko paksuihin päällisiin syntyy ajan kanssa ryppyjä, jotka ovat syvempiä kuin toivoisin. Syy on hintatason saavuttamisessa – Vass on ongelmistaan huolimatta hintatasonsa kruununjalokivi.

    Alden valmistaa oikein kestäviä pareja, mutta niiden viimeistely on paikoin sotkuista, ja lestien muotoilu muistuttaa enemmän sämpylää kuin kurvikasta daamia. Kaaret erottavat lestit toisistaan.

    Church’s valmistaa hyvin brittiläisiä popoja, mutta lestit ovat pulleroita ja Pradan vallattua firman hinnat ovat nousseet, ja uusien mallien joukkoon on ilmestynyt karmivia muotikäkättimiä.

    Tricker’sin parit kestävät vaikka mitä, mutta lestit ovat kuivia englantilaisia sämpylöitä.

    Allen-Edmonds oli aikanaan yksi suurimpia pettymyksiä: nahkat rypistyivät kaarelle, eikä tukematon pohjarakenne ole mukava käytössä. Myös lestit ja viimeistely ontuvat kuin entinen tanssija.

    Meermin on aluksi lupaava, mutta käytössä mukavuus ei ole koskaan läsnä, ja nahkojen pinnoitteet tekevät niistä ikävän näköisiä.

    Luxirea en käytä jatkossa, sillä pajan laadunvalvonta epäonnistui kerta tilauksen jälkeen. Kun he onnistuvat saamaan kaikki yksityiskohdat ja mitat kohdalleen, palvelu on erinomainen. Tämä kuitenkin onnistuu harvoin.

    Charles Tyrwhitt on erittäin hyvä valmistaja opiskelijalle tai vaatimattomalle pukeutujalle, mutta pidemmän päälle firman materiaalit eivät ikäänny hyvin, ja leikkaukset ovat joko liian kireitä taikka väljiä minulle.

    Stenströmsiä en käytä jatkossa, sillä muilta saa korkeampaa laatua halvemmalla.

    Etonin paitojen kohdalla on samoin.

    Charvet valmistaa oikein siistejä kauluspaitoja, mutta valmismallien hinnoittelu on hirvittävä, eikä niissä ole mitään erityistä.

    Brionin kauluspaidoissa ei ole mitään erityistä, joka selittäisi niiden hinnan. Tehtaan takit ja housut ja puvut ovat kuitenkin lajissaan taidetta.

    Borrellin kauluspaidat ovat hienoja, mutta turhan usein niiden ompeleet heittelevät ja ovat epäsiistejä. Tehtaan hintatasolla tämän ei pitäisi toteutua.

    Cordingsin kauluspaidat ovat tyylipuhdasta brittiläistä maaseututyyliä, mutta niiden mitoitus on valtaisa ja kankaat nukkaantuvat pesussa.

    Truzzin kauluspaidat ovat todella siististi valmistettuja, mutta niiden kaulusten muotoilu on heikkoa ja kaulusten koko pieni.

    Paularunin käsineet ovat siististi ommeltuja, mutta mittojen mukaan tehdyissä malleissa koko heittelee joka parissa.


  4. Lounaspuku

    10

    April 18, 2015 by Ville Raivio

    Lounaspuvun lyhyt historia

    Lounaspuku (engl. stroller, black lounge) on puolivirallinen miesten päiväasu. Se koostuu yksi- tai kaksirivisestä takista harmaana tai mustana, harmaista juovikkaista sakettihousuista, harmaasta tai hopeisesta solmiosta ja liivistä, jonka väri on harmaa, musta tai beige. Kokonaisuus on liki sama kuin saketilla, jonka mukaan se on syntynyt 1900-luvun alussa. Pitkän hännystakin sijaan lounaspuvun takki on lyhyempi, kaulassa on aina solmio ja paidassa on tavalliset kaulukset. Lounaspuku oli aikoinaan juuri sopiva asu miehelle, joka halusi pukeutua astetta hienommin mutta ei virallisesti sakettiin tai frakkiin.

    Etiketti_lounaspuku

    Lounaspukua käytettiin esimerkiksi laki- ja pankkialalla ennen kuin puku löi itsensä läpi miesten edustavana työasuna ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Suurin suosio lounaspuvulla oli 1920- ja 30-luvuilla, jolloin saketti oli jo katoamassa arkikäytöstä, mutta jolloin pelkkä puku koettiin turhan epämuodolliseksi. Suomessakin lounaspuku on ollut yleisessä käytössä muun Euroopan kanssa. Seuraava lainaus on peräisin Erkki Kivijärven nimimerkillä Bagheera kirjoittamasta teoksesta Luomakunnan herra (1927, Helsinki, Otava): “Lunch-coat: liivi samaa kuin takki (olen nähnyt harmaata paljon), juovikkaat housut, huopahattu, valkoinen paita, kaksinkertainen kaulus, kravatti neulalla.”

    Etiketti_lounaspuku2

    Tänä päivänä lounaspuku on miltei kadonnut kaikkialla länsimaissa, mutta sukupuuton syy on epäselvä. Yleensä kaikkein juhlavin asu katoaa, kun miehet joukolla haluavat jotakin rennompaa ja mukavampaa ylleen. Silti frakki, smokki ja saketti ovat yhä käytössä, mutta vähemmän virallinen lounaspuku ei. Brittein saarilla lounaspuku oli satunnainen näky virallisissa pörsseissä yhä 1960-luvulla, ja jotkin päiväsaikaan kokoontuvat vapaamuurarien loosit suosivat lounaspukua yhä tänä päivänä. Kenties viimeinen laajalti nähty lounaspukutilaisuus oli Ronald Reaganin virkaanastujaiset vuonna 1981. Reagan ei halunnut tilaisuudesta jäykkää, mutta ei myöskään kokenut tumman puvun sopivan harvinaiseen seremoniaan, joten lounaspuku oli luonnollinen valinta.

    Musta takki, liivi, valkoinen kauluspaita, solmio, mustat kengät ja taskuliina ovat vielä käytössä, eikä kokonaisuudesta puutu kuin sakettihousut. Asu on myös puolivirallinen eli vähemmän jäykkä kuin saketti tai frakki, joten se toimisi hyvin seremoniallisissa ammateissa tai juhlissa ennen kello kuutta. Etikettikirjojen mukaan lounaspuku oli aikoinaan sopiva valinta edustavien ammattien arkiasuksi tai häiden, hautajaisten, kastajaisten, tanssiaisten ja muiden hienojen päivätilaisuuksien viettoon. Myös häävieraat valitsivat usein lounaspuvun, kun sulhon yllä oli hienompi saketti.

    Etiketti_lounaspuku3

    Puolivirallisessa häätilaisuudessa sulho pukeutuu tummanharmaaseen takkiin, vaaleanharmaaseen tai beigeen liiviin. Hautajaisissa surija valitsee täysmustan takin ja liivin. Euroopassa ja Kansainyhteisön maissa lounaspuku valittiin virallisissa päivätapahtumissa, joiden kuluessa asu vaihtuu kello 18 jälkeen smokkiin. Stroller-nimike on käytössä Amerikassa, Englannin puolella yleisempi nimi on black lounge. Toinen poikkeus ovat Englannin perinteisessä lainkäyössä barrister-toimessa olevat, jotka pukeutuvat satunnaisesti lounaspukuun. Saksassa asun nimike on Stresemann, kansleri Gustav Stresemannin mukaan, Japanissa puolestaan Director’s suit, termin Inside director mukaisesti. Tänä päivänä lounaspuvun käyttö on liki kadonnut.

    Etiketti_lounaspuku7

    Lounaspuvun anatomia

    Lounaspuvuntakki on yksi- tai kaksirivinen ja väriltään musta tai tummanharmaa. Takissa on yleensä pysty- tai lovikäänteet. Se näyttää tavalliselta puvuntakilta, mutta takin taskut ovat aina juhlavinta kahden kantin mallia eli niissä ei ole läppää. Takkia käytetään vain osana lounaspukua. Pelkistetyimmässä mallissa ei ole takahalkiota. Takin käänteissä ja napeissa ei ole silkkipäällystä, napit valmistetaan naudansarvesta.

    Lounaspuvun housut seuraavat sakettihousujen hienouksia ja sakettinsa housuja voi käyttää vapaasti. Housujen kuvio on juovikas, paksuraitainen, ruudukko tai pieni kukonaskel. Lounaspuku on puolivirallinen, joten housuissa voi olla erottuvampi kuvio kuin muodollisissa ilta-asuissa.

    Etiketti_lounaspuku_Tampereen_Pukutehdas

    Lounaspuvun paita on yleensä valkoinen pukupaita, jonka kaulus on mahdollisimman jäykkä ja siten edustava. Kalvosimet ovat ranskalaiset, ja ne suljetaan kalvosinnapeilla. Kaulus on samanlainen käännettävä malli kuin pukupaidoissa. Myös vaalea paita, kuten sininen tai kermanvärinen, on mahdollinen. Kaulus ja kalvosimet ovat tällöin valkoiset.

    Lounaspuvun liivi on mieluiten kaksirivinen, sillä se on juhlavampi. Liivi on samaa kangasta kuin takki ja väriltään harmaa, musta tai beige. Se valmistetaan villasta ja leikataan käänteillä, joiden muoto on vapaa.
    Solmio on harmaa tai hopeinen, mutta hienovarainen kuvio on ollut yleinen. Esimerkiksi macclesfield- ja spitalfields-kuviot ovat juuri sopivia juhlaviin hetkiin. Lounaspuvun taskuliina on valkoinen ja hillitysti taiteltu, mieluiten pellavaa tai puuvillaa.

    Etiketti_lounaspuku5

    Jalkineet ovat mustat, pelkistetyt ja vasikannahkaa. Syksyllä ja talvella musta balmoral-varrekas on luontainen valinta. Sukat ovat harmaat, pelkistetyt ja miljoonahousujen kuvioon sopivat. Puoleen sääreen ulottuva pituus takaa karvasäärten pysyvän peitossa. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä tuo asuun vaihtelua.
    Päällystakki on pelkistetty ja harmaa taikka musta. Juhlavimmat mallit ovat paras asun täydentäjä. Lounaspuvun luontaisin päähine on homburg tai fedora harmaana taikka mustana. Lounaspuvun käsineet ovat harmaat tai mustat ja nahkaa.

    Etiketti_lounaspuku6

    Summa summarum

    Kokonaisuutena lounaspuku on siis smokin päiväajan vastine. Lounaspuku on myös oikein sopiva hääasu, mutta nykyisin tietoisuus siitä on liki kadonnut. Tämä on suuri sääli, koska tämä asu on etiketin puolesta yhä sopiva käyttöön esimerkiksi mitalia vastaanottaessa, häissä sekä valtiollisissa ja suurlähetystöllisissä tilaisuuksissa. Mielestäni lounaspuku voisi palata arkikäyttöön niissä ammateissa, joissa muodollisuus ja vakavuus yhdistyvät. Musta puvuntakki ja -liivit, valkoinen kauluspaita, solmio, mustat kengät ja taskuliina ovat jo käytössä, eikä pukeutujan tarvitsisi kuin vaihtaa mustat housunsa raidallisiin sakettihousuihin. Lounaspuku olisi erittäin passeli asu ministerille, korkeimman oikeuden tuomarille, pääministerille sekä presidentille – näin muutama ensin mieleen tuleva mainiten. Valitettavasti tyylin suhteen valta, voima ja kunnia ei ole minun käsissäni.

    Etiketti_lounaspuku4

    Kuvissa on Styleforumin jäsen Butlerin 2000-luvun versio perinteisestä lounaspuvusta, L. Fellowsin kuvituksia 30-luvulta, yksi vanha valokuva, Kotilieden artikkeli vuodelta 1938 sekä Tampereen Pukutehtaan katalogin sivu vuodelta 1935. Artikkelissa avusti Flanööri, josta suuri kiitos hänelle.


  5. Smokki

    28

    March 23, 2015 by Ville Raivio

    Siinä missä tumma puku on arkinen näky ja frakki puolestaan äärijuhlallinen, smokki (engl. black tie tai dinner suit, amer. tuxedo) on yhdellä sanalla ilmaistuna cool. Sen tunnetuin kantaja on tietysti oman elämänsä agentti James Bond, joka on jo parinkymmenen filmin ajan kantanut mustaa tai valkoista smokkia, ja muksinut samalla roistoja. Esimerkkikuvassa moderni smokki, jossa on shaalikaulukset poikkeuksellisesti napinreiän kera, ja paidassa irtonapit.



    Smokin historian lasketaan alkavan vuodesta 1860, jolloin Savile Row’n räätäliliike Henry Poole loi lyhythelmaisen iltakäyttöön sopivan takin silloiselle Walesin prinssille. Vuonna 1886 smokki kantautui USA:n puolelle, kun New Yorkista kotoisin oleva muuan James Potter vieraili Englannissa prinssin luona. Kuninkaallisen neuvonantajat vinkkasivat Potterin prinssin henkiräätälin luokse smokkia teettämään, ja reissun jälkeen Potter palasi kotiinsa hykerrellen. Hän käytti ensi kerran smokkiaan julkisesti herrainkerho Tuxedo Clubissa, jonka jäsenistö hullaantui vaatekappaleeseen niin kovin, että muut teettivät oitis omat smokkinsa ja siitä tuli klubin epävirallinen tunnusvaate. Tämän vuoksi asu tunnetaan ainoastaan Amerikassa nimellä tuxedo, Englannissa se on yhä dinner suit.

    Smokin takki on joko musta tai todella tummansininen ja yksi- tai kaksirivinen. Sininen versio valmistetaan sinisin silkkipäällyksin käänteissä ja napeissa. Hyvin pieni kuvio kankaassa on yksi keino lisätä smokkiinsa hieman pintajännitettä. Yksirivisissä takeissa on yleensä vain yksi nappi miehustassa, kaksirivisissä voi olla kuusikin. Yksirivistä takkia pidetään yleensä auki, jotta cummerbund-nauha näkyy ja olo on viileämpi, kaksirivinen on aina kiinni. Kaksirivinen smokki sai suosiota, kun Alfonso XIII ryhtyi käyttämään sitä 1900-luvun alussa. Napit, käänteet ja housujen lahkeen keskisauma on päällystetty silkillä. Takissa pystykäänteet ovat juhlavin yksityiskohta, shaalikäänteet James Bondin suosikki ja lovikäänteet moderni ratkaisu. Lovea on kuitenkin hyvä välttää, sillä se muistuttaa liiaksi puvuntakkia, mikä taas kumoaa erillisen juhlavaatteen idean. Pelkistetyimmässä takissa ei ole lainkaan takahalkiota.

    Iltatilaisuuksissa tulee helposti kovin lämmin, joten smokkikankaat ovat nykyisin ohuita. Vuosikertasmokin hankkiminen on tukalaa, sillä vanhoissa juhla-asuissa on poikkeuksetta paksu ja hiostava villakangas. Valkoista tai kerman väristä smokkitakkia käyttävät yleensä esiintyjät, mutta ulkona, tropiikissa, kesällä tai purjehduksilla se käy myös vieraiden ylle. Oli yllä minkä tahansa värinen takki, housut ovat mustat tai tummansiniset. Takin taskut ovat juhlallisinta kahden kantin mallia eli niissä ei ole läppiä. Omaan käyttöönsä juhlien isännäksi tai klubinsa iltamille voi myös teettää kuvioituja smokkitakkeja, joiden väri ja kangas ovat miltei vapaata riistaa, vaikka tällaiset erikoisuudet saavatkin käyttöä harvoin.
    Smokin housut ovat mustat tai tummansiniset. Niissä on sivusauman yllä silkkinen koristenauha, joka on perua univormujen housuista, joissa vahva koristenauha heijastaa sotilaan asemaa tai rykmentin värejä. Upslaakeja ei perinteisesti käytetä, jotta lahje on pelkistetympi. Laskoksia on yleensä yksi kummassakin lahkeessa ja housut on leikattu korkealle vyötäröllä. Smokkihousut pysyvät parhaiten yllä olkaimilla.

    Smokkiliivi on tänä päivänä harvemmin nähty yksityiskohta, jolla asuaan voi nostaa virallisemmaksi. Valitettavasti liivejä ei ole yleisesti tarjolla valmissmokkeihin. Jos teettää omansa, siihen on hyvä valita käänteet, joilla se näyttää hienommalta. Käänteissä sekä napeissa on silkkipäällys. Jos liivin selkäosa valmistetaan pelkästä vuorikankaasta, pukineesta tulee viileämpi. Smokin käänteiden muoto on harvoja yksityiskohtia, joissa makuaan voi harjoittaa vapaasti.

    Smokkipaita on valkoinen tai kerman värinen, ja siinä on helmiäisnapit sekä ranskalaiset kalvosimet, jotka suljetaan kalvosinnapeilla. Paidan materiaali on yleensä hienoa puuvillaa, ja sen miehustassa on pikeepuuvillavahvike tai pystysuuntaisia koristelaskoksia. Vanhoista rituaaleista nauttiva valitsee irtokauluksisen paitamallin, sillä sen kaulus pysyy paremmin muodossaan. Smokkipaidan kaulus on yleensä taitettava niin kuin suurin osa pukupaidoista. Vanhojen aikojen henkeä voi tavoitella perhoskauluksilla, jotka ovat samat kuin frakkipaidassa. Markkinoilla on myös erityisen hienoja smokkipaitoja, joiden miehustassa ei ole nappeja. Näitä varten tulee hankkia erilliset, koristeelliset smokkipaitanapit kahta tai kolmea napinreikää varten. Hyvin suunnitelluissa smokkipaidoissa on helmassa lätkä, jonka voi kiinnittää housujen sisäpuolelle. Näin paita ei nouse housuista illan aikana.

    Smokin taskuliina on yleensä vaalea ja pellavaa tai puuvillaa. Mahdollisimman hillitty taitos, kuten niin sanottu TV-fold, ovat paikallaan juhla-asussa, mutta liinan kankaassa kuviointi on kiinnostava lisä. Värillinen mutta pelkistetty liina on harvoja mahdollisuuksia tumman smokin piristämiseen.

    Smokkisolmuke on yleensä mustaa silkkiä ja itse sidottava. Näin solmusta tulee kiinnostava ja persoonallinen, sillä esisidotut solmut ovat hengettömiä. Solmukkeen kärkien muoto on vapaasti valittavissa.

    Smokkiolkaimet ovat useimmiten mustat. Värillä ei kuitenkaan ole juuri väliä, sillä asuste jää piiloon takin alle ja sen kanssa voi omaksi iloksi revitellä. On parempi valita olkaimet, joiden päässä on nahkaiset ja housujen nappeihin kiinnittyvät remmit. Puristimilla luodut mallit ovat kurjia, sillä ne runtelevat housujen kankaan ja irtoavat helpommin.

    Cummerbund on muunnos ikiaikaisesta intialaisesta vyöliivistä, ja sillä peitetään smokkihousujen vyötärö. Se voi olla värikäs mutta musta on aina varma valinta. Vyöliivi valmistetaan yleensä silkistä ja kiinnitetään siten, että laskokset osoittavat ylöspäin. Laskoksiin on perinteisesti säilötty pääsylippu tai naulakon lappu. Cummerbund peittää vyötärön ja samalla smokkipaidan helman, jolla on ruma tapa nousta ylös housuista illan aikana. Kaksirivisen takin kanssa sitä ei tarvita.

    Kalvosinnapit ovat hillityt. Erityisesti kullan ja mustan onyks-kiven yhdistelmä sopii erinomaisesti smokin kanssa, myös jalot kivet ovat vaihtoehto. Jos paidassa on irtonapit, kalvosinnapit hankitaan yleensä samassa setissä yhtäläisen ilmeen vuoksi. Rannekello on parempi jättää kotiin, sillä illan ilossa ja juhlassa kellon vilkuilu on pahe.

    Smokkisukat ovat perinteisesti mustat ja ulottuvat puolisääreen. Lisäpituus takaa, ettei hiivan värinen tai ylen karvainen sääri pilkota illan aikana housuista. Sukkien materiaalina on villa, puuvilla tai hienoin silkki, tosin jälkimmäinen on hauras ja vaatii käsinpesun. Värillinen sukka erittäin tummassa, miltei mustassa sävyssä on yksilöllistää asun.

    Smokkikengät ovat mustaa kiiltonahkaa tai hyvin huolellisesti lankattua vasikannahkaa. Vasikka on parempi valinta, sillä muovilla pinnoitettu kiiltonahka rypistyy käytössä pysyvästi. Myös nauhattomat, rusetilla somistetut ooppera-avokkaat sopivat asuun. Pelkistetty ja pyöreäkärkinen jalkine on juhlavin. Kotona tai herrainklubilla järjestettävissä smokki-iltamissa taikka juhlien järjestäjän jalassa myös värikkäät samettiavokkaat ovat pirteä mahdollisuus. Perinteinen samettiavokkaan koriste on omistajan kirjaillut nimikirjaimet.

    Smokin päällystakki on joko tummansininen, musta tai tummanharmaa ja pelkistetty. Villakankaat sopivat villaisen smokin ylle parhaiten, ja samettikaulukset tuovat niihin hehkua. Chesterfield on smokille luonnollisin pari. Hyvin koristeelliset takit, kuten trenssi tai poolotakki, ovat turhan epämuodollisia juhla-asun ylle.

    Smokin käsineet, jos niitä käytetään, ovat nahkaa ja mustat. Päähine joko jätetään pois tai sitten valitaan tumma huopahattu. Fedora tai homburg ovat juhlavia, luontevia valintoja. Smokin kaulaliina on, monista filmipuvustuksista huolimatta, ollut 1900-luvun puolella musta, yleensä silkkiä ja pelkistetty. Jonkinlainen kuviointi piristää kovin synkkää liinaa. Nykyisin valkoista mallia suositaan enemmän.

    Kun asu on huolella valittu ja istuvuus varmistettu ennen lähtöä, tämä täydellinen kokonaisuus antaa mielenrauhan, eikä juhlavieraan tarvitse enää tilaisuudessa miettiä onko kaikki kunnossa.






Vain kaunis elämä on elämisen arvoinen.


"If John Bull turns around to look at you, you are not well dressed; but either too stiff, too tight, or too fashionable."
~ Beau Brummell

Aiheet

Arkisto

Translate Keikari